the Blog

Tiedolla tulevaan - puhe Aino Sallisen juhlaseminaarissa

keskiviikko, 13.06.2012 klo 21:31/ Antti Hautamäki

Rehtori Aino Sallinen siirtyy tänä kesänä eläkkeelle toimittuaan 20 vuotta Jyväskylän yliopiston rehtorina. Hänen kunniakseen järkestettiin 6.6.2012 juhlaseminaari, jossa pidin tämän puheen henkilökunnan edustajana.

Tiedolla tulevaan

 

Rehtori Aino Sallinen oli ensimmäinen naispuolinen rehtori Suomessa ja toinen Pohjoismaissa tultuaan nimitetyksi rehtoriksi 1992. Jo tämä asetelma antoi erityistä voimaa uudelle rehtorille, joka ryhtyi heti määrätietoisesti kehittämään yliopistoa. Aino Sallisen rehtorikauden ensimmäisessä toiminta- ja taloussuunnitelmassa (1992) vuosille 1994-97 toimintojen kehittämisen tavoitteeksi asetettiin korkeatasoinen tieteellinen tutkimustyö ja itsenäinen tieteellinen ajattelu. [Filosofin arvostan erityisesti tätä ajattelun korostamista.] Yliopisto tähtäsi määrätietoisesti huippuosaamiseen. Tämä on pysynyt keskeisenä tavoitteena koko Sallisen rehtorikauden ajan. Vahvuusalueita on nostettu esiin ja huippuyksikköjen muodostumista on tuettu. Tämä on ollut menestysstrategia ja yliopistossamme toimii tällä hetkellä kuusi Suomen Akatemian nimeämää tutkimuksen huippuyksikköä.  

 

Sallinen on rehtorikautenaan tukenut aktiivisesti monitieteisiä tutkimushankkeita ja tutkimusyksiköitä, joista mainittakoon perhetutkimusyksikkö, jota Sallinen oli tukemassa heti rehtoriksi tultuaan, ja Agora Center, joka perustettiin 10 vuotta sitten. Agora Centeristä on kasvanut human technology alueen johtava tutkimusyksikkö Suomessa, joka työllistää noin 70 henkeä ja jonka hankkeiden vuosibudjetti on yli 3 miljoonaa euroa.  

 

Huippututkimukseen ja monitieteisyyteen liittyen Aino Sallinen on nostanut esiin innovaatiotoiminnan tärkeyden. Hän kirjoittaa Tiedonjyvän pääkirjoituksessa 7/2006: ”Jyväskylän yliopiston strategiset valinnat sopivat hyvin uusimpiin tiede- ja innovaatiopoliittisiin linjauksiin. Olemme rakentaneet määrätietoisesti laadukkaita innovaatioympäristöjä, jotka nojaavat vahvoihin perustieteisiin ja rajoja murtavaan monitieteisyyteen. Lippulaivojamme ovat Agora Center, Nanoscience Center ja Viveca.”

 

Viitaten yliopiston uuteen strategiaan Laatua ja liikettä, Aino Sallinen kirjoittaa Kauppalehdessä yliopiston tähtäävän ”siihen, että kansainvälisesti korkeatasoisen perustutkimuksen lisäksi yliopistollamme on merkittävä rooli innovaatioiden tuottajana, testaajana ja kaupallistajana” (Pääkirjoitus Kauppalehti 15.4.2010). Tähän liittyen yliopistossa on käynnissä Tekesin ja yliopiston yhdessä rahoittama innovaatiokyvykkyyksien kehittämishanke, jonka vahvana tukijana Sallinen on ollut.  

 

Aino Sallisen kauden merkittävät saavutukset eivät olisi olleet mahdollisia ilman hyvää johtamista. Sallisen omin sanoin: ”On osattava loihtia luovuudelle altis ilmapiiri…. Läpimurtoihin on rohkaistava niin kuin huippu-urheilijoiden valmennuksessa” (Tiedonjyvä 5/2011).   Uskon että tässä juuri onkin Sallisen omin perintö: rohkeus katsoa tulevaisuuteen. Puheenvuoroni otsikko Tiedolla tulevaan on Sallisen oivaltava ilmaus ja hänen puhekokoelmansa nimi.

 

Yliopistojen rooli yhteiskunnassa on pohdittavana kaikkialla. On syntymässä yhteinen ymmärrys siitä, että yliopistojen panosta tarvitaan ihmiskunnan edessä olevien suurten haasteiden ratkaisemiseen. Tällaisia ovat erityisesti ilmaston muutokseen, luonnonvarojen rajallisuuteen, alikehittyneisyyteen, ravinnon tuotantoon ja jakeluun, lukutaidon lisäämiseen, sosiaalisen koheesion vahvistamiseen, ikääntymiseen ja turvallisuuteen liittyvät haasteet. Tällaisten ongelmien ratkaiseminen vaatii syvällistä ilmiöiden ymmärrystä ja laajaa yhteistyötä. Voidakseen osallistua ratkaisujen tuottamiseen yliopistoilta edellytetään huippututkimusta, monitieteisyyttä ja innovatiivisuutta, joita juuri Sallinen on korostanut. 

 

Teoksessaan Physics of the Future (2011) Michio Kaku katselee tulevaisuutta luonnontieteiden tämän hetken tietämyksen valossa. Kirja vakuuttaa siitä, että hyvin monet edessä olevat haasteet voidaan tieteen ja teknologian puolesta ratkaista, liittyivät ne sitten energiaan, liikenteeseen, puhtaaseen veteen, sairauksien voittamiseen, ravinnon tuotantoon tai kaikkien ulottuvilla olevaan tieto- ja viestintätekniikkaan. Mutta näiden ratkaisujen käyttöönotto riippuu kuitenkin kaikkein tärkeimmästä tekijästä, ihmisestä eli human factorista. Tähän Kakun kirja ei anna vastausta, mutta meidän on löydettävä vastaus. 

 

Uusien ratkaisujen löytämiseen ja toteuttamiseen tarvitaan ihmis- ja yhteiskuntatieteitä. Meidän on ymmärrettävä, miten yhteiskunta muuttuu, miten ihmiset käyttäytyvät, miten kulttuuri vaikuttaa arvoihin ja asenteisiin, mikä ihmisiä pelottaa ja mikä innostaa ja kannustaa. Esimeriksi ihmisten jokapäiväisen valinnat asumisen, liikkumisen tai ruokatottumusten suhteen vaikuttavat enemmän hiilijalanjäljen määrään kuin teollisuuden päästöt.  Inhimillinen tekijä on kaikessa mukana ja siksi sitä on tutkittava. 

 

Inhimillisen tekijän merkityksen kasvu tekee laaja-alaisista yliopistoista keskeisiä toimijoita. Teknologian kehittäminen ei yksin riitä haastavien ongelmien ratkaisemiseen. Tarvitaan monitieteellisiä tutkimusryhmiä, joissa isoja kysymyksiä käsitellään eri näkökulmista yhdistäen tietoa luonnonprosesseista, teknologiasta, ihmisen käyttäytymisestä, kulttuurista ja taloudesta. Kyky viestiä ja ymmärtää muiden perspektiivejä on tässä avainasemassa, mitä Sallinen on korostanut viestintätutkijana.

 

Tieteen asema yhteiskunnassa ei ole itsestään selvä. Tieteen on lunastettava paikkansa. Pelkkä vetoaminen huippututkimukseen ei riitä. Ihmiset kysyvät, miten tiede ja yliopisto edistävät hyvinvointia ja auttavat heitä elämään parempaa elämää. Siksi tieteen legitimaatio kulkeekin arvojen kautta. Tiedeyhteisössä on vierastettu arvokeskustelua vedoten tiedon ja arvojen jyrkkään rajaan.  

 

 

Tieteen tulevaisuus perustuu kuitenkin tiedon ja arvojen syvälliseen yhteyteen, kuten Sam Harris osoittaa vakuuttavasti kirjassaan The Moral Landscape (2010). Hyvinvoinnin edistäminen ei voi olla tieteelle ulkopuolinen asia. Kaikki tieteet voivat tuottaa tietoa, joka on relevanttia hyvinvoinnin kannalta. Esimerkiksi meillä on Jyväskylän yliopistossa erittäin syvällistä tietoa lasten kehityksestä ja uskallan väittää että, jos tätä tietoa olisi hyödynnetty poliittisessa päätöksenteossa, yhteiskunnassamme olisi vähemmän väkivaltaa.   

 

Yliopisto, joka hakee aktiivisesti ratkaisuja ihmiskunnan suuriin haasteisiin, rakentaa parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuutta – kansalaisille ja itselleen.  Uskon että juuri tällaista yliopistoa Aino Sallinen on ollut rakentamassa ja meidän paras kiitoksemme Ainolle että jatkamme tätä työtä!    

 

 

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi