the Blog

Voimaantuminen julkisen palvelun tavoitteeksi

perjantai, 02.01.2009 klo 13:45/ Antti Hautamäki

Viime aikoina voimaantuminen on noussut julkiseen keskusteluun. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 6.12. kutsui voimaantumista ”sanahirviöksi ”. Pääkirjoitus käsitteli kansleri Ilkka Niiniluodon johtaman, Sitran asettaman Muutoksen Suomi -työryhmän raporttia. Muutoksen Suomi raportti on uusi avaus Suomelle. Se peräänkuuluttaa uudenlaista lähestymistapaa muutoksiin. Keskiöön nostetaan ihminen, jonka voimaantumista instituutioiden on tuettava. Tämä periaate muuttaa radikaalilla tavalla koko julkista sektoria.

Voimaantuminen

Voimaannuttaminen on käännös englanninkielisestä sanasta empowerment, jolla on kaksi eri merkitystä. Se tarkoittaa joko 1) auktoriteetin tai vallan antamista jollekin tai 2) voiman ja luottamuksen antamista jollekin. Kumpikin merkitys on kiinnostava erikseen mutta ne myös liittyvät hienosti yhteen. Merkitys 1 liittyy yhteiskunnallisiin asemiin kun taas merkitys 2 voi koskea kaikkia ihmisiä. Lähdemme jälkimmäisestä.

Voimaannuttamisessa on kaksi toimijaa, se joka voimaannuttaa ja sen jota voimaannutetaan. Voimaannuttamisessa on siten hieman ylhäältä antamisen leima. Siksi oikeampi termi onkin ihmisen voimaantuminen. Siinä ihminen löytää itsestään voimavaroja ja oppii käyttämään niitä oman elämänsä hallintaan.

Voimaannuttamisesta on puhuttu jo vuosikausia sosiaalityön yhteydessä painottaen ihmisen elämänhallinnan tukemista. Termiä on sittemmin alettu käyttää myös yrityksissä viittaamaan työntekijöiden aseman parantamiseen: lisätään työntekijöiden valtaa vaikuttaa oman työnsä sisältöön.

Voimaantumisen ajatusta on Suomessa kehittänyt ansiokkaasti Juha Siitonen, joka kirjoitti aiheesta väitöskirjan Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua vuonna 1999. Voimaantumista edistämään on syntynyt laajempi liike ja asiaa pitää esillä Voimaantuva Suomi ry, jolla on oma kotisivu:

www.voimaantuvasuomi.org

 

Julkisten palvelujen uudet tehtävät

Muutoksen Suomi –työryhmässä kiinnitettiin huomiota instituutioiden merkittävään rooliin yhteiskunnassa. Instituutiot kuten koululaitos, korkeakoululaitos, terveydenhoitojärjestelmä, sosiaaliturvajärjestelmä, oikeuslaitos, verotus, kuntajärjestelmä jne. ovat valtavia resurssien käyttäjiä ja yhteiskunnan normien ja pelisääntöjen asettajia.

Kysyimme työryhmässä mikä on instituutioiden asema muutoksissa. Julkisuudessa muutospaineita kohdistetaan erityisesti yksittäisiin ihmisiin: heidän on muututtava ja omaksuttava uudet arvot ja asenteet. On totta että hyvin monet ihmisten arvostukset ja tavat eivät ole kestävällä pohjalla. Mainittakoon kotitalouksien energian käyttö, liikunta- ja ravitsemustottumukset ja työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että yksityisten ihmisten muuttuminen ei voi onnistua ilman instituutioiden muutoksia.

Suoraan sanoen instituutiot on käännettävä jaloilleen. Nyt ovat usein byrokraattisia koneistoja, joiden asettamiin ehtoihin ihmisten on alistuttava. Hallinto on myös pirstaloitunut erillisiin organisaatioihin, jotka hoitavat omaa tehtäväänsä ottamatta huomioon muiden organisaatioiden toimintaa. Kokonaista ihmistä ei mikään organisaatio palvele vaan ihminen on pilkottu erilaisten professioiden määrittelemiksi asiakkaiksi: lääkärin potilaiksi, päiväkodin hoidokiksi, koulun oppilaaksi tai sosiaalihuollon tapaukseksi.

Tuloksena tästä instituutiolähtöisyydestä on julkisten voimavarojen mittaamaton hukkaaminen. Syynä on voimaannuttamisen puute. Otetaan esimerkki terveydenhuollosta. Monien tutkimusten mukaan ihmisten terveyteen vaikuttavista tekijöistä suurimpia ovat elämäntavat, terve ravinto, liikunta ja hyvät ihmissuhteet. Näiden rinnalla toki tarvitaan ensiapua ja sairaanhoitoa, mutta niiden osuus on kokonaisuudessa vain viidennes. Sen sijaan sairaanhoidon osuus kustannuksista on noin neljä viidesosaa. Eli suurin osa voimavaroista kohdistuu tekijöihin, joiden vaikutus terveyden tilaan on tärkeä mutta ei suinkaan merkittävin. Voimavaroja tulisi suunnata ihmisten neuvontaa, ennaltaehkäisevään toimintaan, kuntoliikuntaan tai vertaisryhmien tulemiseen eli ihmisten voimaantumiseen.

Voimaantumisen ”uusi tiede” osoittaa oikeaksi teesimme, että instituutioista on tultava jälleen ihmisten palvelijoita: instituutioita ihmisille. Niiden perustehtävänä on voimaannuttaa ihmiset ja kansalaiset toimimaan tavalla, joka edistää heidän ja heidän omaisensa hyvää elämää. Tätä tarkoittaa instituutioiden kääntäminen jaloilleen: ihminen on kaiken keskellä ja instituutioiden tehtävänä on tukea ihmisten voimaantumista.

Tässä muutama esimerkki voimaantumisesta eri palvelujen avulla:

päivähoito: lapsen kehityksen tukeminen, kehityshäiriöiden varhainen toteaminen, vanhempien tukeminen

koulu: lapsen vahvuuksien oivaltaminen ja oppimismotivaation vahvistaminen

perhetyö: perheneuvonta, ennaltaehkäisevä lastensuojelu

terveydenhoito: elämäntapojen muutoksen tukeminen (tupakka, alkoholi, ruokailu, ja liikuntatottumukset)

vanhusten palvelut: resurssikeskusten perustaminen tukemaan vanhusten yhteisöllisyyttä ja kotona pärjäämistä

työttömät: oman osaamisen kehittäminen, itseluottamuksen vahvistaminen, aktiivinen työhön hakeutuminen

maahanmuuttajat: suomalaiseen yhteiskuntaan perehdyttäminen, työllistymisen tukeminen, suomenkielen opetus

vankilat: itseluottamuksen palauttaminen, arkeen siirtymisen tukeminen.

Olen varma, että kaikkia näitä asioita on pohdittu asianomaisissa instituutioissa. Mutta ongelma onkin siinä, että vanhat toimintamallit ja organisaatiorajat kahlitsevat työntekijöitä, tuloksia lasketaan panoksilla eikä vaikuttavuudella ja työntekijöiden toimintavapauksia rajoitetaan ylimitoitetuilla vastuilla. Nämä ja monet muut jäykkyydet ovat estäneet voimaannuttavien toimintamuotojen kehittämistä.

Miten kykenemme muuttamaan byrokraattiset instituutiot voimaannuttaviksi? Tässä muutama alustava idea:

1. innovaatiodemokratian käyttöönotto: kansalaiset vahvasti mukaan kehittämään julkista palvelua

2. henkilökunnan voimaannuttaminen: tässä on käyttöä voimaannuttamisen kahdella eri merkityksellä eli työntekijöiden omien voimavarojen kuten osaamisen lisääminen, mutta myös valtuuttaminen muuttamaan toimintatapoja

3. voimaannuttava laskentatoimi: kehitetään sellaisia tuloksellisuuden mittareita, joissa ei lasketa vain suorituksia vaan myös ”voimaannuttamisefektiä” eli arvioidaan miten palvelu on tukenut ihmisen elämänhallintaa.

Näitä ja vastaavia keinoja on nyt ruvettava todella aktiivisesti tutkimaan ja kokeilemaan. Tarvitaan laaja-alaisia ja syvällisiä sosiaalisia innovaatioita. Nyt olisi aika laatia voimantumiseen perustuva julkisen palvelun innovaatiostrategia.

 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi