the Blog

VM:n agenda = onko Suomen tie paperiteollisuuden tie?

tiistai, 14.12.2010 klo 23:35/ Antti Hautamäki

Valtiovarainministeriöllä on kova halu asettaa reunaehdot politiikalle. Nyt sen teki VM:n kansantalousosasto äskeisellä raportilla. Viime kesänä nostettiin esiin kestävyysvaje ja nyt VM esittää miten se tulisi hoitaa. VM:n arvion mukaan kestävyysvaje on 10 miljardia euroa eli tämän verran julkisen hallinnon menot ja tulot ovat epätasapainossa. Kestävyysvaje on aikaan sidottu ja ehdotuksena on kuroa kestävyysvaje umpeen vuosina 2011-2015.  Tasapaino saavutettaisiin menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla (yhteensä säästöjä 6 miljardia euroa) sekä julkisen talouden rakenteiden uudistamisella (4 mrd). Rakenneuudistukset koskisivat erilaisia etuuksia kuten eläkkeitä, työttömyysturvaa, opintotukea jne.  

Ei ole vaihtoehtoja: TINA 

Valtiovarainministeriön ehdotus on uhkavaatimus Suomelle: jos kestävyysvajetta ei hoideta, hyvinvointiyhteiskuntaa ei kyetä ylläpitämään. Analyysissa ei sanota mihin leikkaukset tulisi kohdentaa. Tämä jätetään poliitikoille. Poliitikot on tässä asetettu pakkorakoon: jos puolustat hyvinvointiyhteiskuntaa, niin teet kuten VM linjaa eli leikkaat menoja ja korotat veroja.

Tähän on valtiovarainministeri Jyrki Katainen heti tarttunut ja hän esittää että kestävyysvajeen hoidosta tehdään keskeinen vaaliteema. Monet muut poliitikot sen sijaan ovat tyrmistyneitä VM:n uhkavaatimuksesta. 

VM:n linjaukset ja ehdotukset ovat tyypillistä TINA-politiikkaa: There is no alternative. Tietysti VM:n TINA-politiikassa annetaan kuva siitä että meillä on aitoja vaihtoehdoja: poliitikot saavat valita mistä karsitaan. Voidaan suurentaa koulujen ryhmäkokoja tai ajaa alas vanhainkoteja tai pidentää terveyskeskusten jonoja jne.  

En halua enkä pysty kiistämään kestävyysvajetta koskevia laskelmia. Tietyillä reunaehdoilla luvut ovat luultavasti täysin oikeita. Mutta nyt tarvitaan kriittistä keskustelua aidoista vaihtoehdoista VM:n linjauksiin. Meidän on siis omaksuttava THEMBA-argumentti: There must be an alternative.

 

Aina on vaihtoehtoja: THEMBA 

Vaihtoehto 1: merkittävä talouskasvu kuroo kestävyysvajeen umpeen ennen pitkää. 

Tämä on markkinatalousvaihtoehto, jonka saavuttamiseksi pitäisi verot ajaa alas ja lisätä yrittämisen kannusteita. Palvelut voitaisiin tässä välillä rahoittaa lisälainalla, joka sitten maksettaisiin takaisin talouskasvun hedelmillä. Tätä politiikkaa ei edes kokoomus uskalla esittää vaalien alla. 

Vaihtoehto 2: nollakasvuun sopeutuminen. 

Erilaiset degrowth-liikkeet vaativat, että luovutaan talouskasvun ideasta ja opitaan tulemaan toimeen vähemmällä. Palvelut voidaan ylläpitää alentamalla palkkoja. Tätä vaihtoehtoa ei mikään puolue kannata, vaikka sen suuntaisia ideoita esitetään vihreiden ja vasemmistoliiton piiristä. Ja luultavasti nollakasvu repisi kansakuntaa ja synnyttäisi hillittömän resurssitaistelun.  

Vahtoehto 3: investoinnit innovaatiotoimintaan.

 Investoidaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminataan. Kannustetaan yrityksiä innovaatioihin erilaisilla verohelpotuksilla, lisätään yliopistojen määrärahoja, lisätään pääomasijoitusta alkaviin ja kasvuyrityksiin, suunnataan lisää resursseja Suomen Akatemialle ja Tekesille jne.

Jos tämä otetaan tosissaan, elinkeinoelämämme pystyy uudistumaan ja tuomaan markkinoille radikaaleja innovaatioita, joissa katteet ovat suuria. Menestyvä uusi yritystoiminta synnyttää lisää hyviä työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja. Tässä haetaan tuottavuuden kasvua luovasta tuhosta, ei brutaalista tehostamisesta.  Voisimme ottaa kestävän kehityksen edistämisen innovaatiotoiminnan fokukseen ja tuottaa sitä tukevia uusia teknologioita ja ratkaisuja. Tässä vaihtoehdossa Suomi kehittyisi vahvaksi edelläkävijäksi ja todelliseksi innovaatiokansakunnaksi. Tätä linjaa olen avannut kirjassani Sustainable Innovation. 

Vaihtoehto 4: aktivoidaan kansan talous.

Tässä vaihtoehdossa ideana on aktivoida kansalaiset kehittämään itseään ja käyttämään osaamistaan yhteisön hyväksi. Tukeudutaan tietoverkkoihin ja sosiaaliseen mediaan, panostetaan avoimeen ja julkiseen innovaatiotoimintaan. Tuotetaan uusia kansalaiskeskeisiä ratkaisuja yhteiskunnan haastaviin ongelmiin. Voimistetaan vertaistoimintaa ja yhteisöjä. Innovoidaan uusia hyvinvointipalveluja, jotka tukevat ennaltaehkäisyä, voimaannuttavat ihmisiä ja tuuppaavat heitä hyviin päätöksiin.

Tässä taloutta katsottaisiin kansan taloutena. Parhaimmillaan tällainen aktiivinen yhteiskunta kykenee mobilisoimaan kansan piilevän pääoman ja tekemään siitä perustan yhteiskunnan menestykselle. Näitä näkökohtia on pohdittu Jyväskylän yliopiston Agora Centerin ja Demos Helsingin yhteisessä raportissa Metropolin hyvinvointi 

Vaihtoehdot 3 ja 4 voidaan yhdistää jolloin saamme hybridin vaihtoehdon 5. 

Vaihtoehto 5: investoimme ihmisten osaamiseen ja osallisuuteen. 

Tällöin inhimillinen ja sosiaalinen pääoma olisivat tärkeimmät ”pääomamme”. Panostaisimme silloin kouluun ja koulutukseen, tieteeseen ja teknologiaan, luovuuteen ja kulttuuriin, demokratiaan ja uusiin kansalaisvaikuttamisen muotoihin. Vahvistaisimme sosiaalista pääomaa, joka on myös verkostoyhteiskunnan kitkattoman toiminnan ehtona. Yhtäkään ihmistä ei jätettäisi osattomaksi.  

Vaalien uusi agenda

Vaaleihin ei pidä mennä valtionvarainministeriön määrittelemällä agendalla: palvelujen karsinta, verojen korottaminen ja etuuksien leikkaaminen. Vaaleihin pitää mennä vähintään tarjoamaan vaihtoehtoja. Se on minimiehto sille, että vaalit ovat ”poliittiset” eli ilmaisevat kansalaisten arvoja ja tavoitteita. Tarvitaan politiikan paluuta, josta olen kirjoittanut kirjassa Yhteisöllisyyden paluu (Gaudeamus 2005).  

Onko suositukseni vastuuton? Eikö meidän pitäisi kuitenkin ottaa VM:n huolella tekemät laskelmat politiikan reunaehdoiksi? Ajaudummeko Kreikan ja Irlannin tielle, jos emme käy suoraan kestävyysvajeen kimppuun?  

Ystäväni Raimo Sailas varoittaa omaan suoraan tyyliinsä että poliitikkojen puheet julkisen talouden kestävyysvajeen hoitamisesta talouden kasvulla ovat itsepetosta. Olen sikäli samaa mieltä, että jos politiikalla ei ole tarjota uskottavia vaihtoehtoja VM:n agendalle, niin maa todella ajautuu vaikeuksiin ellei VM:n lääkeitä käytetä. Mutta jos lähdemme todella vahvasti vaikkapa vaihtoehtojen 3 ja 4 suuntaan, niin kykenemme vitalisoimaan taloutemme ja kansalaisyhteiskuntamme ja luomaan sellaista dynamiikkaa joka muuttaa niitä premissejä joihin VM:n laskelmat perustuvat. Tällöinkin tarvittaisiin sopeutumista, mutta sopeuttavat toimet tehtäisiin strategisesti niin että yhteiskunnan dynamiikka ei heikkenisi.

Monet tutkimukset menestyvistä alueista ja kansakunnista osoittavat että menestyksen takana on usko tulevaisuuteen ja rohkeus tehdä isoja asioita. Tarvitsemme siis oikean mentaliteetin ja asenteen, ns. moodin. Politiikan paluu tarkoittaa kansakuntaa innoittavan moodin löytymistä. Ja tämä moodi synnyttää sen tahtotilan, jolla aitoja vaihtoehtoja voidaan toteuttaa.  Jos taas "visiomme" on palvelut ja etuudet alas ja verot ylös, niin emme pääse eroon apatiastamme ja moodimme ennustaa näivettymistä.

Suomi on samantapaisessa tilanteessa kuin suomalainen paperiteollisuus. On mennyt aika hyvin eikä ole tarvinnut investoida uusiin tuotteisiin ja palveluihin. Vähitellen vanhat tuotteet eivät enää tuo tarvittavaa tulovirtaa. Pelkkä tuotannon tehostaminen ei enää korjaa tilannetta. Edessä on rakennekriisi. Suomenkin pitää nyt investoida tulevaisuuteen ja uusiutumiseen eikä tyytä pelkkään koneiston rukkaamiseen ja sen tuottavuuden parantamiseen.

 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi     


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi