the Blog

Guggenheim-arkkitehtuurikilpailu on lottovoitto Helsingille

tiistai, 14.01.2014 klo 17:52/ Antti Hautamäki

Helsingin kaupunginhallitus teki 13.1. merkittävän päätöksen hyväksyessään kansainvälisen Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun järjestämisen. Samalla Guggenheim-säätiölle varattiin tontti Etelärannasta. Tässä ei päätetty kuitenkaan museon rakentamisesta, vaan päätös siitä tehdään aikaisintaan 2015 kun arkkitehtikilpailun tulokset on saatu. Sitä ennen pitää huolellisesti selvittää museon rakentamisen ja ylläpidon kustannukset ja mahdolliset tuotot ja taloudelliset kerrannaisvaikutukset. Ja ennen kaikkea täytyy tietää, mikä on uuden museon toimintalinja ja palvelutarjooma.

 

Päätös syntyi yllättävän selvillä 10-5 numeroilla, vihreiden asetuttua kannattamaan arkkitehtikilpailua. Vastustajina oli lähinnä demareita Osku Pajamäen johdolla sekä perussuomalaisten ja vasemmistoliiton edustajat. Pajamäki väitti että tässä äänestettiin tosiasiassa museon rakentamisen puolesta, mitä hän taas vastustaa.

 

Onneksi järki voitti. Kansainvälisesti on tavallista, että arkkitehtikilpailut eivät suinkaan johda rakentamiseen. Niillä haetaan ja testataan uusia ideoita jonkin paikan tai toiminnon kehittämiseksi. Jos tulos ei vakuuta, rakennushanke voidaan jättää toteuttamatta.

 

Guggenheim-säätiön arkkitehtikilpailu on valtavaa mainosta Helsingille. On luultavaa, että kilpailusta kiinnostuvat maailman johtavat arkkitehdit, joista Frank Gehry on aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa. Tällaiset kilpailut saattavat tuoda esiin myös nuoria, ennakkoluulottomia arkkitehtejä, jotka esittävät aivan uusia ratkaisuja pohjautuen esimerkiksi puurakentamiseen. Kilpailujen tuloksia seurataan maailman kaikissa metropoleissa ja koko museoyhteisössä. Siitä tullaan kirjoittamaan maailman johtavissa sanomalehdissä. Tuskin millään mainostempulla tai tempauksella Helsinki saisi tällaista huomiota.

 

Ja mitkä makeinta, Guggenheim-säätiö maksaa arkkitehtuurikilpailun. Johan meille hevosetkin nauraisivat, jos kieltäytyisimme tällaisesta rahoituksesta. Englannissa asuvien ystäviemme kommentit ovat olleet sen suuntaisia että ainakaan Lontoon taide- ja museopiireissä kielteistä päätöstä ei olisi ymmärretty ollenkaan, niin merkittävä tällainen museon arkkitehtikilpailu on.

 

 

Miksi museo tarvitaan?

 

 

Riippumatta arkkitehtuurikilpailun tuloksesta museon puolesta puhuu moni seikka. Listaan tähän tärkeimmät:

 

Merkittävät modernin taiteen kokoelmat: Guggenheim-museolle on vuosikymmenien kartuttamisen ansiosta muodostunut yksi maailman merkittävimmistä modernin taiteen kokoelmista. Millään suomalaisella museolla ei ole mitään vastaavaa. Vastoin yleistä ennakkoluuloa, Guggenheimin kokoelmat eivät ole ”amerikkalaista” taidetta, vaan mukana on eurooppalaisen modernin taiteen klassikkoja (Chagall, Kandinsky, Léger, Mondrian, Picasso ym.). Lisäksi museossa esitettäisiin myös suomalaista taidetta. Saisimme katsottavaksi maailman parasta modernia taidetta ja sitä varten ei tarvitse enää matkustaa Tukholmaan, Kööpenhaminaan tai isoihin taidekaupunkeihin.

 

Taiteen kentän laajentaminen: Guggenheim-museo esittäisi perinteisen taiteen rinnalla modernia designia ja arkkitehtuuria. Tämä on juuri se suunta, johon monet museot maailmalla pyrkivät eli trendinä on taiteen rajojen rikkominen ja kiinnostavien yhdistelmien ja rinnastusten esittäminen. Suomelle tämä linjaus on erityisen tervetullut, koska arkkitehtuuri ja muotoilu ovat aloja, joilla Suomella on todella annettavaa.

 

Kiinnostuksen kasvaminen: Uusi taidemuseo lisää kiinnostusta taidetta kohtaan, kasvattaa museoiden kävijämäärää ja laajentaa taiteesta kiinnostunutta yleisöä. Tätä uutta kiinnostusta tarvitsevat sekä museot että taiteilijat. Kaikki Pääkaupunkiseudun museot hyötyvät kasvavasta kiinnostuksesta.

 

Uuden polven museokonsepti: Guggenheim-museon suunnitelmissa on vahvana elementtinä uuden museokonseptin kehittäminen. Tulevaisuuden museot ovat vuorovaikutteisia tapahtumakeskuksia, joissa yleisö osallistuu erilaisiin tapahtumiin ja tekee itsekin taidetta. Museot kehittävät uusia digitaalisia tapoja esittää kokoelmiaan ja ne virtualisoituvat. Museot toimivat myös aktiivisesti paikallisten ja globaalien ongelmien ratkaisemiseksi yhdessä kansalaisten, taiteilijoiden, tutkijoiden ja yrittäjien kanssa (esim. ArtScience-labit). Juuri Suomen korkea teknologian taso oli yksi syy Suomen valitsemiseksi uuden museon kotipaikaksi.

 

Museokentän ravistelu: Pääkaupunkiseudun museot ovat saaneet elää ”rauhassa” ja hoitaa omaa tonttiaan ilman tervettä kilpailua. Uusi museo pistää Kiasmaan, Emmaan, Helsingin kaupungin taidemuseoon ja muihin museoihin tervetullutta liikettä ja säpinää, mikä parantaa laatua ja tarjontaa.

 

Kansainvälisen osaamisen lisääminen: Guggenheim-säätiöllä on huomattavat kansainväliset verkostot ja sellaista kansainväliseen museotoimintaan liittyvää  osaamista, mitä ei ole suomalaisilla museoilla. Parhaimmillaan koko Suomen taidemuseotoimiala avautuu ja kansainvälistyy. 

 

Helsingin vetovoiman lisääminen: Yhdentyvässä globaalissa maailmassa kaikki metropolit haluavat lisätä vetovoimaansa, houkutellakseen osaajia – talentteja. Osaajat puolestaan voivat valita mieleisensä paikan, jonne asettua. Kansainvälisistä tutkimuksista ilmenee, että osaajat arvostavat mielenkiintoista ympäristöä ja kulttuuritarjontaa. Guggenheim-museo on epäilemättä yksi maailman tunnetuimmista museobrändeistä, jota ei tarvitse erikseen markkinoida.

 

Globaalisti tunnettu rakennus: Kaupungit tarvitsevat maamerkkejä, joihin ne yhdistetään. Esimerkkejä on helppo hakea: Eiffel-torni, Vapaudenpatsas, Sagrada Familia, Golden Gate, Sydneyn oopperatalo,  Bilbaon Guggenheim-museo.  Nyt on hyvät mahdollisuudet saada Helsinkiinkin uusi maamerkki, joka tunnetaan kaikkialla.

 

Museo ilmaisee uskoa tulevaisuuteen: Jokaisen alueen tulee osoittaa investoinneillaan uskoaan tulevaisuuteen. Tarvitaan merkittäviä hankkeita, joista muodostuu tulevaisuuden symboli. Ateneum oli sellainen 1800-luvulla ja Olympiastadion oli myös sellainen sotien välisenä aikana. Nyt on aika saada uusi innoittava symboli.

 

Matkailu: On arvioitu että museon vuosittainen kävijämäärä nousisi jopa puoleen miljoonaan. Tämä ei ole mahdoton tavoite, varsinkin kun museo kiinnostaa naapurimaittemme asukkaita. 4 tunnin junamatkan päässä on viiden miljoonan asukkaan Pietari. Vaikka matkailun lisääminen ei olekaan mielestäni museon tärkein funktio, niin en missään nimessä haluaisi vähätellä puolen miljoonan kävijän Helsinkiin jättämää jättipottia.

 

 

Guggenheim-debatti ja jatkotoimet

 

Guggenheim-museon synnyttämä taidedebatti on ollut laajuudessaan ja rajuudessaan historiallinen. Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila sanoi pitävänsä taiteen ja museoiden saamaa huomiota hyvin merkittävänä ja tervetulleena. Yleensä taide on uutisten marginaalissa. Tämä taidedebatti jää historiaan myös siitä, että se on ensimmäinen aidosti virtuaalinen debatti, jossa sosiaalinen media oli keskeisessä asemassa. 

 

Toisaalta debatti herättää myös huolta. Verkossa tuntee kuohahtavat ja argumenteista tulee pinnallisia ja tankkaavia. Blokkiudutaan ja pysytään poteroissa. Vain harva pohtii vakavasti omia lähtökohtiaan ja muuttaa mielipidettään.

 

Guggenheim-museon vastustus synnytti myös uuden hankkeen - CheckPoint Helsingin, joka kokoaa taiteilijoita ja taiteen tukijoita uudenlaisen taideaktivismin taakse. CheckPoint tilaa ja tuottaa nykytaidetta ja saattaa sen julkisesti esitettäväksi. Missään mielessä CheckPoint Helsinki ei ole vaihtoehto Guggenheim-museolle siksi eri planeetoilla ne liikkuvat.

 

Guggenheim-debatti yllätti säätiön ja Helsingin kaupungin johdon. Säätiön johtajalle Richard Armstrongille museokysymyksen politisoituminen  tuli yllätyksenä. Eikö säätiötä oltu informoitu siitä, miten asioita pitää Suomessa hoitaa? Oliko hanketta ajava Janne Gallen-Kallela-Sirén itsekin vieraantunut taidekentän todellisuudesta? Miksi asiaa ei lähestytty dialogisesti?

 

Nämä ovat jälkiviisaita kysymyksiä, mutta haasteista kannattaa ottaa opiksi. Erityisesti säätiön kannattaisi hoitaa kaksi asiaa perusteellisesti.

 

Museokonseptin yhteinen kehittäminen 

Ensimmäinen ja pikaisin on dialogin käynnistäminen museokonseptin kehittämiseksi yhdessä suomalaisten taiteilijoiden, museoväen, kaupungin ja muiden sidosryhmien kanssa.  Tässä on otettu jo askeleita Demos Helsingin organisoimana. Tämän dialogin tarkoituksena ei ole debatoida vaan etsiä yhdessä avoimesti ideoita, miten uusi museo toimisi, mikä olisi sen kokoelma- ja näyttelypolitiikka ja miten se sijoittuisi Pääkaupunkiseudun museoverkostoon.

 

Rahoituspaketin selvittäminen 

Toinen selvitettävä asia on rahoitus. Tällöin pitäisi etsiä sopiva rahoituspaketti, jolla ratkaistaan miten museon rakentamiskustannukset, ylläpitokustannukset ja lisenssimaksut hoidetaan ottaen huomioon museon tulot ja muut tulovaikutukset. Kaupungilla ei ole itsellään resursseja koko lystin maksamiseen.  Olisi ihme, jos yksityistä rahoitusta ei ilmaantuisi.

 

PS. Puurakentaminen

 

Maantaina 13.1.  selvisi myös, että Työ- ja elinkeintoministeriö on valmis tukemaan arkkitehtuurikilpailua puurakentamisohjelmasta. Guggenheim-säätiö oli jättänyt tukihakemuksen jo joulukuussa. Keskiviikkona 15.1. säätiö veti tukihakemuksensa pois, koska vihreät ilmoittivat että eivät kannatakaan arkkitehtuurikilpailun järjestämistä jos valtio tukee hanketta. Mielenkiintoista! Olisi luullut vihreiden olevan innostuneita siitä, että saisimme upean esimerkin puurakentamisen mahdollisuuksista. 

 

 

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi