the Blog

Myötätunto ja pehmeät innovaatiot

torstai, 29.01.2015 klo 19:41/ Antti Hautamäki

Myötätunnon suuri merkitys yksilöille ja yhteisöille on vihdoin saamassa ansaitsemansa aseman yhteiskunnallisessa keskustelussa.  Olemme pohtineet myötätunnon problematiikkaa usean vuoden ajan Jyväskylän yliopistossa. Teimme teemasta myös rahoitushakemuksia Tekesille ja Suomen Kulttuurirahastolle, mutta emme saaneet myötätuntoa. Nyt kuitenkin Tekes rahoittaa aiheeseen liittyviä hankkeita ja hyvä niin. Päätin julkistaa tässä blogissa näkemyksiämme myötätunnosta, koska uskomme analyysimme kiinnostavan nyt laajempaakin lukijakuntaa. Keskusteluissa olivat itseni lisäksi mukana erityisesti Kaisa Oksanen ja Margit Sjöroos.

 

Innovation for all - Innovaatiot kuuluvat kaikille 

Innovaatiopolitiikka on ollut ”kovaa” politiikkaa. Sen ajattelumallit ja kieli liittyvät tuottavuuden, talouskasvun ja kilpailukyvyn ekonomistiseen maailmankuvaan. Innovaatiopolitiikan taustalta löytyy teollistuneiden maiden järjestö OECD, joka jo 1980-luvulla alkoi korostaa teknologian ja tutkimus- ja kehitystoiminnan merkitystä talouskasvulle ja kilpailukyvylle (ks. Hautamäki & Ståhle 2012). Jo tätä ennen uuden kasvuteorian edustajat kuten Robert Solow (1956) olivat kiinnittäneet huomiota teknologian vaikutukseen tuottavuuden kasvuun. Innovaatiojärjestelmän käsitteen vakiinnuttivat 80- ja 90-lukujen taitteessa eräät tutkijat (mm. Freeman, Edquist ja Lundvall) läheisessä yhteistyössä OECD:n kanssa. Suomessa innovaation ja innovaatiojärjestelmän käsitteet omaksuttiin hallinnon tasolla 1990-luvun alussa. Innovaatiopolitiikan muotoutumisen historiassa näkyy kiinnostavasti kuinka tiukasti se liittyi teollisuuden tarpeisiin. Sellaiset käsitteet kuten sosiaaliset innovaatiot ja palveluinnovaatiot saivat jalansijaa innovaatiopolitiikassa vasta 2000-luvun puolivälissä. Silloinkin näkökulmana oli yhteiskunnan ”suorituskyvyn” parantaminen. Julkisen sektorin innovatiivisuus ja sosiaali- ja terveyspalvelujen tehostaminen tulivat tätä kautta osaksi innovaatiopolitiikkaa.

 

Näemme, että edessä on innovaatiopoliittinen käänne kohti uuden tyyppistä ”pehmeää” innovaatiopolitiikkaa. Tätä ennakoi jo kansallisessa innovaatiostrategiassa omaksuttu laaja-alainen innovaatiopolitiikka ja kysyntä- ja käyttäjäkeskeinen lähestymistapa. Mutta on tehtävä vielä radikaalimpi harppaus, jossa innovaatiopolitiikkaa katsellaan uudesta näkökulmasta. Nykyisen innovaatiopolitiikan perustavoitteena on edelleen tuottavuus ja talouskasvu, vaikka hyvinvointi todetaankin perimmäiseksi tavoitteeksi. Innovaatiopolitiikan kantajana on teollis-hallinnollinen kompleksi, johon kuuluvat suuret teollisuusyritykset, elinkeinoelämän keskeiset järjestöt, keskeiset ministeriöt ja niiden alaiset organisaatiot ja talouselämän vaikuttajat – näiden tulisi olla etulinjassa vastaamassa globaalin maailman haasteisiin ja avoimia muutokselle.

 

Miettiessämme termiä kuvaamaan innovaatiopolitiikan käännettä päädyimme termiin pehmeä innovaatiopolitiikka sen takia, että nykyinen innovaatiopolitiikka todella koetaan ”kovaksi” politiikaksi. Innovaatiopolitiikka on ”ylätason” toimintaa, joka ei kosketa kansalaisia. Olemme eri tahoilta saaneet viestejä, että innovaatiotoiminta ei ole naisten, nuorten, vanhusten, vammaisten tai maahanmuuttajien juttu. Kovan innovaatiopolitiikan puolestapuhuja tuskin välittää tästä, mutta silti kyseessä on merkittävä asia. Hyvän yhteiskunnan rakentaminen ja ihmiskeskeisten ratkaisujen tuottaminen ei ole mahdollista, jos valtaosa kansalaisista on innovaatiotoiminnan ulottumattomissa. Väitämme enemmänkin – uudessa luovassa taloudessa juuri ”joukot” ovat uusien liiketoimintojen lähteenä ja rakentajina. Emme elä enää teollisessa, pääomavaltaisessa yhteiskunnassa, vaan luovassa palvelutaloudessa, jossa lähes kuka tahansa voi menestyä pienilläkin investoinneilla (ks. Hautamäki & Oksanen 2012).

 

Pehmeän innovaatiopolitiikan näkökulmana on kansalainen ja hänen hyvinvointinsa (Mokka & Neuvonen 2006). Siinä innovaatiot liittyvät demokratiaan, elämähallintaan ja kansalaisyhteiskuntaan. Siinä kaikkea innovaatiotoimintaa tarkastellaan siltä kannalta, kuinka se edistää hyvää elämää ja ratkaisee ihmiskunnan polttavia ongelmia, jotka liittyvät ympäristöön, ilmaston muutokseen, köyhyyteen, sairauksiin, ikääntymiseen jne. Puhumme myös kestävästä innovaatiosta, jossa innovaatiotoiminnan tavoitteita ja vaikutuksia arvioidaan sen mukaan miten ne edistävät arvokasta ja hyvää elämää (ks. Hautamäki 2008).

 

Pehmeä innovaatiopolitiikka liittyy kansalaisiin toisellakin tavalla. Se näkee kansalaiset myös tärkeimpänä innovaatiopotentiaalina: ”kaikki ovat innovaattoreita”. Kansalaisten osaamista ja yhteistoimintaa ei ole kytketty innovaatioihin. Avoin innovaatio on askel oikeaan suuntaan, mutta sekin on nähty lähinnä yrityksen keinoksi hyödyntää ulkopuolisia osaajia ja kuluttajia. Innovaatiotoiminnan tulee suuntautua entistä enemmän julkisiin innovaatioihin, jotka perustuvat kansalaisten vapaaehtoisuuteen ja jotka tapahtuvat markkinasuhteiden ulkopuolella. Julkiset innovaatiot nojautuvat joukkojen viisauteen ja ongelmien joukkoistamiseen (Hautamäki 2012). Tämä käänne on osittain seurausta internetin kehittymisestä ja sosiaalisen median syntymisestä. Taustalla on vielä suurempia tekijöitä.

 

Kova innovaatiopolitiikka korostaa talouden fundamentaalisuutta hyvinvoinnille.  Pehmeä innovaatiopolitiikka on arvopolitiikkaa. Sitran yritystoiminnan tulevaisuutta käsittelevässä työryhmässä päädyttiin siihen tulokseen, että talouden sijaan arvot ovatkin kova juttu (Hautamäki toim. 2008). Ne ovat kaiken toiminnan ylimpiä normeja ja oikeuttamisperusteita. Arvoista tulee myös menestyvän liiketoiminnan avaintekijöitä. Voidaan tehdä hyvää tulosta tekemällä hyviä asioita. Parhaimmillaan kaikki yritykset voisivat olla yhteiskunnallisia yrityksiä (ks. Parempi diili 1/2010). Yhteiskuntapolitiikan kannalta voidaan korostaa että innovaatiot kuuluvat kaikille. Jokaisen ihmisen pitäisi päästä tavalla tai toisella vaikuttamaan elinympäristöönsä ja niihin tuotteisiin ja palveluihin, joita ihminen käyttää tai joista riippuvainen.

 

Pehmeässä innovaatiopolitiikassa arvolla viitattaan myös julkiseen arvoon, joka ei lähde liiketoiminnassa hallitsevasta omistajan arvosta. Julkinen arvo tarkoittaa sellaisen yhteisen hyvän tuottamista, joka edistää ihmisten osallisuutta ja osaamista yhteiskunnassa. Julkinen arvo on sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka vahvistaa yhteisöä. Vaikka sitä ei voikaan mitata talouskasvun termein, sillä on uskomaton merkitys yhteiskunnan menestykselle. Jyväskylän yliopiston ja Demos Helsingin raportissa Metropolin hyvinvointi (Alanen ym. 2010) korostetaan, että tulevaisuudessa menestyvät alueet, jotka saavat ihmiset yhdessä ratkomaan aikamme häijyimpiä ongelmia. Tässä on pehmeän innovaatiopolitiikan ydin.

  

Ihmiskeskeiset ratkaisut ja muotoiluajattelu

Pehmeät innovaatiot ovat ihmiskeskeisiä ratkaisuja haastaviin arjen ongelmiin. Tutkimuksemme kohteena on erityisesti uudet tavat tuottaa ihmiskeskeisiä ratkaisuja. Nostamme esiin kaksi lupaavaa näkökulmaa, jotka ovat muotoiluajattelu ja voimaantuminen.

 

IDEO-muotoilutoimiston perustaja Tim Brown (2009) kirjoittaa seuraavasti (s. 3):

Tarvitsemme sellaista lähestymistapaa innovaatioon, joka on tehokas, vaikuttava ja laajasti käytettävissä, joka voidaan integroida liitetoiminnan ja yhteiskunnan kaikkiin aspekteihin ja jota yksilöt ja tiimit voivat käyttää sellaisten läpimurtoideoiden synnyttämiseen, jotka ovat implementoitavissa ja joilla on sen takia vaikuttavuutta. Muotoiluajattelu tarjoaa juuri tällaisen lähestymistavan (vapaasti kääntäen AH).

 

Milanon teknisen yliopiston professori Roberto Verganti on kehittänyt muotoiluajatteluun pohjautuvan innovaatioteorian, josta hän käyttää nimitystä design-driven innovation (muotoiluvetoinen innovointi, ks. Verganti 2009). Hänen mukaansa muotoiluvetoisessa innovaatiossa on olennaista merkitysten muuttuminen, ei niinkään uusi tuote tai palvelu sellaisenaan.

 

Design-ajattelun mielenkiintoisin piirre onkin kokemuksen muotoilu. Uskotaan että ihmisen kokemusta tuotteen tai palvelun käyttäjänä voidaan muotoilla. Käyttäjäkokemus ei ole vain kokemusta tuotteen funktionaalisesta puolesta, esimerkiksi matkapuhelimen käytöstä puheluihin tai sosiaaliseen mediaan osallistumiseen. Käyttäjäkokemus on kokonaisvaltaisempi prosessi, jossa on pelissä palvelun tai tuotteen merkitys. Verganti analysoi tätä merkityskysymystä erottamalla tuotteen tekniset ominaisuudet ja tuotteen mielen (sense). Tekniset ominaisuudet selittävät tuotteen toiminnallisuuden ja suorituskyvyn. Tuotteen mieli on sen merkitys käyttäjälle. Tällä analyysillä on mukava yhteys sanan design alkuperään: making sense of things.

 

Muotoilusta (design) on tulossa innovaatitoiminnan uusi paradigma. Muotoilussa on jo pitkään kehitetty menetelmiä, joissa asiakkaat saadaan mukaan muotoiluprosessiin. Nopealla protoilulla ja asiakkaiden käyttäytymisen huomioimisella on kyetty luomaan laadukkaita tuotteita, jotka tyydyttävät asiakkaita. Muotoilutoimistot alkoivat 90-luvulla saada toimeksiantoja palveluyrityksiltä ja julkisilta organisaatioilta kuten sairaaloilta toimintansa kehittämiseen. Syntyi palvelumuotoilu. Tästä on saatu runsaasti kokemuksia ja niiden pohjalta on alkanut hahmottua yleisempi muotoiluajattelu (ks. Brown 2009).

 

Muotoiluajattelun ytimenä on ihmiskeskeisyys ja humaanisuus. Etenkin innovaatioajattelu on perustunut teknologia-keskeiseen maailmankuvaan. On mietitty teknologian avaamia uusia sovelluksia. Palvelujen design perustuu ihmiseen, hänen tarpeisiinsa, kykyihinsä ja kokemukseensa. Ihmiskeskeisyys tarkoittaa että mietitään mihin kaikkeen ihminen kykeneekään ja miten ihminen voi toteuttaa omat mahdollisuutensa. Voimaannuttamisella tarkoitetaan ihmisen omien voimavarojen vahvistamista niin että hän kykenee käyttämään kykyjään omien tavoitteittensa toteuttamiseen.  Palvelujen tulee tässä mielessä olla voimaannuttavia.  Myös teknologiaa tulee tarkastella tästä näkökulmasta.

 

Voimaantumisen aspektia on omalla tavallaan korostanut taloustieteilijä Amartya Sen, joka on nostanut kyvykkyydet (capabilities) hyvinvoinnin keskeiseksi tekijäksi (Sen 1993). Hänen mukaansa toiminta tai toiminnot (functionings) ovat olennainen osa elämää. Kyvykkyydet kuvaavat ihmisen käytettävissä olevaa toimintovalikoimaa.

 

Muotoiluajattelun metodiset työkalut tai prinsiipit ovat Brownin (2009) mukaan:

 

  • Näkemys (insight): painotetaan näkemyksellisyyttä pelkän kvantitatiivisen data rinnalla.
  • Havainnointi (observation): tarkkaillaan mitä ihmiset tekevät ja jättävät tekemättä, sanovat ja jättävät sanomatta.
  • Empatia: ihmisen lähestyminen subjektina/persoonana sen sijaan että hän olisi pelkkä kohde (objekti).
  • Yhteisöllisyys: eristetyn yksilön sijaan kiinnitetään huomiota ihmisen vuorovaikutukseen ja kuulumiseen erilaisiin ryhmiin.
  • Prototyypit: tehdään nopeasti prototyyppejä tai kokeiluja ja opitaan virheistä ja onnistumisista; tehdään käsillä asioita; prototyypit voivat olla myös organisaatioita tai toimintatapoja.
  • Kokemuksen muotoilu: kokemuksia voidaan suunnitella ja varioida ja opettaa ihmisiä tietoisesti rakentamaan kokemuksia.
  • Tarinankertominen: tarinoilla tuodaan aika mukaan muotoiluun, otetaan muisti käyttöön, luodaan skenaarioita; tarina voi olla jopa itse tuotteena.

 

Voimaantuminen ja myötätunto määrittävät pehmeitä innovaatioita

Muotoiluajattelu on aidolla tavalla siirtänyt innovaatiotoiminnan painopistettä ihmiseen. On keskeistä ymmärtää, mitä todella tarkoittaa että ihminen on keskiössä. Näkemyksemme mukaan ihmiskeskeisyys tarkoittaa erityisesti voimaantumista ja myötätuntoa.

 

Voimaantuminen  tarkoittaa , että ihminen löytää omat voimavaransa  ja kykenee käyttämään niitä oman elämänsä hallintaan (ks. Heikkilä & Heikkilä 2005)

 

Myötätunto tarkoittaa, että ymmärrämme toisen ihmisen elämäntilanteen ja etsimme sen pohjalta yksilökohtaisia ratkaisuja (jotka toimivat tässä elämäntilanteessa) (ks. Sjöroos 2010).

 

Voimaantumisesta käytetään englannin kielessä sanaa empowerment, jolla on kaksi merkitystä: valtuuttaa henkilö toimimaan ja vahvistaa henkilön omaa voimaa itsenäiseen toimintaan. Kumpikin merkitys liittyy toisiinsa. Myötätunnosta on puhuttu todella pitkän esimerkiksi uskonnoissa ja filosofiassa. Tunnettu on myös Adam Smithin teos Moraalituntojen teoria, jossa puhutaan sympatiasta. Uudemmassa filosofiassa Emmanuel Levinas, jonka filosofiassa suhde toiseen ihmiseen on koko filosofian perustana (Levinas 1996).

 

Viime vuosina tutkimus on tuottanut runsaasti uutta tietoa voimaantumisesta ja myötätunnosta. Asialla ovat olleet psykologit, kognitiotieteilijät, neurotieteilijät, sosiaalityön tutkijat, pedagogit jne. (ks. Esim. Sjöroos 2011, …) Voimaantumisen merkitys  yhteiskunnan kannalta on tuote esiin esimerkiksi Sitran raportissa Muutoksen Suomi (ks. Hautamäki toim. 2008).

 

Käsityksemme mukaan voimaantuista ja myötätuntoa ei ole vielä missään systemaattisesti yhdistetty innovaatioajatteluun. Ideamme pehmeästä innovaatiosta liittyy juuri tämän yhdistämisen selvittämiseen ja sen merkityksen avaamiseen. Kokonaiskehikossamme muotoiluajattelu antaa lähtökohdat ihmiskeskeisten ratkaisujen tuottamiseen ja voimaantuminen ja myötätunto antavat sisällöllisen tavoitteen pehmeille innovaatioille.

 

Taustakirjallisuutta

Alanen, O., Hautamäki, A., Kaskinen, T., Kuittinen, O., Laitio, T., Mokka, R., Neuvonen, A., Oksanen, K., Onnela, S., Rissanen, M., Vassinen, S. & Viljanen, V. (2010): Metropolin hyvinvointi. Espoo: Espoon kaupunki.

Brown T. (2009): Change by Design. How design thinking transforms organizations and inspires innovation. New York: Harper Business.

Hautamäki A. (2008): Kestävä innovointi, Innovaatiopolitiikka uusien haasteiden edessä. Sitran raportteja 76. Helsinki: Sitra.

Hautamäki A. (toim.) (2008). Muutoksen Suomi. Sitra.

Hautamäki A. (toim.) (2008): Yritystoiminnan tulevaisuus. Arvot, työ ja vastuu.                   www.foresight.fi/wp-content/uploads/.../Yritystoiminnan%20tulevaisuus.pdf

Hautamäki A. (2012). Joukkojen viisaus yksilökeskeisen kognitiotieteen haastajana. Futura 2/2012, 56-65.

Hautamäki A. & Oksanen K. (2012). Suuntana innovaatiokeskittymä. Jyväskylän yliopisto.

Hautamäki A. & Ståhle P. (2012). Ristiriitainen tiedepolitiikkamme. Gaudeamus.

Heikkilä, J & Heikkilä, K: Voimaantuminen työyhteisön haasteena. Porvoo: WSOY, 2005.

Levinas E. (1996). Etiikka ja Äärettömyys. Keskusteluja Philippe Nemon kanssa. Gaudeamus.

Mokka, R. ja Neuvonen, A. (2006): Yksilön ääni. Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla. Sitran raportteja 69. Helsinki: Sitra.

Parempi diili 1/2010. 

Seelig T. (2012). Ingenius. A Crash Course on Creativity. HarperOne. 

Sen A. (1993). Capability and Wellbeing. Teoksessa Nussbaum M. & Sen A. (eds.) The Quality of Life. Oxford: Clarendon Press.

Scott D. & Scott W. (2012). Make Space, How to Set the Stage for Creative Collaboration. With Foreword by David Kelley. Wiley

Sjöroos M. (2010). Myötätunto. Ole läsnä, elä mukana. Minerva.

Smith A. (2003). Moraalituntojen teoria. Kautelaari Kustannus.

Verganti R. (2009): Design-Driven Innovation, Changing the Rules of Competition by Radically Innovating What Things Mean. Boston, Mass.: Harvard Business Press.

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi