the Blog

Keskustelua taiteesta, museoista ja ikoneista Ateneumissa

keskiviikko, 21.05.2014 klo 14:41/ Antti Hautamäki

Ateneumissa järjestettiin 12.2.2014 keskustelutilaisuus Kokoelmien tärkeistä teoksista. Keskustelua moderoi Suomen Lontoon instituutin johtaja Susanna Pettersson, joka on juuri valittu Ateneumin uudeksi johtajaksi. Olin mukana paneelikeskustelussa museonjohtajien Jan Försterin (Taidehalli) ja Timo Huuskon (vt., Ateneum), intendentti Marja Sakarin (Kiasma) ja toimittaja Kaisa Viljasen (HS) kanssa. Tässä omia näkemyksiäni.

 

Mikä taiteessa on tärkeää?

Vastauksia on helppo ja vaikea esittää. Taide on meille peili ajastamme, sanoi Hesarin kulttuuritoimittaja Kaisa Viljanen. OK.

Filosofisesti ajatellen taidetta voi pitää yhteiskunnan ja kulttuurin redusoimattamona piirteenä. Taidetta ei voi korvata taloudella tai politiikalla, ei urheilulla tai hyvällä ruoalla, ei seksillä eikä nukkumisella. Taide on elämän erottamaton ja palautumaton ulottuvuus. Olemme osaihmisiä ilman taidetta. 

Taide on yllätyksellistä ja ennakoimatonta. Taide on luovuuden läpäisemää ja "innovatiivista". Taide etsii koko ajan uusia ilmaisukeinoja ja teemoja. 

Taide on myös avointa siinä mielessä, että sitä voi tulkinta monesta näkökulmasta asettamatta mitään niistä muiden yläpuolelle.

Silti uskon hyvään makuun:toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän. Hyvä maku ei ole kuitenkaan geneettinen ominaisuus vaan kulttuurinen ominaisuus ja harjoittelun tulos. 

 

Mikä merkitys on tunnetuilla teoksilla, ikoneilla?

 

Näitä "ikonisia" teoksia ovat mm. Poika ja Varis, Sammon ryöstö, Taistelevat metsot puhuakseni vain kotimaisista ikoneista.

Ikonien sisältö ei ole tärkeää ja se on jopa vahingollinen. Emme ole enää mikään korvenkaatajakansaa. Useat ikoniset teokset viittaavat menneeseen aikaan ja kulttuuriin. Suomalisen identiteetti on nyt muissa asioissa kuin vanhassa maalaiskulttuurissa. Tämän päivän identiteettiin kuuluvat EU:n jäsenyys, Nokia (vaikeuksista huolimatta), PISA-menestys, Pohjoismainen hyvinvointivaltio, Leijonat, innovaatiot jne. 

 

Ikonisten teosten merkitys onkin siinä, että ne osoittavat että Suomi on kulttuurikansa. Kaisa Viljanen ei hyväksynyt tätä teesiä:Suomi ei kuulema ole kulttuurikansa. Tarkoitan sillä sitä, että meilläkin on tehty hyvää taidetta jo pitkään. Suomen taiteilijat kultakautta myöten ovat olleet osa eurooppalaista "taideskeneä", liikkuneet Euroopassa ja omaksuneet eurooppalaisia virtauksia. Emme ole mikään syrjäinen kolkka, vaan olemme olleet osa Ruotsin imperiumia ja Venäjän imperiumia ja nyt itsenäisenä maana osa Euroopan unionia. 

Meillä on myös teoksia, jotka ovat kiinnostavia olematta populaareja, kuten suomalaiset avant-gardistiset teokset 1900-luvun alusta (Ilmari Aalto, Birger Carlstedt, Voho Lampi, Helen Schjerfbeck). Väinö Kunnaksen Olavi Paavolaista esittävästä muotokuvasta on tullut modernismin ikoni.

 

Miten taidemaailma on muuttunut? 

 

Taide on isäänmaatonta. Se kumpuaa enemmän ihmisyydestä kuin paikasta. Taide elää kansainvälisistä yhteyksistä ja vaikutteista. Ideat, tyylit ja tekniikat leviävät taiteen ekosysteemissä maasta toiseen.

Suomessa pitää päästä katsomaan livenä maailman taiteen perhaita ja kiinnostavimpia teoksia. Siksi tarvitsemme museoita ja kansainvälisen tason gallerioita. Taide on face-to-face-ilmiö! Tässä yksi syy puolustaa Guggenheim-museon perustamista Helsinkiin.

 

Miten museoita pitäisi kehittää?

 

Ensinnäkin katsomisen rinnalle tarvitaan tekemistä, osallisuutta. Taide avautuu aivan eri tavalla sille, joka on ollut itse tekemissä materiaalien ja esittämisen kanssa tai edes nähnyt kuinka taitelija työskentelee. Eläköön studioiden avoimet ovat. 

Toiseksi taiteen konstekstit on tuotava nykyistä vahvemmin esiin näyttelyissä. Pelkkä oivallinenkaan ripustustus ei tee vielä hyvää näyttelyä. Taite tarvitsee kertomuksia ja yhteyksiä eri ilmiöihin.

Kolmanneksi taiteen digitalisaatio muuttaa pääsyä ja kynnystä taiteeseen. Virtuaaliset kokoelmat ovat huikeita retkiä taiteen maastoon. Teoksia voidaan rinnastaa ja kommentoida, niitä voidaan ryhmitellä ja zoomata. Sosiaalinen media on tämän päivän keino lähestyä yleisöä.

 

Miten uuden ajan ikonit määräytyvät? 

 

Tässä ikonisaatiossa on tapahtunut syvällisiä muutoksia. Olemme ilman muuta huomiotaloudessa, jossa esiin nousevat kiinnostavat persoonat, ilmiöt, skandaalit, teosten hinnat jne. On tapahtunut siirtymä teoksista tekijöihin ja tätä siirtymää vahvistaa medioiden omaksuma tapa nostaa esiin ihmisiä, ei asioita tai edes teoksia.

Taiteilijat rakentavat  brändejä, mistä paras esimerkki on varmaan Andy Warhol, jonka tuotannosta on hieno näyttely Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella. Damien Hirst on tämän päivän brändätyin taitelija. Suomessa brändäys ei ole oikein katu-uskottavaa.

Toinen tendenssi on taidekentän pirstoutuminen ja muutuminen mosaiikiksi. Taidemaailmassa on erilaisia alakulttuureja, jotka eivät juuri kohtaa. Niissä on vallalla omat arvot ja kriteerit. Monet nuoret taitelijat eivät halua tulla samaistetuksi taide-instituutioiden maailmaan. Näissä yhteisöissä on omat hyvät tyyppinsä, joista media ei välttämättä puhu tai joista se ei edes tiedä mitään. Vasta kun tekijä palkitaan, media reagoi.  

Ikonit ovat myös luonteeltaan ad hoc: eli ne syntyvät ja häviävät. Mistä tänään puhutaan on aivan toinen juttu kuin eilen tai huomenna.  Ikonit ovat hetkeen ja tilanteeseen sidottuja.

On lähes mahdotonta ennustaa mistä teoksista tulee pysyviä kansakunnan ikoneja. Tämä ikoniksi tuleminen on kuitenkin tarkaan erotettava teoksista joilla tulee olemaan kestävää taiteellista arvoa. Nämä teokset eivät ehkä ole näyttäviä, mutta ne merkitsevät läpimurtoja taideskenessä.

 

Tämän blogin kirjoittamiseen olen saanut paljon ideoita Mustekalalta:

www.mustekala.info

 

Palute: antti@sustainableinnovation.fi

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi