the Blog

Hilma af Klintin taide edustaa uskonnollista, ei abstraktia taidetta

sunnuntai, 24.08.2014 klo 23:14/ Antti Hautamäki

Helsingin sanomien kulttuuritoimittaja Harri Mäcklin mainitsee näyttelyvinkeissään23.8. Hilma af Klintistä, jonka näyttely on parasta aikaa Taidehallissa:

"Taidehistoriaa muuttaneen taiteilijan vierailu on syksyn suurin tapaus".

Näin voi olla katsojaluvuilla mitattuna, mutta itse suhtaudun tällaisiin ylisanoihin epäilevästi. Taidehallin näyttely on kieltämättä suurisuuntainen yritys tuoda yleisön nähtäväksi iso kattaus af Klintin taidetta. Se mikä minua näyttelyssä askarruttaa, on sen uskonnollinen tausta.

 

Hilma af Klintin taide on suoraan yhteydessä teosofiaan ja antroposofiaan. Teokset ovat näiden suuntausten ajatusrakennelmien visuaalista esittämistä. Kyseessä on uskonnollinen taide: kuvilla yritetään havainnollistaa abstrakteja filosofisia käsitteitä kuten erilaisia tietoisuuden asteita ja maailmoja, jolloin esitystavastakin muodostuu enemmän tai vähemmän abstrakti esitys. Mutta on kuvissa myös esittäviä  elementtejä, kyyhkysiä, ristejä, kukkia, enkeleitä jne. Näillä on taiteessa uskonnollinen symbolinen merkitys.

 

Uskonnollinen taide ei ole tarkoitettu taiteeksi eli katsottavaksi taiteena, vaan johdatukseksi uskonnolliseen ajatteluun.  Tämä piirre häiritsee minua koko ajan katsoessani af Klintin kuvia. Tämän takia af Klintin hehkuttaminen lähes ”ensimmäisenä abstraktina taitelijana” ei vakuuta. On totta että hän maalasi uskonnollisia kuviaan jo 1900-luvulla: Kymmenen suurinta 1907-1910 ja Temppelimaalaukset 1906-1915. Niitä ei tehty abstraktin taiteen nimissä.

 

Suurin ja merkittävin osa af Klintin tuotannosta tuotiin julkisuuteen vasta  vuosia hänen kuolemansa jälkeen. Abstraktit teokset olivat ensimmäistä kertaa esillä Los Angelesissa 1986. Hilma af Klint itse vaatii testamentissaan, että hänen teoksiaan saa esittää aikaisintaan 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, koska hän ei uskonut oman aikansa olevan vielä ”kypsä” vastaanottamaan niitä.

 

Abstraktin taiteen uranuurtajia ovat ilman muuta Kandinsky ja Malevitch, joiden ensimmäiset abstraktit teokset esitettiin näyttelyissä 1910-luvun alussa. Näiden historiallista merkitystä ei voi kukaan kiistää. Hilma af Klintin abstraktit teokset olivat julkisuudelta piilossa olevaa esoteerisen opin valaisemista ja siihen johdattamista. Nämä teokset ovat ”esittäviä”, kun taas abstrakti taide on leikkiä väreillä ja muodoilla ilman representaatiotavoitetta, vaikka silläkin on tunnetusti kytkentöjä erilaisiin maailmankatsomuksiin.

 

Kun oivallamme, että Hilma af Klintin kuvat ovat uskonnollista taidetta, niin niiden abstraktisuus asettuu historiallisiin puitteisiinsa. Islamilainen taide on ei-esittävää taidetta, jossa on ornamentteja, esimerkkinä arabeskit. Islamilaisessa taiteessa on hyvin paljon samoja elementtejä kuin af Klintin taiteessa. Onko meidän julistettava myös arabeskit ”abstraktiksi” taiteeksi ennen abstraktia taidetta. Entä mitä sanomme Zengasta, joka on zen-munkkien 1500-luvulta asti harjoittamaa mustemaalausta eli kalligrafiaa. Siinä käytetään äärimmäisen pelkistettyjä muotoja. Nämä maalaukset pyrkivät välittämään katsojalle zen-budhalaista oppia. Lähes kaikissa uskonnoissa käytetyt mandalat ovat myös esimerkkejä uskonnollisen taiteen abstraktista ilmaisusta. 

 

Kriitisesti Hilma af Klintin taiteen katsomisen soveliain konteksti on uskonnollinen. Sitä ei tule tarkastella osana abstraktia taidetta. Tämä ei suinkaan vähennä näiden teosten kiinnostavuutta, pikemminkin se auttaa ymmärtämään teosten värejä ja orgaanisia muotoja. Koko näyttelyn taiteellisesti parasta antia ovat valtavan isokokoiset teokset, jotka ovat osa sarjaa Kymmenen suurinta. Niistä voi löytää tulkintoja, mitä on lapsuus, nuoruus tai vanhuus. Ne puhuttelevat koollaan ja väreillään. Monet pienemmät näyttelyn teokset eivät ole kovin kiinnostavia taiteellisessa mielessä. Toisaalta taas kaikkein pienimmät abstraktit teokset lähentelevät abstraktin taiteen mestareiden töitä.

 

Jos kerran Hilma af Klintin näyttely ei ole taiteen kannalta niin merkittävä kuin kritiikit ylistävät, niin mikä olisi sitten merkittävämpi syksyn näyttelyistä? Omasta mielestäni William Kentridgen teokset Emmassa ovat tämän syksyn ehdottomin huippu. Erityisesti Refusal of Time installaatio liittyy aikamme suurimpiin älyllisiin kysymyksiin mustista aukoista, suhteellisuusteoriasta ja fysiikasta ja sen aikakäsityksestä. Kentridgen töissä on myös runsaasti tärkeitä poliittisia teemoja kuten rasismi ja väkivalta. Teokset ovat erittäin hyvin tehtyjä soveltaen esimerkiksi animaatiotekniikkaa.

Kentridgen näyttely on taiteen kannalta merkittävämpi kuin Hilma af Klintin uskonnolliset ja lempeät kuvat. Ne herättävät älyllisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä ja samalla miellyttävät katsojaa. 

 

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi