the Blog

Kunnallisverolle yläraja ja muita radikaaleja uudistuksia

perjantai, 20.11.2009 klo 22:39/ Antti Hautamäki

Kunnat ovat ennennäkemättömässä ahdingossa. Perussyynä on juuri nyt laman aiheuttama verotulojen väheneminen, joka koskee sekä palkkaveroja että yhteisöveroja (yritysten maksamia veroja). Taustalla on kuitenkin pitkään vaikuttaneita tekijöitä, joihin pitäisi vihdoinkin uskaltaa puuttua. 

Suomen julkinen hallinto on duaalinen: Suomessa on valtionhallinnon rinnalla itsenäinen kuntasektori. Kunnallinen itsehallinto on perustuslailla turvattu ja sen osia ovat kunnallisdemokratia asukkaiden itsehallintona sekä verotusoikeus.  

Kuntien itsehallinto on tietysti suhteellinen asia. Kuntien tehtävistä suurin osa on lakisääteisiä palveluja kuten koulujen ylläpitämistä ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa (esim. lasten päivähoito).  Kuntien talous perustuu kunnallisveroon, maksuihin ja valtionosuuksiin.  

181 kuntaa nostaa tuloveroprosenttiaan ensi vuokseksi. Kuntien talousahdinkoon on tietysti monia syitä taantuman lisäksi. Ansiotulovähennys vähentää ikävästi verotulojen tuottoa valtion kompensaationkin jälkeen. Kunnille on sälytetty uusia tehtäviä, joiden kustannuksista valtio maksaa vain osan. Kuntasektorin palkat ovat jääneet jälkeen yksityisen sektorin palkkatasosta ja siksi paineet nostaa palkkoja kasvavat (vrt. terveydenhuollon palkankorotukset). Ikääntyminen näkyy sekä asiakaskunnassa että henkilökunnassa jne. 

Kunnat turvautuvat yhä enemmän lainaamiseen. Kuntien lainakanta on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Tällä on pyritty turvaamaan investoinnit, jotka ovat välttämättömiä kunnan infrastruktuurin uudistamiselle. Investoinnit ovat kuitenkin vähentymässä dramaattisesti tänä vuonna ja ennusteiden mukaan vielä enemmän ensi vuonna. 

Kunnallisverot ja kuntien tulopohjatyöryhmä

Mutta onko kunnallisveron nostaminen loppujen lopuksi ollenkaan viisasta. Vedin 90-luvulla kuntien tulopohjatyöryhmää, joka laati hyvin monipuolisen raportin kuntien verotuksen vaihtoehdoista. Keskustelussa oli oikeastaan kaksi perusmalli: nykyisen kaltainen kuntavero+valtionosuus-yhdistelmä ja kunnallinen veromalli, jossa kunta on taloudellisesti omavarainen. Kuntamallissa valtionosuudet lakkautetaan ja kunnat hoitavat keskenään tarvittavan verotulojen tasauksen. Kolmas verolinja oli nostaa kiinteistöveroa. Joissakin maissa kiinteistövero on kuntien pääasiallinen tulolähde (Iso-Britannia).

Kunnallista veromallia pitivät esillä Kuntaliiton edustajat. Sen sijaan valtionvarainministeriö vastusti sitä henkeen ja vereen ja toivoi että raportin jälkeen kuntaveromalli ei enää koskaan nostaisi päätään. Mutta nyt aion puhua siitäkin.  

Ajat ovat muuttuneet. Kokonaisveroastetta on hillittävä ja tuloverojen korottaminen ei ole kannustavaa. Ehkä tärkeintä on havaita, että kiristyvässä globaalissa kilpailussa menestyvät vain riittävän vahvat kasvukeskukset, joissa on innovaatio- ja yritystoiminnalle erinomaiset edellytykset. Suomen kuntarakenteelle tämä tarkoittaa, että taloudellinen menestys ja sen turvaama veropohja on mahdollinen vain ehkä parissa kymmenessä kunnassa (ja niiden talousalueella). Muiden edellytykset ylläpitää kuntapalveluja tulevat olennaisesti heikkenemään. Heikentyneitä olosuhteita ei voida loputtomasti tekohengittää.  

Haluan tässä esittää pari isomman luokan reformia, joita voidaan pohtia toisistaan riippumatta. 

Kunnallisverolle yläraja

Monien kuntien verot ovat pian yli 20 %. Tämä on erittäin huonoa kehitystä. Kansalaisten veroprosentit nousevat kohtuuttoman suuriksi heikon tulopohjan kunnissa. Tämä ei kannusta työntekoon ja saattaa aiheuttaa ”veropakolaisuutta”. Hyvätuloiset koulutetut ihmiset saattavat saava jopa 5 % veroedun muuttaessaan Kauhajoelta Espooseen. Kuntavero on lisäksi tasavero ja sen osuuden kasvaminen vähentää verotuksen progressiota ja muuttaa koko verotuksen filosofiaa. Entä oikeunmukaista että kansalaiset joutuvat maksamaan olennaisesti eri määrän veroa eri kunnissa saadakseen samanlaiset palvelut?

Asettamalla kunnallisverotukselle yläraja, sanokaamme haarukkaan 20-23 %, valtio sitoutuu samalla lisäämään vastuutaan kansalaisista. Ajatelkaamme että Kauhajoki olisi nostanut veronsa ylärajalle eikä silti selviäisi edes toimintamenoisaan. Tällöin rasitetta ei siirretä asukkaiden maksettavaksi, vaan valtion tulee lisätä tukeaan. Tietysti kunta saattaa joutua silloin erityistarkkailuun.  

Tätä vaihtoehtoa kannattaisi tutkia nyt kun valtionosuusjärjestelmää taas kerran selvitetään.   

Autonomiset kasvukeskukset

Tässä ehdotuksessa riittävän vahva veropohjan omaava kunta (kasvukeskus) voisi saada autonomisen aseman, jossa se vapautetaan valtionosuuksista ja niiden tasauksesta. Valtionosuudet korvattaisiin investointikumppanuudella, jossa valtio osallistuisi suurimpiin ja yhteiskunnan kehityksen kannalta merkittäviin investointeihin. Esimerkki olkoon Länsimetron rakentaminen.

Kasvukeskuksille investoinnit ovat aivan keskeinen menestystekijä. Valtionosuuksien lopettamisen myötä autonomiset kasvukeskukset saisivat suuren vapauden järjestellä palvelujaan uusilla tavoilla. Autonomiset kasvukeskukset olisivat julkisten innovaatioiden merkittäviä kokeilualustoja ja julkisen palvelun uudistajia. Autonomiset kasvukeskukset laajentaisivat veropohjaansa nimenomaan kiinteistöverotuksen suuntaan. Tämä olisi myös sikäli tärkeätä että se kompensoisi varallisveron lakkauttamista.

Valtiolla ei olisi oikeutta sälyttää autonimisille kasvukeskuksille velvoitteita, jotka lisäävät kustannuksia.  

Autonomisia kaskukeskuksia ei voi Suomessa olla kovin monia. Jos puhumme kaupunkiseuduista, niin kysymykseen voisivat tulla pääkaupunkiseudun ja metropolialueen lisäksi monipuoliset yliopistoseudut (Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Kuopio, Joensuu ja Vaasa).  ”Tavalliset” kunnat voisivat jatkaa nykyisellä statuksella ehkä lisättynä verokatolla.

 

 

 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi