the Blog

Ikääntyneet innovaattoreina - ikäihmisten yliopistot loistojuttu

perjantai, 28.11.2008 klo 22:01/ Antti Hautamäki

Ikääntyneet eivät ole kalkkiksia. Lapin  yliopiston emeritusprofessori Simo Koskinen on pitkään vetänyt ikääntyvien yliopiston tutkimusryhmää. Ryhmän keski-ikä on ollut siinä 80-vuoden paikkeilla. Koskinen piti Kajaanissa Ristijärvellä toimivan Senioriakatemian kehittämisseminaarissa 28.11.2008 kiinnostavan alustuksen tutkimuksesta ikääntyvien yliopisto-opintojen muotona. 

 

Kokemukset ikääntyvistä tutkijoina murtaa vallitsevia myyttejä. Ikääntymisen tutkimus on Suomessa laajaa. Vallitsevassa tutkimustavassa ikääntyneet ovat ”kohteita”, joita tarkkaillaan ja haastatellaan. He ovat siis informantteja.

 

Ikääntyvien yliopistossa Lapissa asiat käännettiin päälaelleen tai oikeastaan jaloilleen. Ikääntyneet alkoivat itse tutkia ikääntymistä ja ikääntyneiden toimintaympäristöä. Koskisen mukaan ikääntyneillä on paljon elämänkokemusta ja he ymmärtävät henkilökohtaisesti vanhenemisprosesseja ja vanhuutta. He tietävät minkälainen palvelu soveltuu ikäihmisille. Ikääntyneillä on runsaasti hiljaista tietoa, joka on arvokasta tutkimukselle.

 

Ikääntyville on annettava ääni, myös tutkimuksessa. He voivat osallistua tutkimustyöhön sen kaikissa vaiheissa tutkimusideoiden kehittelijöinä, kenttätyöntekijöinä, tiedon analysoijina, tutkimusraportin kirjoittajina, tutkimustulosten levittäjinä ja muiden tutkimusten arvioijina.

 

Ikääntyneiden tutkimusryhmä laati ensimmäisenä yliopiston alueen ns. Rantaviriin historian. Tutkimustulokset julkaistiin kirjana Lukkarinkoulusta yliopistoon. Kirjasta tuli myyntimenestys.  Tämän jälkeen ryhmä kävi käsiksi elämäntarinoihin(sa) soveltaen narratiivista metodologiaa. Tästä syntyi kirja Vuosilustoja. Ryhmän on jatkanut toimintaansa hieman eri kokoonpanoissa ja on tutkinut ikääntyneiden elämänhallintaa ja kesämökkejä ikääntyneiden elämänkulussa. 

 

Ikääntyneiden tutkimusosaamista on integroitu myös yliopiston ”normaalitutkimukseen” eli on muodostettu tutkimusryhmiä, joissa ”ammattitutkijat” ja ikääntyneet toimivat yhdessä. Eräs ilmentymä tästä uudenlaisesta yhteistyöstä saatiin, kun Rovaniemen keskustassa sijainnut Torkkolan perinteikäs kauppa lopetettiin (2005).  Se oli aikamoinen shokki vanhoille ihmiselle, jotka olivat vuosikausia käyneet kaupassa. Kun tieto kaupan lopettamisesta tuli, ikäihmiset laativat kyselykaavakkeen ja menivät sen kanssa haastattelemaan kaupan asiakkaita. Ryhmä laati kyselyn tuloksista laajan artikkelin ”Tuntui kamalalta, pahalta ja pelottavalta”.  

 

Yksi ryhmä jäsen Pentti Kortelainen väitteli 80-vuotiaana (2008) väitöskirjalla Kadonneet kylät – elävät suvut. Se perustuu osittain omaan ”oppijanuraan”. Pentti siirtyi aikoinaan savottakämpiltä Kemijärven seminaariin (1951) ja valmistui opettajaksi. Kesäisin hän opiskeli aina lisää ja suoritti 50-vuotiaana kasvatustieteen maisterin tutkinnon.  

 

Simo Koskisen eräs johtopäätös on, että iäkkäillä ihmisillä on monenlaisia voimavaroja ymmärtää elämänilmiöitä ja osallistua tutkimukseen. Iäkkäiden panosta on käytetty myös tuotteiden ja palvelujen suunnittelussa. Esimerkkejä ovat stabiilin veneen suunnittelu (siihen on turvallista mennä), persoonallisten kävelykeppien suunnittelu (kuka nyt haluaisi käyttää niitä rumia tavallisia keppejä) ja lumessa liikkumista helpottavat ratkaisut.

 

Koskisen kokemukset johdattavat meidät eräisiin innovaatio- ja tutkimustoiminnan ydinkysymyksiin. Uuden tiedon ja innovaatioiden tuottaminen tapahtuu yhä useammin ”moniäänisissä” yhteisöissä, joissa on mukana käyttäjiä, kehittäjiä, tutkijoita ja muita sidosryhmiä. Näissä innovaation tiloissa erilaiset kokemukset, tiedot ja taidot kohtaavat. Innovaation tilassa mahdollistuu hedelmällinen dialogi, jossa toisiaan täydentävät tietämyksen ainekset synnyttävät uusia oivalluksia.

Toinen perspektiivi saman asiaan avautuu pohtimalla ikääntyvien merkitystä yhteiskunnassa. Vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on noin neljännes suomalaisista (Tilastokeskus 1999). Yhteiskunta voi paljon paremmin, jos ikääntyneet ovat aktiivisia ja luovia kansalaisia, jotka auttavat kehittämään uusia ratkaisuja ikääntyneiden palveluihin ja tarpeisiin. Näistä ratkaisuissa on ainesta myös menestystuotteiksi. Ikääntyneiden kokemuksia ja hiljaista tietoa on ruvettava todella arvostamaan. Paras tapa on antaa ikääntyneille ääni, oli se sitten tarinan kertojan, tutkijan tai innovaattorin ääni.    

PS. Ikäihmisten yliopistojen asema on uhanalainen. Tällaisia viestejä on kuulunut esimerkiksi Helsingin Avoimen yliopiston piiristä. Marjaana Heinonen esittää HS yleisöosastossa 2.12.08 tovomuksen että ikäihmisten toiminnasta ja rahoituksesta vastuussa olevat henkilöt näkevät ikäihmisten opiskelun muunakin kuin kustannuksena. SAMAA TOIVON MINÄKIN

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi