the Blog

Sarkomaa ja yliopistoreformi

sunnuntai, 02.03.2008 klo 16:12/ Antti Hautamäki

Keskustelu yliopistoista jatkuu. Tärkeässä puheenvuorossaan Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield puuttui koulutetun köyhälistön eli apurahatutkijoiden asemaan.  (HS 1.3.2008). He joutuvat kamppailemaan vuodesta toisesta jatkorahoituksesta ja jäävät vaille muille työsuhteissa oleville kuuluvia työttömyys- ja eläke-etuja.

Valtion osaakkuusyhtiöiden osakkeet yliopistoille peruspääomaksi

Samassa kirjoituksessa Blåfield tuo esiin yliopistojen rahoitusongelman: 

"Jos Suomesta halutaan kansainvälisen huippuosaamisen maa, yliopistojen perusrahoitus pitää nostaa sellaiselle tasolle, että yliopistot voivat kilpailla keskenään ja kansainvälisesti parhaista ihmisistä." 

Antti Blåfieldin ehdotus yliopistojen rahoitusaseman parantamiseksi on siirtää valtion osakkuusyhtiöihin kerääntynyttä varallisuutta yliopistojen peruspääomaksi. Se olisi hänen mukaansa teollisuus-Suomen apuraha tieto-Suomelle.  Tämä ehdotus, joka on samaa sukua kuin ehdotukseni myydä valtion osakkuusyhtiöitä yliopistojen budjettirahoituksen lisäämiseksi, ansaitsee vakavaa huomiota. Ehdotuksesta tulee mieleen Sitran rahoitus lahjoittamalla sille valtion omistamia osakkeita peruspääomaksi. 

Viedään Blåfieldin ehdotusta pidemmälle. Valtion omistamien Outokummun, Metson, Rautaruukin ja Stora Enson osakkeiden arvo on noin 5 miljardia euroa. Jos osakkeet siirrettäisiin yliopistoille peruspääomaksi, ne tuottaisivat ehkä 200-500 miljoonaa euroa vuodessa, joka olisi 10-25 % yliopistojen nykyisestä vuosibudjeteista. Tällä tuotolla yliopistot voisivat merkittävästi vahvistaa tutkijakuntaansa, vakinaistaa apurahatutkijoita ja ennen kaikkea keskittyä pitkäjänteiseen ja monipuoliseen perustutkimukseen.  Yliopistojen rahoittaminen osin tällaisella peruspääomalla sopisi yliopistojen tulevaan, nykyistä itsenäisempään asemaan. Lisäksi peruspääoma ja sen taitava hoitaminen antaisivat yliopistoille vuosikausia tuottoja ja vähentäisivät niiden riippuvuutta valtion avustuksista. 

Korkeakoulujen yhdistämistä tarvitaan

TV 1:n lauantaiseurassa haastateltiin opetusministeri Sari Sarkomaata. Hän selvisi tentistä hyvin, oli asiantunteva ja sopivan diplomaattinen: asioita selvitetään yhdessä, korkeakoulut saavat tehdä omat strategiansa jne. Haastattelija Hannu Lehtilä yritti hiillostaa Sarkomaata "maakuntakorkeakoulujen" lakkauttamisesta tai yhdistämisestä.  Sarkomaa vältti hienosti tämän poliittisen karikon, jota mm. keskustapuoleen puoluesihteeri Korhonen on viritellyt. 

Mutta mennään asiaan: ei tähän maahan voi syntyä korkealuokkaisia tutkimusyliopistoja, ellei voimavaroja keskitetä ja muodosteta suurempia yksiköitä. Emme enää elä Kekkosen aikaa, jolloin väestön koulutustason nostaminen maakunnissa oli tehokasta aluepolitiikka. Elämme globaalissa taloudessa, jossa vain huipulla olevat innovaatiokeskittymät kykenevät lisäämään työpaikkoja ja houkuttelemaan myös ulkomailta investointeja, osaajia ja yrittäjiä. Ei keskinkertaisuudella pärjätä! 

Korkeakoulupolitiikassa on osattava edetä kahdella rintamalla. Toisaalta on rakennettava huippuyliopistoja ja toisaalta huolehdittava osaavan työvoiman saatavuudesta maan eri alueilla. Näitä kahta tehtävää ei voida ratkaista yrittämällä pitää koko 20 yliopiston ja 28 ammattikorkeakoulun verkosto nykyisellään. Oma ehdotukseni on eriyttää korkeakoulukenttä. Rakennetaan verkosto, jossa on 4-5 monipuolista, korkealuokkaista tutkimustoimintaa harjoittavaa tutkimusyliopistoa ja ehkä 5-10 opetusyliopistoa.

Ammattikorkeakoulut valtiolle

Ammattikorkeakoulut voitaisiin osittain yhdistää yliopistoihin, aivan kuten kansleri Ihamuotila on esittänyt.  Ammattikorkeakoulujen kytkeminen yliopistoihin palvelisi ainakin kahta tärkeää tavoitetta. Opetuksen tasoa voitaisiin nostaa, kun yliopiston opettajat voisivat opettaa myös ammattikorkeakouluissa ja toiseksi ammattikorkeakoulujen harjoittama, alueensa elinkeinoelämää tukeva tutkimustoiminta voitaisiin tehdä yhdessä yliopistojen kanssa. Kummassakin tapauksessa ammattikorkeakoulujen toiminnot tehostuisivat. Lisäksi liitto helpottaisi ammattikorkeakoulusta valmistuneiden siirtymistä jatko-opiskeluun yliopistossa.  

Tarvitaan isoja, rohkeita päätöksiä - vapaaehtoisuus ei riitä

Sarkomaa näyttää luottavan korkeakoulujen omiin strategioihin ja päätöksiin korkeakoulurakenteen kehittämisessä. Tämä tie voi kuitenkin osoittautua aivan liian hitaaksi ja johtavan liian varovaisiin reformeihin. Kyllä opetusministeriön tulisi käyttää valtaansa ja tarvittaessa jopa päättää hallinnollisesti muutoksista - tietysti yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Laatuun perustuva tulosohjaus on tärkeä instrumentti. Ja on tärkeää tehdä tarvittavat korkeakoulujen yhdistämiset ennen kuin ne saavat autonomisen aseman, minkä jälkeen ohjauskeinot heikkenevät.  

Tarvittavat keskeiset uudistukset ovat 

  • 4-5 laaja-alaisen, hyvin resurssoidun tutkimusyliopiston aikaansaaminen
  • Muiden yliopistojen muuttaminen opetusyliopistoiksi, mahdollisesti väittelyoikeuksilla tieteellisesti vahvoilla aloilla
  • Kunnallisten ammattikorkeakoulujen valtiollistaminen ja mahdollinen yhdistäminen yliopistojärjestelmään
  • Kampusajattelun omaksuminen, jossa pienemmät yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat olla isompien yliopistojen itsenäisiä kampuksia.
  • Yliopistojen rahoitusaseman parantaminen siirtämällä niille valtion osakkuusyhtiöiden osakkeita tai korkeakoulujen lisärahoitus osakkuusyhtiöiden osakkeiden myyntituloilla.

Täytyy toivoa että hallitus toteuttaa päättäväisesti tulevaisuutta rakentavaa korkeakoulu- ja innovaatiopolitiikkaa ja unohtaa vanhanaikaiset ajattelumallit ja keinotekoiset vastakkainasettelut. Tsemppiä Sari!

Palaute: antti@sustainaleinnovation.fi

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi