the Blog

Suomi 2015 - Sitran kurssien satoa ja kysymys demokratiasta

sunnuntai, 08.02.2015 klo 22:58/ Antti Hautamäki

Sitra järjesti vuosina 2000-2003 kuusi Suomi 2015 -kurssia ja yhden nuorten Tulevaisuuden tekijät –kurssin. Suomi 2015-ohjelman tavoitteena oli suomalaisen yhteiskunnan ylimmän tason päättäjien tietojen, taitojen ja verkostojen kehittäminen suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta koskevissa asioissa.  Suomi 2015 –kursseille ja Tulevaisuuden tekijät kurssille osallistui yhteensä noin 170 henkilöä. Itse osallistuin kurssille numero 4. Jokainen kurssi julkaisi oman loppuraporttinsa ja koko Suomi 2015 –ohjelman loppuraportti Askelmerkit tulevaisuuteen julkaistiin Sitran raportteja sarjassa (34) vuonna 2003. Siinä luvattiin kurssien jatkuvan, mutta fokusoituina tiettyihin teemoihin. Kesti lähes 10 vuotta ennenkuin tämä lupaus kävi toteen uusina Foorumeina. 

 

Nyt on vuosi 2015 ja on kulunut 15 vuotta kurssien alkamisesta. Sitra päätti kutsua kaikki Suomi 2015 ohjelmaan osallistuneet kurssitapaamiseen, joka pidettiin helmikuun alussa Katajanokalla Grand Marina kongressikeskuksessa.  Mukaan ilmoittautui noin 110 osallistujaa. Tapaamisessa keskusteltiin kurssien loppuraporttien havaintojen ja toimenpide-ehdotusten osuvuudesta ja mietittiin Suomen tulevaisuuden haasteita ja uusia tekemisen muotoja.
Tilaisuutta varten jokainen oli voinut tuoda netissä etukäteen esiin omia havaintojaan ja näkemyksiään.

 

Esitän nyt omia näkemyksiäni Suomi 2015 ohjelmasta ja havaintojani Gran Marinassa pidetyn kurssitapaamisen keskusteluista.

 

Paljon osuvia analyyseja

 

 

Suomi 2015 –kurssien raportit tunnistivat Suomen perusvahvuuksiksi koulutuksen, tieteen ja teknologian ja innovaatiot. Myös hyvinvointivaltio miellettiin merkittäväksi saavutukseksi ja jopa kilpailukykytekijäksi. Perinteisen teollisuuden tulevaisuutta osattiin jo silloin epäillä, vaikka monet uskoivat metsäteollisuuden säilyttävän asemansa vahvana vientialana. Metsä onkin säilyttänyt asemansa, mutta paperinvalmistus ei ole tulevaisuuden ala vaan biotalous ja metsä sen osana. 15 vuotta sitten puhuttiin kasvihuoneilmiöstä, mutta siihen ei liittynyt samanlaista kauhuskenaariosta kuin nykyiseen käsitykseen ilmaston lämpenemisestä ja luonnonvarojen niukkenemisesta.

 

Harhaan mentiin

 

Totesimme, että aika monet kursseilla tehdyt ennusteet menivät harhaan. 2000-luvun alussa ei nähty 2008 alkanutta finanssikriisiä, joka levisi koko maailmaan. Ei nähty myöskään, että Venäjän integroituminen Eurooppaan ja maailmanyhteisöön ei etene. Euron tulevista vaikeuksista ei tietystikään ollut mitään käsitystä. Uskoimme 2000-luvun alussa, että tietoyhteiskunta etenee ja Suomi pysyy johtavana tietoyhteiskuntana. Näin ei ole tapahtunut ja jopa pieni Viro on ollut meitä nopeampi esimerkiksi terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisessä.

 

 

Kulttuuri alakynnessä

 

Keskustelin tilaisuudessa kulttuurivaikuttajien kanssa, ja olin heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että kulttuurikysymykset eivät nousseet Suomi 2015 -kursseilla tarpeeksi painokkaasti esiin, eikä niitä vieläkään oikein noteerata. Kulttuurilla tarkoitimme kaikkea taiteeseen ja sivistykseen liittyvää toimintaa ja niiden edistämistä. Kulttuuriin kuuluvat myös perustavat arvot demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yksilön kunnioitus. Kulttuuri tuntuu aina jäävän talouspuheen varjoon, vaikka periaatteessa kaikki arvostavat sivistystä ja haluavat esiintyä kulttuurin ystävinä. Nykyisen islamilaisen ja kristillisen maailman välisen konfliktin luulisi viimeistään osoittavan paatuneimmillekin materialisteille länsimaisen kulttuurin ja arvojen merkityksen nykymaailmassa.

 

Konsensus

 

 

Keskustelimme Grand Marinassa paljon myös konsensuksesta ja Sitran kurssien merkityksestä. Joku piti raportteja pelkkänä sanahelinänä, jolla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta. Mutta oma ja luulen että myös enemmistön käsitys oli, että vaikka 2000-luvun alussa tehdyt ennusteet eivät toteutuneetkaan ja vaikka raporteissa oli paikkapaikoin liian ylevä sävy, silti päätöksentekijöiden ja vaikuttajien kokoaminen yhteen pohtimaan aikamme ja yhteiskuntamme tärkeimpiä kysymyksiä oli tärkeää, sillä se loi edellytyksiä ongelmien ratkaisemiselle ja auttoi muodostamaan asioista yhteistä käsitystä – konsensusta. Konsensus ei tarkoita, että olisimme samaa mieltä kaikista asioista vaan sitä että meillä on jaettuja yhteisiä käsityksiä haasteista ja niiden ratkaisutarpeesta.

 

Kysymys demokratiasta 

 

Eräs asia, joka jäi vaivaamaan mieltäni, on kysymys demokratiasta. Sitran tilaisuudessa esitettiin mielipiteitä, että Suomen ja Euroopan heikkenevä kilpailukyky johtuisi ainakin osittain demokratiasta. Tätä on toistanut myös Björn Wahlroos. Eurooppaa verrataan Kiinan ja Korean tapaisiin epädemokraattisiin maihin, joissa pieni valtaeliitti päättää taloudesta ja yhteiskunnan kehittämisestä. Näiden maiden nopeaa talouskasvua selitetään viittaamalle niiden kykyyn tehdä nopeasti isojakin päätöksiä. Puhutaan järjestelmäkilpailusta, jossa kauko- idän epädemokraattiset  ”tehovaltiot” jyräävät läntiset demokratiat, joiden ei uskota kykenevän uusiutumaan.

 

Mielestäni tällainen analyysi on harhaanjohtavaa ja epähistoriallista. Ennen kaikkea siitä heijastuu epäluottamus demokratiaa kohtaan. Demokratia on kansanvaltaa ja sitä toteuttavat demokraattiset instituutiot, kuten parlamentti ja vaalit. Demokratiaan kuuluu oikeusvaltioperiaate, the rule of law ja ihmisoikeudet. Demokratiassa päätökset tehdään enemmistöllä, mutta vähemmistöjenkin oikeudet turvataan.  Päätöksenteko perustuu erilaisten intressien sovittamiseen ja tämä merkitsee kompromisseja. Demokratiaan kuulu moniäänisyys ja oikeus tuoda esiin erilaisia mielipiteitä ja perustaa niitä edistämään puolueita. Pohjimmiltaan demokratia on arvokysymys ja se ilmentää vuosisatoja kestänyttä kamppailua epäoikeidenmukaisuutta ja etuoikeuksia vastaan ihmisarvon puolesta. 

 

Järjestelmäkilpailun puolustajille on esitettävä kysymys, pitäisikö meidän luopua demokratiasta, jos epädemokraattiset valtiot pärjäävät taloudellisesti paremmin kun me. Pyhittääkö talouskasvu ihmisoikeuksien polkemisen, vapauden rahoittamisen, korruption ja mielivallan, epätasa-arvon ja poliittisen toiminnan kieltämisen? Mielestäni vastaus on selvä!

 

Ja mitä tulee näiden epädemokraattisten maiden tulevaisuuteen, on hyvin luultavaa, että ne joutuvat lähitulevaisuudessa kokemaan ennennäkemättömiä poliittisia kriisejä, jotka suistavat niiden talouden suurin vaikeuksiin ja halvaannuttavat niiden kehityksen vuosiksi ellei vuosikymmeniksi. Ihmissoikeuksien polkemista ei voida jatkaa loputtomasti ja tieto vallan väärinkäytöksistä leviää joka tapauksessa vaikka internetiä yritetäänkin kontrolloida.

 

Väittely auttaa löytämään parhaat ratkaisut

 

Demokratian ideaalina on että paras argumentti voittaa. Päätöksien pohjaksi tarvitaan avointa dialogia ja debattia erilaisia käsityksiä edustavien tahojen kesken. Tämä vie tietysti aikaa, mutta jokainen isompi päätös tulee valaistua eri kannoilta ja kaikkein huonoimmat vaihtoehdot karsiutuvat. Näin voidaan välttää dramaattisia virhearvioita. Lisäksi demokraattisen debatin ansiosta jokainen voi tuntea saaneensa mahdollisuuden osallistua asian käsittelyyn, eivätkä tehdyt päätökset  tule kenellekään yllätyksenä. Tällä on tärkeä merkitys päätösten legitimiteetille ja niihin sitoutumiselle. Demokraattinen päätöksenteko ei ole mitenkään erityisen hidasta verrattuna esimerkiksi siihen vuosikausia kestävään hidasteluun, jota vaikkapa Kiinan puoluejohto on harjoittanut ympäristökysymysten suhteen.

 

Demokraattinen kulttuuri on suotuisa innovaatioille

 

Innovaatiot syntyvät parhaiten avoimessa ja yksilöä kunnioittavassa ilmapiirissä, joka on ominaista juuri demokraattisille maille. Yksipuoluejärjestelmät, mielipiteiden tukahduttaminen, internetin käytön rajoittaminen jne. ovat ehdottomasti innovatiivisuutta heikentäviä tekijöitä.

 

Yhteiskunta ei ole enää ylhäältä johdettava koneisto

 

Demokratiaa kritisoivat tahot ihailevat Aasian ylhäältä johdettuja koneistoja, joissa pieni puolue-eliitti tekee isoja päätöksiä ja jyrää ne koko yhteiskuntaan. Ei nykyaikainen moderni yhteiskunta voi toimia tällaisessa top-down maailmassa. Olemme siirtyneet globaalisti verkostomaisesti toimivaan yhteiskuntaan, jossa vallitsevat horisontaaliset rakenteet. Siellä erilaiset toimijat – pienet ja isot – luovat kumppanuuksia ja tekevät yhteistyötä. Avainkäsitteenä on ekosysteemi, jota ei ohjata ylhäältä käsin. Sen kehitys perustuu spontaanisuuteen ja yhdessä kehittymiseen ja luomiseen (co-evolution ja co-creation). Mitä enemmän yhteiskunta verkottuu ja muuttuu horisontaaliseksi, sitä huonommin toimivat keskitetyt ja ylhäältä johdetut järjestelmät ja ratkaisut. Monet aasialaiset yhteiskunnat ovat esimoderneja, joissa yksilöt ovat heikossa asemassa ja valta on perheillä ja klaaneilla. Kiinassa nämä esimodernit piirteet ovat saaneet erikoisen muodon ns. kaaderidemokratiana, jossa paikalliset kaaderit johtavat alueensa kehitystä. Luulisi että meille suomalaisille Neuvostoliitto ja sen romahdus olisi opettanut tervettä kritiikkiä ylhäältä johdettuja yhteiskuntia kohtaan.

 

Yhdysvallat maailman johtava demokratia

 

Yhdysvallat, jonka perustuslaki on ensimmäisiä demokraattisia perustuslakeja maailmassa, menestyy hyvin myös globaalissa kilpailussa. Yhdysvallat on tehnyt yksilön vapaudesta kestävän kilpailuedun globaalissa maailmassa. Yhdysvaltojen innovaatiokeskittymät, kuten Bostonin seutu, Kalifornian Bay Area (Piilaakso ja SF), Los Angeles, Austin Texasissa jne. ovat maailman vetovoimaisimpia ja dynaamisimpia alueita. Näiden alueiden innovatiivisuus perustuu jatkuvaan kokeilemiseen, luovuuteen ja riskinottokykyyn. Niihin on muodostunut ekosysteemejä, joista voi vain haaveilla Aasian autoritaarisessa kulttuurissa. Yhdysvaltojen menestys ei perustu keskusvaltaan vaan pikemminkin osavaltioiden ja toimijoien autonomiaan, kuten jo A. Tocqueville osoitti kirjassaan Demokratia Amerikassa. 

  

Demokratioissakin osataan tehdä päätöksiä

 

On historiallisesti virheellistä väittää demokratioita huonoiksi päätöksentekijöiksi. Totta kai demokraattiset valtiot ovat tehneet koko historiansa ajan merkittäviä päätöksiä ei vain sodan ja rauhan kysymyksissä vaan myös yhteiskuntapolitiikassa ja taloudessa. Suomen lähihistoriasta voidaan poimia lukuisia esimerkkejä, kuten Paasion hallituksen päätös toteuttaa peruskoulu, Esko Ahon hallituksen päätös EU-jäsenyyden hakemisesta tai Paavo Lipposen linjaukset hakeutua EU:n ytimiin kuten EMU-järjestelmään.

Kataisen/Stubbin hallituksen kyvyttömyys tehdä päätöksiä on pikemminkin poikkeus kuin esimerkki demokraattisesta päätöksentekosta.

 

Huoli huomisesta puhuu demokratian puolesta

 

Kurssitapaamisen keskustelut Grand Marinassa Suomen tulevaisuudesta olivat selvästi pessimistisempiä kuin Suomi 2015 -kurssien keskustelut, jotka tehtiin yleisen optimismin vallitessa 2000-luvun alussa. Suomi oli silloin päässyt yli 90-luvun lamasta ja Nokian menestys valoi uskoa Suomen osaamiseen ja kilpailukykyyn. Nyt edessä on vaikea yhtälö, jossa on samaan aikaan huolehdittava ilmaston lämpenemisen estämisestä, luonnonvarojen riittävyydestä, ihmisten hyvinvoinnista, talouskasvusta ja julkisen talouden kestävyydestä.  Elämme keskellä ilkeitä ongelmia, jotka ovat erittäin monimutkaisia ja koskevat lukuisia toimijoita ja joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Mikään Kiinan/Korean malli ei meitä auta. Tarvitsemme aitoa demokratiaa, jossa yhdessä etsitään parhaita ratkaisuja.

 

PS. Demokratian puolustus ei tarkoita etteikö demokratiaa pidä jatkuvasti kehittää. Esimerkiksi edustuksellisen demokratian rinnalle on kehitettävä uusia suoran vaikuttamisen väyliä, jotka hyödyntävät internetiä ja sosiaalista mediaa. Tarvitaan myös uusia ohjauskeinoja, jotka perustuvat avoimeen dataan ja kokeiluihin. Erittäin merkittävää on myös määritellään uudelleen vastuutahoja: kuka on vastuussa mistäkin. Sitran tilaisuudessa puhuttiin kompetenssitasoista, viitaten siihen että kansallisella, alueellisella ja kuntatasolla tasolla on omat tehtävänsä ja vastuunsa. 

 

 

 

 

 

 

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi