the Blog

Systeemiset muutokset edellyttävät innovaatiodemokratiaa

sunnuntai, 18.05.2008 klo 11:27/ Antti Hautamäki

Systeemisistä muutoksista on tullut innovaatiopolitiikan uusi mantra, joka on tiettävästi näkyvässä asemassa myös valtioneuvoston uudessa innovaatiostrategiassa. Systeemisen muutoksen käsite on jäänyt kuitenkin hämäräksi ja tästä aiheutuu vielä monenlaisia sekaannuksia ja jopa vaarallisia tulkintoja. Systeemiset muutokset tulisi tulkita innovaatiodemokratian hengessä.

Systeemiajattelulla on pitkä historia, jota Yleisen Systeemiteorian luoja Ludwig von Bertalanffy on ansiokkaasti valottanut kirjoissaan. Systeemin käsite korostaa erityisesti kokonaisuutta ja osien ymmärtämistä siitä käsin. Kokonaisuus on systeemiteorian mukaan organisaatio, joka muuttuu jatkuvasti systeemin sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä johtuen. Organisaatio ei ole koskaan irrallisten osien mekaaninen summa vaan sillä on aina tietty rakenne, joka määrittää sen osien vuorovaikutuksen. Erityisesti avoimille systeemeille, joita ovat esimerkiksi biologiset organismit ja yhteiskunnat, on ominaista komponenttien dynaaminen vuorovaikutus. 

Yhteiskunnan kehittymisen kannalta on aivan olennaista tehdä ero hierarkkisten ja verkostomaisten systeemien välillä. Hierarkkiset systeemit ovat puurakenteita, joissa ylimpänä on "johtajasolu" ja siitä alaspäin kasvava määrä soluja haarautumien päässä. Hierarkkinen puurakenne luonnehti teollista yhteiskuntaa ja tehtaita. Nyt olemme siirtymässä niin yhteiskunnassa kuin yrityksissäkin verkosto-organisaatioon, joka on matala "flat" ja jossa solmut ovat suoraan yhteydessä toisiinsa (tästä ovat kirjoittaneet mm. Barabási ja Castells). Nykyaikaiset yritykset ja organisaatiot hakeutuvat kiihtyvästi kohti verkosto-organisaatiota, osittain tieto- ja viestintäteknologian kehityksen vauhdittamina.  

Viimeaikaisessa systeemisten muutosten korostuksessa ollaan palaamassa teollisen ajan hierarkkiseen ja puumaiseen organisaatioajatteluun. Nyt puhutaan asioiden suunnittelemisesta kokonaisvaltaisesti tai kokonaisvaltaisesta toimintatavasta. Esiintyy myös kaipuuta vahvaan hallitsemiseen, jossa valtioneuvostokin organisoitaisiin puumaisen hierarkian mallilla, aivan kuten suuryritykset, joissa on CEO ja yksi strategia. 

Systeemisiä muutoksia perustellaan viittaamalla mm. siihen, että hierarkkisesti johdetut maat kuten Etelä-Korea ja Singapore ovat Suomea tehokkaampia. Niiden kilpailukyky ja tuottavuuskehitys on Suomea edellä. Mutta millä kustannuksella!

Manuel Castellsin ja Pekka Himasen kirjassa Suomen tietoyhteiskuntamalli vertaillaan Suomea, Piilaaksoa ja Singaporea.  Tutkimuksen mukaan Singapore ei ole olennaisesti Suomea kilpailukykyisempi, mutta yhteiskuntana se on kaukana Suomen takana. Lehdistövapaus on asteikolla 0-100 (0 vapaa) Suomessa 14 ja Singaporessa 68 (sensuuri), vankien määrä on nelinkertainen asukaslukuun suhteutettuna ja rikkaimman 20% suhde köyhimpään 20 % on Suomessa 3,6 mutta Singaporessa 9,6. Lisäksi sukupuolten tasa-arvo on Singaporessa paljon heikompaa kuin Suomessa. Myös hiilidioksiidipäästöt ovat Singaporessa kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Vastaavia tietoja voidaan esittää Etelä-Koreasta. 

Jos Suomen innovaatiojärjestelmää lähdettäisiin kehittämään kestävän innovaation periaatteista, niin silloin tulisi ihmisen hyvinvointi asettaa selkeästi innovaatiotoiminnan lähtökohdaksi. Tällöin tuottavuutta ei lähdettäisi nostamaan luontopääoman tai sosiaalisen pääoman kustannuksella, kuten tapahtuu Singaporessa ja Etelä-Koreassa. Ssosiaalinen pääoma edellyttää aitoa demokratiaa ja dialogia.

Suomalaista yhteiskuntaa, taloutta ja hallintoa tulisi kehittää verkostomallin mukaisesti. Tämä vastaisi sitä innovaatiotoiminnan globaalia trendiä, jonka olen kiteyttänyt kestävän innovaation periaatteisiin: kestävä kehitys, osallistuva, jatkuva ja globaali innovointi ja innovatiivinen johtaminen. Otan näistä esiin vain osallistuvan innovaation periaatteen.  

Osallistuva innovointi on innovaatiodemokratiaa. Innovaatiodemokratian ideana on antaa erilaisille toimijoille ääni ja mahdollisuudet osallistua luovilla tavoilla yhteiskunnan kehittämiseen. Innovaatiodemokratian taustafilosofiana on näkökulmien moninaisuus: kenelläkään ei ole lopullista totuutta, siksi tarvitaan aitoa dialogia eri näkökulmia edustavien tahojen kanssa. Ei ole sellaista puoluetta tai virkastoa, joka kykenisi yksin löytämään oikeat tavat kehittää yhteiskuntaa ja taloutta. Pikemminkin tämä voi johtaa kohtalokkaisiin erehdyksiin, kuten  tapahtui vapautetaessa rahoitusmarkknoita Suomessa  80-luvun loppulla.

Hienon filosofisen perustelun innovaatiodemokratialle tarjoaa systeemiajattelun varhainen pioneeri Nicholas Cusanus, jonka mukaan kaikki tieto on epävarmaa ja yksipuolista. Kokonaisuutta voidaan lähestyä vain vastakohtien ykseyden kautta. Sen takia parhaaseen lopputulokseen - myös julkisen toimintojen uudistamisessa - päästään ristiriitoja sallivan avoimen dialogin keinoin. 

Systeemisiä muutoksia tarvitaan, mutta niitä ei pitäisi lähestyä hierarkkisen mallin pohjalta. Nykyaikainen, innovaatiotoiminnan uusimpia havaintoja vastaava tapa uudistaa yhteiskuntaa on suosia verkostoja ja voimistaa innovaatiodemokratiaa, jossa kaikki verkoston osapuolet ovat samana arvoisia "äänen käyttäjiä". Suomen tie ei ole Singaporen tie, vaan aidon demokratian tie. Tämä on kestävä pohja myös kansalliselle innovaatiostrategialle, jossa aivan oikein korostetaan verkostojen ja koordinaation vuorovaikutusta.

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi