the Blog

Akateeminen kysymys - kirjan toimittajanTuukka Tomperin kommentti

lauantai, 24.07.2010 klo 20:26/ Antti Hautamäki

Arvoisa blogini lukija!

Blogin kirjoittajalle on suuri ilo kun saa kommentteja. Koska blogissani ei ole suoraa kommentointimahdollisuutta, niin Tuukka Tomperi lähetti minulle sähköpostilla alla olevan kommentin, joka liittyy hänen toimittamaansa kirjaa Akateeminen kysymys koskevaan blogiini. Haluan saattaa tämän kommentin lukijoideni tietoon, koska se olennaisesti laajentaa kuvaa kirjasta ja jatkaa keskustelua. 

Oma näkökulmani liittyi uuteen lakiin, ja kirjan muut aspektit jäivät vähemmälle. Manittakoon että pidän Juha Suorannan artikkelia ”julkisesta sosiologiasta” yhtenä kirjan kiinnostavimmista vaikka en sitä maininnutkaan.  

Tomperi tarttuu yleisarviooni että kirjan yhteinen nimittäjä on vasemmistolaisuus. Myönnän että tämä arvio on kovin ylimalkainen ja jää täsmentämättä. Vasemmistolaisuudella en viittaa vasemmistopuolueisiin, vaan tietynlaiseen yhteiskunnalliseen ajattelumalliin. Sen eksplikointi vaatisi kirjan kirjoittamista, mutta hyvin yleisesti ilmaisten sille on tyypillistä  

a)   markkinoiden epäonnistumisen korostaminen julkista epäonnistumista enemmän

b) tasa-arvon korostaminen kannustavuutta enemmän

c) turvallisuuden korostaminen vapautta enemmän

d) yhteisvastuun korostaminen yksilön vastuuta enemmän

ja näiden seurauksena epäluulo yritystoimintaa kohtaan ja tendenssi laajentaa julkisen sektorin tehtäväkentää.

Modernin vasemmmiston keskeisiä vastustuksen kohteita ovat uusliberalismi, sääntelemätön globalisaatio ja vapaakauppa, monikansallisten yritysten valta ja julkisten palvelujen yksityistäminen. Keskeinen puolustettava asia on pohjoismainen hyvinvointivaltio. Kiinnostava nouseva teema on kestävä kehitys, joka on nyt vahvasti vasemmiston agendalla.

Nämä teesit vaativat tietysti tarkempaa määrittelyä ja argumentteja, joita en tässä kykene tekemään. Vasemmistolaisuudesta voi tulla olkinukke siitäkin, ellemme kykene analyyttiseen keskusteluun. Mutta kuten Tomperi toteaa kommentissaan, maailma ei enää jäsenny oikeisto/vasemmisto-erottelujen mukaisesti. Tässä hän on varmaan oikeassa ja hieman muunnellen Heikki Patomäen teesiä "vasemmistolaisuus [Patomäellä uusliberalismi] ei ole enää vastaus 2000-luvun ongelmiin" (s. 42).

Toinen Tomperin komentti liittyy yliopiston kehittämisen historialliseen taustaan. Hän on aivan oikeassa, että yliopistokysymys ei ole suinkaan uusi, vaan debattia yliopistosoista on käyty vuosisatoja. Kun viittasin siihen että tässä toistetaan vanhoja argumentteja, jotka on monessa kohdin esitetty 1970 kirjassa Johdatus uuteen yliopistoon, halusin tuoda esiin eräiden argumenttien vanhemman taustan, joka kytkeytyi marxilaiseen traditoon ("yliopistoteorian on oltava materistinen"). En halua tällä viitauksella torjua Tomperin kirjan argumentteja. Manittakoon että itse arvostin  Johdatus uuteen yliopistoon -kirjaa ja sen kirjoittajia, vaikka en pidäkään sen analyyseja enää adekvaatteina.

Mutta nyt annetaan ääni Tuukka Tomperille, joka on tehnyt suuren palveluksen yliopistokeskustelulle toimittamalla tärkeän kirjan Akateeminen kysymys.   

 

Sähköposti 22.7.2010  

 

Torstaita

 
Huomasin, että olit blogissasi tarkastellut toimittamaani kirjaa Akateeminen kysymys. Se on mainiota, sillä tätä keskustelua on ollut loppujen lopuksi onnettoman vähän, eikä se vieläkään ole kovin näkyvää. Edes kaikki yliopistolehdet eivät ole osanneet keskusteluttaa yliopistojen historiallisen muutoksen suuntia ja merkitystä.
 
Blogikirjoitus herätti kirjan toimittajana minussa useita jatkoajatuksia.
 
Kirjoituksen näkökulmaan minulla ei tietenkään ole mitään syytä puuttua, sehän on kaikin tavoin oikeutetulla ja toivottavalla tavalla tärkeän keskustelun jatkamista - keskustelun, jota on käyty aivan liian vähän suhteessa asian merkitykseen, kuten itsekin toteat: ”Prosessi olisi voinut olla vielä avoimempi ja eri vaihtoehdoista olisi pitänyt keskustella pidempään. Uusi yliopistolaki on tosiasiassa erittäin monimutkainen ja sisältää useita piirteitä, joiden vaikutuksia ei ole kyetty riittävästi ennakoimaan.”
 
En koe mitään tarvetta myöskään selvittää tai selittää muiden tekstejä kirjassa, jokainen siinä vastasi vain omastaan, ja minä koin toimittajan tehtäväksi juuri sen, minkä esipuheessa kirjaan: koota kriittisiä ääniä, koska niiden kuuluvuus on sittenkin ollut varsin vähäistä.

Sen sijaan pariin erityiseen ja koko kirjaa koskevaan näkemykseen on minusta syytä vastata tarkentavasti.
 
Ensinnäkin tiivistät kirjassa esitetyn kritiikin yhteen pakettiin, jota en kirjan toimittajana pysty tunnistamaan, koska kokonaisuus on tuollaiseen aivan liian hajanainenkin: ”Voisi myös sanoa, että kritiikin yhteinen nimittäjä on vasemmisto eli kirjan analyysit perustuvat enemmänkin vasemmistolaiseen ajatteluun kuin objektiiviseen yliopistokysymyksen käsittelyyn.”
 
Tällainen heitto on kovasti yleistävä ja faktisestikin on niin, että vaikka toki useat kirjan kirjoittajista ovat linkittäneet itsensä vasemmistoon, he ovat silti vain osa kirjoittajista, ja mukana on yhtä lailla hyvin toisenlaisten yhteiskuntanäkemysten edustajia. Suurimmassa osassa artikkeleita ei myöskään kritiikin temaattisena linjana ole minkäänlainen vasemmistolaisuus, kuten kirjan lukija kyllä huomaa. Tällaisessa heitossa ärsyttävää on kirjan toimittajien ja kirjoittajien näkökulmasta se, että kaikki kritiikki niputetaan yksipuolisesti samaan laatikkoon, joka suoraan ohjaa tämän jälkeen myös blogin lukijan orientaatiota, jos hän sattuisi kirjan käsiinsä saamaan. Edustan itse sellaista sukupolvea, jolle maailma ei enää jäsenny oikeisto-vasemmisto-jaon mukaisesti. Pahimmassa tapauksessa vasemmistolaisuuteen viittaminen on stereotypiointia, joka käytännössä tarkoittaa kritiikin sivuuttamista kokonaan. Etenkin näin voi käydä niiden blogin lukijoiden kohdalla, jotka eivät kirjaa koskaan ole nähneetkään: yksi yksipuolistava niputus riittää siirtämään kirjan huomiopiirin ulkopuolelle.
 
Sen sijaan olisin toivonut kritiikin kritiikkinä vaikkapa selviä argumentatiivisia vastauksia omassa laajassa analyysissani esittämiini selviin argumentatiivisiin ja yksityiskohtaisiin huomioihin yliopistolain taustoista. Eivät ne motivoidu vasemmistolaisesti vaan juuri niistä argumenteista käsin jotka eksplisiittisesti analyysissani esitän. Kun oma analyysini on kirjan pisin ja perusteellisin ja perustuu varsin laajaan ja perusteelliseen ohjaus- ja politiikkadokumenttien läpiluentaan, vaikuttaa perin väheksyvältä ja harhaanjohtavalta toteamus, jonka mukaan kirjan analyysit perustuvat enemmänkin vasemmistolaiseen ajatteluun kuin objektiiviseen yliopistokysymyksen käsittelyyn.
 
Toisekseen näet jollakin tavalla keskeiseksi vastakritiikiksi sen, että kritiikin kärjet ja jotkin argumentitkin ovat vanhoja uusissa kansissa: ”Keskeiset Tomperin kirjassa esitetyt argumentit löytyvät tästä 40 vuotta aikaisemmin julkaistusta kirjasta. Itse olen koulutukseltani filosofi (kuten sinäkin) ja olen tottunut siihen perusajatukseen, että vaikka kritiikin perusteet ja alkuperä olisivat syvimmältään 2500 vuotta vanhat, tämä ei vielä kerro mitään kritiikin oikeutuksesta, arvosta ja osuvuudesta. Ei ole kritiikille taakaksi, jos samankaltaista kritiikkiä on esitetty aiemmin, usein se on päinvastoin vahvuus.
 
Yliopistot minkä tahansa instituution tapaan ovat uudistuneet useita kertoja ja jokaisen uuden kierroksen pohjana ovat aiemmat keskustelut. Samalla virittyvät aina uudelleen tietyt yliopistojen roolia koskevat perusnäkemykset ja niiden erot, jotka luonnollisesti nostavat samoin uudelleen esiin tiettyjä niistä kumpuavia perusargumentteja. Voi mennä paljon pidemmälle kuin mainitsemaasi vuoteen 1970, helposti 1800-luvun puolelle ja jossain määrin aina valistusaikaan saakka. Jos rajaudutaan jossain määrin nykymuotoiseen yliopistoinstituutioon, monista yliopistohistorian kansainvälisistä tutkimuksista näkee hyvin, miten tietyt peruskannat ovat aaltoilleet ja ottaneet yhteen sekä vaikuttaneet yliopistokentän uudistuksissa (tosin jossain määrin eri rytmissä eri maissa) aina 1800-luvulta asti. Tämäkin tulee selvästi esiin artikkelissani (esim. s. 183-184).  

Itse asiassa totean tismalleen blogisi tapaan tekstissäni (esim. s. 164-165, 181): suuri osa yliopistojen uudistamisen perusteiden ja uudistusten vastustamisen retoriikasta on vuosikymmeniä vanhaa, joten koko keskustelulla on pitkät juurensa suomalaisen korkeakoulupolitiikan historiassa. Ja juuri näinhän totean analyysini keskeisen pointin (s. 165): ”yliopistolaki on viimeinkin instrumentti, jolla voidaan toteuttaa ne korkeakoulupoliittiset aikeet, joita valtionhallinto on tahtonut jo kauan kykenemättä kuitenkaan ylittämään käytännön esteitä ja hidasteita. Juuri tässä on lain historiallinen merkitys.”
 
Kolmanneksi toteat, että yliopistolaki ei sysää yliopistoja markkinoitumiseen ja yksipuolistumiseen:  ”Yliopistojen vaikuttavuus ei kuitenkaan rajoitus tehtäviin a) ja b), vaan se sisältää myös laajemmat näkemykset elämästä ja yhteiskunnasta (historia, kulttuuri, maailmankuva). Myös tämä tehtävä on selvästi tuotu esiin yliopistolaissa. Yliopistojen kaikessa tutkimuksessa on aina oltava mukana kriittinen ote, se kuuluu tieteen menetelmän kriteereihin. Yliopisto ei onnistu tehtävissä a) ja b) jos pitkäjänteinen perustutkimus tai sivistystehtävä laiminlyödään eli tehtävä c) on aivan keskeinen, välttämätön ehto. Tämä haaste on aina ajankohtainen, oli yliopiston status tai hallintomalli mikä tahansa.”
 
Nyt on kuitenkin niin, että koko artikkelini lähtee liikkeelle seuraavasta: Koulutuspoliittiseen analyysiin kuuluu kuitenkin harkittu skeptisyys koulutuspoliittisia julkilausumia ja aikeita kohtaan. On myös mielekästä ajatella, että kunakin aikana vallitsee erityinen koulutuspoliittinen suhdanteensa, joka voi toki olla kiistanalainen, mutta jonka valtapainotukset ja -virtaukset silti voimakkaasti ilmenevät koulutuksen valtiollisessa hallinnossa ja ohjauksessa. Tällöin jokaisen puitelain tai uudistuksen todellinen ohjausvaikutus riippuu tästä suhdanteesta, joka puolestaan on laajempien sosiokulttuuristen ja ylikansallisten motiivien ja paineiden tuotetta. Niinpä artikkelini katsaus taustoittaa yliopistolakia ja -uudistusta tavoittaakseen kuvaa moisesta suhdanteesta. Eli: yliopistolakiin viittaaminen ja sen lähiluku ei kerro vielä paljoakaan siitä, millainen yliopistouudistus on kokonaisuutena, tai vielä laajemmin, millainen korkeakoulupoliittinen tahto valtiollisesti ja millainen ilmapiiri kulttuurisesti tässä ajassa vallitsee.
 
Nyt blogin lukijalle ei synny käsitystä siitä, että kirjassamme on kyse paljon laajemmista prosesseista ja kontekstista kuin vain yliopistolaista. Osa kirjoittajista ei kirjoita yliopistolaista mitään, vaan tarkastelee paljon pidempiä muutosprosesseja tai laajempaa kontekstia. Yliopistolaki on luonteeltaan puitelaki, kuten artikkelissani korostan, joten myös sen vaikutuksia on tutkailtava ja ennakoitava muista korkeakoulupoliittisista dokumenteista ja aineistoista. Näin artikkelissani teen, ja varsin selkeästi mielestäni osoitan, että vaikka yliopistojen laajempi tehtävä on tuotu esiin yliopistolaissa, siitä löytyy perin vähän mitään merkkejä tai puheita niistä dokumenteista ja tahdonilmauksista, jotka ovat lain taustalla ja joiden vaikutuksen alla lakia tulkitaan ja sovelletaan. Tämä on kritiikin varsinainen kärki ja siitä olisin kuullut mielelläni blogissakin tai toivonut ainakin, että tämä tuodaan esiin eikä yksipuolisteta kuvaa kirjassa esitetystä kritiikistä.
 
Lopuksi toteat: ”Valitettavasti Tomperinkin kirjaan osallistuneet kirjoittajat käyttivät energiansa lain vastustukseen, ei sen kehittämiseen mahdollisimman hyväksi ja läpinäkyväksi.” Eihän näin kuitenkaan ollut, vaan suurin osa lakikritiikkiin osallistuneista nimenomaan pyrki vaikuttamaan lain sisältöön ja kritisoimaan sen luomisen prosessia eikä tyrmäämään uuden lain tarvetta sinänsä. Lakikriitikoista enemmistö esitti konkreettisia kritiikkejä lain yksityiskohtiin ja tarjosi myös niille vaihtoehtoja. Jonkin verran laki muuttuikin kevään kritiikin ansiosta. Lähes kaikki kirjan kirjoittajat ovat myös lain hyväksymisen jälkeen jatkaneet niin kritiikin kuin rakentavan yhteistyön ja tulevaisuuden linjaamisen saralla, monet ovat mukana myös johtoasemissa yliopistojen uusia strategioita ja hallintomalleja tehtäessä.
 
 
Ystävällisesti,
 
kesäpäiviä!
 
Tuukka Tomperi
TaY

 
 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi