the Blog

Metropolipolitiikka hallitusohjelmaan

perjantai, 28.01.2011 klo 17:44/ Antti Hautamäki

Metropolipolitiikka on nousemassa yhä tärkeämpään asemaan vahvistettaessa Suomen kilpailukykyä. Metropolipolitiikalle on saatava tilaa seuraavan hallituksen ohjelmaan. Tässä muutamia näkökohtia hallitusohjelmaa varten. 

 

Metropolisoituminen

 

 

 

 

Globaalissa taloudessa on käynnissä metropolisoituminen. Se tarkoittaa sekä voimavarojen keskittymistä kansallisesti ja kansainvälisesti metropoliseuduille että metropolin itseymmärryksen muodostumista ja kykyä ratkaista esiin tulevia ongelmia. Metropoleilla on omat haasteensa. Väestön hakeutuminen metropoleihin vaatii suuria investointeja infrastruktuuriin ja palveluihin. Samalla osaamisen tasoa on nostettava ja alueiden houkuttelevuutta parannettava mm. hyvällä kulttuuritarjonnalla ja viihtyisillä ja laadukkailla asuinympäristöillä.

  

Helsingin metropolialueen kehittäminen on maamme keskeisiä kysymyksiä. Metropolialue on Suomen talouskasvun moottori ja maan ainoa kansainvälisesti merkittävä suurkaupunkiseutu. Helsingin metropolialue on lähes puolentoista miljoonan asukkaan elinympäristö, jossa syntyy 34 % Suomen bruttokansantuotteesta. Valtakunnan tutkimus- ja kehittämispanoksista noin 40 % käytetään metropolissa. Työvoimasta yli 30 % toimii Helsingin seudulla. Puhumme siis Suomen talouden selkärangasta, jonka menestyksestä riippuu koko maan menestys.

  

Metropolin status

 

Metropolilla ei ole virallista juridista asemaa eikä muodollista sisältöä. Metropoli on ensisijassa ihmisten ja organisaatioiden muodostama kokonaisuus, ei hallinnollinen rakenne. Metropolin ytimen muodostaa Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen). Siihen kytkeytyy kymmenen ympäröivän kaupungin kehä (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti). Nämä 14 kaupunkia ovat metropolin kunnallinen pohja. Voidaan ajatella että koko Uusimaa muodostaa laajemman metropolin. Toiminnallisuus kytkee myös etäisempiä alueita metropoliin, etenkin Hämeenlinnan ja Lahden suunnat integroituvat yhä selvemmin metropoliin.

  

Kansallinen politiikka keskittyy seudun erityiskysymyksiin kuten maankäyttöön, asumiseen ja liikenteen ongelmiin, elinkeinopolitiikkaan ja kansainväliseen kilpailukykyyn, monikulttuurisuuteen, maahanmuuttoon ja kaksikielisyyteen sekä sosiaaliseen eheyteen. Metropolipolitiikka on sisällytetty hallitusohjelmaan ja sen tarkoituksena on vahvistaa Helsingin seudun kansainvälistä kilpailukykyä ja tasapainoista kehitystä.

 

 

 

 

Metropolin kansainvälinen kilpailukyky 

 

Johtamassani tutkimushankkeessa Metropolialueen kansainvälinen kilpailukyky etsittiin metropolialueen kilpailukykyä uusista suunnista. Metropolin kyky jatkuvasti uusiutua ja suunnata voimavarojaan edessä oleviin suuripiin haasteisiin on sen kilpailukyvyn välttämätön edellytys. Tavallisesti kilpailukyky on yhdistetty yritysten korkeaan tuottavuuteen ja sen mukanaan tuomaan kansantuotteen kasvuun. Uudessa globaalissa innovaatiotaloudessa Suomen kaltaiset kehittyneet maat joutuvat kilpailemaan luovuudella ja innovaatioilla. Tarjoamalla aivan uudenlaisia tuotteita ja palveluja päästään markkinoille, joilla tuotantokustannukset eivät ole ratkaisevin tekijä.  Suomi ei tule menestymään pelkällä teollisuudella vaan painopiste tulee siirtymään palvelutalouteen, etenkin metropolialueella.

  

Kilpailukyky on yhteydessä myös hyvinvointiin. Hyvinvointia ei voi kuitenkaan samastaa elintasoon, vaan se on moniulotteisempi käsite. On otettava huomioon kestävän kehityksen vaatimukset. Tällöin saamme uuden kestävän hyvinvoinnin käsitteen. Kestävän hyvinvoinnin kulmakivet ovat 1) kestävä taloudenpito, 2) elämänlaatu ja 3) tasapainoinen luontosuhde. Perusteesini on että kestävä hyvinvointi on metropolin kilpailukyvyn perustana. Siksi metropolipolitiikkaa tulee arvioida siltä kannalta kuinka se edistää kestävää hyvinvointia alueellisesti ja kansallisesti.

  

Metropolialue pärjää kansainvälisissä vertailuissa hyvin. Mutta on selviä viitteitä siitä, että metropoli alisuoriutuu eikä kykene käyttämään voimavarojaan täysimääräisesti. Helsingin seudun kilpailukykyä rasittavat monia muita metropoleja enemmän etäisyydet, kieliongelmat ja ikääntyminen, mutta myös kasvava eriarvoisuus. Näistä haasteista selviämiseksi tarvitaan laajapohjaista kumppanuutta, jossa mukana ovat kansalaiset (people), julkinen hallinto (public) ja yritykset (private). Kyseessä on ns. PPP-kumppanuus, jossa tähdätään siihen, että kaikki toimijat stimuloivat toisiaan ja loppujen lopuksi kaikki ovat voittajia (win-win-win-asetelma).

 

 

 

 

Metropolihallinto ja metropolin haasteet  

 

Metropolin kehittämiseksi on tehty useita ehdotuksia, joissa lähdetään hakemaan suuruuden etuja uusilla hallintorakenteilla. On ehdotettu seutuhallintoa vaaleineen (J-P. Alanen) ja pääkaupunkiseudun yhdistämistä yhdeksi kunnaksi (mm. Jussi Pajunen). Konkreettisena askeleena on selvitetty Helsingin ja Vantaan yhdistämistä. Näitä hallintorakenteita arvioitaessa on turvauduttava kansainvälisiin vertailuihin. Niistä käy ilmi, että metropolien hallintorakenteet vaihtelevat suuresti eikä voida osoittaa yhtä menestysmallia. Suurempien yksikköjen muodostaminen lisää helposti byrokratiaa, johtaa palvelujen keskittämiseen ja harvoin alentaa kustannuksia. Kehityssuunta näyttää pikemminkin olevan monien pienempien keskusten muodostama verkosto. Raportissa Metropolin hyvinvointi esitetään ”10 minuutin metropolin” rakentamista. Siinä olisi useita isohkoja taajamia, joissa palvelut ovat kävelyetäisyydellä ja joita yhdistävät nopeat joukkoliikenneväylät.

 

 

 

 

Uudistumiskyky

 

Menestyvien metropolien takana on vahva usko tulevaisuuteen, selkeä identiteetti ja uudistumiskyky. Uudistumiskyky on entistä tärkeämpää kansainvälisessä ympäristössä. Alueen on kyettävä ajoissa näkemään edessä olevat muutokset ja suuntaamaan voimavaroja muuttuvien tarpeiden mukaan. Tutkimukset osoittavat että epätasaisen ja nopean muutoksen oloissa verkostot turvaavat strategisen ketteryyden paremmin kuin hierarkkiset rakenteet.

 

 

  

Metropolikaava

 

 

Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteisen suunnittelun tarve on ilmeinen. Metropolialueelle ei ole laadittu omaa kaavaa. Seutuhallintoselvityksessä esitetty metropolikaavan laatiminen on kiinnostava ehdotus. Keskeinen kysymys on, miten metropolikaava saadaan aikaan ja kuinka sen toteutumista valvotaan. Metropolikaavan sitovuuden varmistamiseksi yksi vaihtoehto on muodostaa kuntien ja valtion yhteinen kaavoituselin metropolia varten. Uusi kaksiportainen seutuhallinto tuntuu aivan liian raskaalta ratkaisulta kaavaongelmiin, ja juuri muita etuja seutuhallinnolla ei saavuteta. Seutuhallintoa ei tarvita myöskään palvelujärjestelmän tehostamiseksi, todettiin seutuhallintoselvityksessä. Pääkaupunki­seudun yhdistäminen yhdeksi kunnaksi ei ole myöskään ratkaisu, koska kehyskunnat jäisivät ulkopuolelle.

 

 

 

Segregaatio 

Kysymys segregaatiosta eli alueellisesta eriytymisestä ja huono-osaisten alueiden syntymisestä on vakava. Segregaation torjuminen on esitetty keskeiseksi argumentiksi (mm. Jussi Pajunen) pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisen puolesta. Pelkkä kuntien yhdistäminen ei sinällään estäisi segregaatiota, sillä esimerkiksi Helsingin sisälläkin on hyvä ja huonoja asuinalueita. Sen sijaan segregaatiota voitaisiin torjua sisällyttämällä metropolikaavaan velvoite lisätä sosiaalista asuntotuotantoa tasaisesti koko metropolialueella.

   

Demokratian keskeisyys

 

 

Metropolihallinnon suurimpia haasteita on demokratian vahvistaminen. Kansalaisten on päästävä vaikuttamaan alueen kehitykseen entistä enemmän. Tarvitaan uusia osallistumisen ja vuorovaikutuksen muotoja. Pääkaupunkiseudun yhdistäminen yli miljoonan asukkaan Suur-Helsingiksi saattaisi vieraannuttaa kansalaisia hallinnosta. On myös epävarmaa innostaako kaksiportainen seutuhallinto vaaleineen ihmisiä äänestämään. Kilpailukyvyn kannalta ratkaisevaa on vahvistaa alueella kansalaisyhteiskuntaa ja lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua paikallisen ympäristön kehittämiseen. Metropolin kilpailukyky ei perustu hallintoon vaan ihmisten osallisuuteen ja osaamiseen, aitoon demokratiaan. 

 

 

 

 

 

 

Peruslinjaukset

Metropolin kehittäminen on kansallinen haaste. Tarvitaan metropolipolitiikka, jossa sovitetaan yhteen kansallinen etu ja kunnallinen itsehallinto. Metropolikaavan laatiminen on metropolipolitiikan ydinkysymys. Metropolialueen kehittämisessä tulee nojautua PPP-kumppanuusmalliin, jonka yhtenä ulottuvuutena on julkisen hallinnon sisäinen kumppanuus. Kaikissa ratkaisuissa on turvatta alueen uudistumiskyky ja vahvistettava demokratiaa.   

 

Taustamateriaalia

 

 

 

Alanen, J-P. (2009): Helsinki – Kansakunnan pääkaupunki, ihmisten metropoli. Kunnallisalan kehittämissäätiö.

 

 

 Alanen O., Hautamäki A. et al. (2010): Metropolin hyvinvointi. Espoo.

 

Hautamäki A. (2010): Elinvoimainen metropoli, Analyysi kilpailukyvyn uudesta perustasta ja sen merkityksestä metropolialueelle. Jyväskylä.

 

Tolkki H., Airaksinen J. ja Haveri A. (2010): Metropolihallinta.  Neljä mallia maailmalta ja niiden sovellettavuus Suomessa. Ympäristöministeriö.

 

 

Valtioneuvoston selonteko metropolipolitiikasta. 2010.

 

 

 

 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi