the Blog

Sininen kirja - Himasen kestävän kasvun malli

sunnuntai, 04.11.2012 klo 13:59/ Antti Hautamäki

Suomen hallitus on valmistelemassa tulevaisuusselontekoa eduskunnalle. Valmisteluprosessissa tehdään monenlaisia selvityksiä, joista yksi on Pekka Himasen ja Manuel Castellsin johtama Kestävän kasvun malli –tutkimushanke. Tässä kaksivuotissa hankkeessa on saatu valmiiksi suomenkielisen väliraportin, joka on nimetty Siniseksi kirjaksi. Hankkeessa laaditaan myöhemmin laajempi englanninkielinen kirja, joka on tarkoitettu kansainväliselle yhteisölle. Hanketta rahoittavat Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia. Hankkeen kustannukset 700.000 euroa on herättänyt paljon kritiikkiä erityisesti akateemisissa piireissä, jossa ei ole totuttu näin suuriin resursseihin varsinkin kun hanketta ei ole kilpailutettu.  Mutta hyöty mitataan tuloksilla ja vaikuttavuudella. Nyt voimme vain arvioida Sinisen kirjan sisältöä, vaikuttavuus nähdään myöhemmin. Pekka Himasen kirjat ovat ainakin aikaisemmin saaneet hyvän vastaanoton päätöksentekijöiden keskuudessa. Sen sijaan tutkijat ovat tapansa mukaan kriittisempiä. 

 

 

Kestävän kasvun malli

 

Kirjan kolme suurta kestävyyslajia ovat taloudellinen, hyvinvoinnillinen ja ekologinen kestävyys. Ne muodostavat yhdessä kestävän kasvun mallin. Kirjan pääluvut on omistettu näille kolmelle kestävyyslajille. Kirjan viimeinen luku käsittelee kehityksen päämäärää, joksi nähdään arvokas elämä. Tämä luku on mielestäni kirjan kiinnostavin ja siinä Pekka Himanen pääsee filosofina parhaiten oikeuksiinsa. Palataan siihen lopuksi.

 

Kestävän kasvun malli on kiteytetty hyvin seuraavassa lauseessa.

 

”Kestävä talous mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen jatkumisen, ja hyvinvointiyhteiskunta puolestaan tuottaa kestävältä pohjalta hyvinvoivia osaajia jatkamaan talouden menestystä – ekologisesti kestävällä tavalla.” (s. 106).

 

Kestävää ekologisuutta käsittelevä luku on muutaman sivun herätyspuhe ja sen keskeinen sanoma on tässä:

 

”YK:n ilmastopaneelin keskivälin skenaarioiden mukaisesti tehdyn laskelman mukaan tällä menolla vuonna 2030 koko ihmiskunta tarvitsisi jo kaksi maapalloa (ekologinen velkaantumisaste 200 %) ja vuoteen 2050 mennessä kolme maapalloa (ekologinen velkaantumisaste 300 %).”

 

 

Kestävä hyvinvointi

 

Toinen luku käsittelee hyvinvointia ja esittelee hyvinvointiyhteiskunta 2.0 käsitteen. Hyvinvointivaltio 1.0 – se jossa nyt elämme – oli vastaus teollisen yhteiskunnan haasteisiin, erityisesti tarpeeseen parantaa ihmisten elintasoa ja ostokykyä sodan jälkeen. Keskeiseen asemaan nousivat tulonsiirrot. Myöhemmin palvelujärjestelmän laajeneminen sai yhä suuremman osan hyvinvointivaltion panoksista. Himanen luonnehtii hyvinvointivaltiota 1.0 puutteiden ja kurjuuden (deprivaation) torjumisena. Hyvinvointiyhteiskunta 2.0 tähtää puolestaan hyvinvoinnin aitoon parantamiseen.

 

Hyvinvointiyhteiskunnan 2.0 rakentaminen edellyttää viiden ”jättiläisen” kimppuun käymistä. Ne ovat

 

Positiivinen vs. Negatiivinen: pahoinvoinnin torjumisesta hyvinvoinnin edistämiseen.

 

Proaktiivinen vs. Reaktiivinen: ongelmien hoitamisesta niiden ennaltaehkäisyyn (esim. sairaudenhoidosta terveydenhoitoon).

 

Subjekti vs. Objekti: ihmisen tulee olla elämänsä subjekti; on päästävä järjestelmäkeskeisestä ihmiskeskeiseen yhteiskuntaan.

 

Holistinen vs. Partiaalinen: osauudistuksista yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen uudistamiseen.

 

Valtio vs. Yhteiskunta: Valtiolla on järjestämisvastuu mutta palveluja voivat tuottaa yhteisöt ja yritykset. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi kuitenkaan samastaa valtioon vaan kansalaisyhteiskuntaan, jossa järjestöillä ja kansalaisilla on suuri merkitys.

 

Viisi jättiläistä eivät ole yllätyksiä. Niistä on puhuttu ja kiistelty paljon. Ehkä tämän takia muotoilut ovat varovaisia ja erityisesti valtiota koskeva osa on tehty kieli keskellä suuta, ilmeisesti tavoitteena estää vasemmistoa leimaamasta kirjaa hyvinvointivaltion purkuohjelmaksi.

 

Kirjassa on hyvä yhteenveto yhteiskunnan pahoinvoinnista (s. 42-46). Analyysiä syvennetään kolmella näkökulmalla, jotka ovat elämäntavat, informationalismi ja (taloudellinen) kestävyys.

 

Elämäntavat: huonot elämätavat aiheuttavat suuria kustannuksia (ravinto, liikkuminen, mielenterveys jne.).

 

Informationalismi: uuden tekniikan soveltaminen palveluihin mutta niin että johtamisen ja työnteon toimintamallit samalla muuttuvat; ”siirtymään teollisen ajan rakenteiden mukaisesta hyvinvointivaltiosta informaatioajan hyvinvointiyhteiskuntaan” (s. 50).

 

Taloudellinen kestävyys: hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan laajentaminen.

 

Kestävän hyvinvoinnin ohjemaa terästetään viidellä talousteesillä (ks. alla olevan luettelon viisi enimmäistä kohtaa). Sinisessä kirjassa on näistä laajat selostukset ja arviot niiden vaikutuksesta taloudelliseen kestävyyteen (kestävyysvaje). Tekstissä on runsaasti käsitteellisiä erotteluja ja uutta terminologiaa, jota Himanen on mestari luomaan.

 

 

Taloudellinen kestävyys

 

Kirjassa käsitellään talouskasvun kritiikkiä, joka nousee toisaalta ”onnellisuustutkimuksesta” ja toisaalta degrowth -ideologiasta. Kumpikin torjutaan yksipuolisina. Kirjan perusteesien mukaan talouskasvu ei tietystikään saa toimia hyvinvointia tai ekologista kestävyyttä vastaan.

 

Taloudellisen kehityksen taustaksi kirja esittää Castellsiin vedoten globaalin verkottumisen, informationaalisen tuottavuuskehityksen ja tiedon tuotannontekijänä. Kaikki tunnettuja näkökumia Castellsin ja monien muiden tutkijoiden analyyseistä. Näiden perusteella esitetään viisi uutta talousteesiä (viisi viimeistä listassa, tässä vapaasti muotoiltuna):

1. Informaatioajan hyvinvointiyhteiskunta, jossa keskeisellä sijalla on ”tuottavan hyvinvoinnin diili”;

2. Työhyvinvoinnin johtamis- ja työkulttuuri;

3. Psyykkisen hyvinvoinnin lupaus eli hyvinvoivien osaajien ohjelma;

4. Työn ja hyvinvoinnin sopimus: työllisyysasteen nostaminen vähintään 75 %:iin;

5. Työn ja hyvinvoinnin sopimus: työurien pidentäminen.

6. Globaali verkostuminen, irtikytkeytyminen Euroopan hitaan kasvun verkostosta ja kytkeytyminen nousevien talouksien vientimarkkinoihin;

7. Internet-teknologian vienti ja soveltaminen koko yhteiskunnassa talouskasvun vauhdittamiseksi;

8. Kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin sopimus: yhdistelmä tuottavuutta ja turvaa;

9. Edelläkävijyys ekologisesti kestävän talouskasvun luomisessa;

10. Kestävää kasvua tukeva verouudistus eli oikeudenmukainen, kannustava ja kestävä verotus.

 

Nämä teesit muodostavat ohjelman Suomelle kestävyysvajeen voittamiseksi.

 

 

Arvokas elämä

 

Kehityksen ja kasvun päämäärä ei voi olla talous itse, vaan jokin tärkeämpi ja arvokkaampi asia. Pekka Himanen pitää sellaisena arvokasta elämää. Tätä teemaa Himanen lähestyy John Rawlsin Oikeudenmukaisuuden teorian, Amartya Senin vapauksien teorian ja onnellisuuden taloustieteen ja positiivisen psykologian arsenaalilla. Rawlsin mukaan oikeudenmukaisuus on reiluutta: kaikilla pitää olla samanlaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään. Senin  mukaan kehitys on vapauden lisääntymistä. Sen painottaa vapautta kykenevyytenä (capabilities): vapaus on paitsi mahdollisuuksia toimia niin myös kykyä toimia.

 

Himasen varsinainen kontribuutio on liittää keskustelu vapauksista ja oikeudenmukaisuudesta arvokkuuteen (dignity). Ihmisillä on oikeuksia koska he ovat oikeuksien arvoisia. Yhteiskunnan ja talouden päämääränä on edistää ihmisten arvokasta elämää.

 

Himasen mukaan Rawlsin ja Senin teorioissa ei ole suoranaista yhteyttä ekologisen kestävyyteen.  Sen sijaan arvokkuus sisältää vapauden ja oikeudenmukaisuuden lisäksi arvokkaan elämän. Ekologiosuus tulee keskeisesti arvoteoriaan tulevien sukupolvien arvokkaan elämän turvaamisena. Himasen logiikassa arvokkuus sisältää oikeudenmukaisuuden, vapauden ja elämänarvon. Tästä saadaan eettinen perustelu kestävän kasvun mallille:

 

 

  • Arvokkuus perustelee hyvinvointiyhteiskunnan oikeudenmukaisuuden kautta.
  • Arvokkuus perustelee kestävän talouden kyvykkyyksien kautta.
  • Arvokkuus perustelle ekologisen kestävyyden elämänarvon kautta.

 

 

Kestävän kasvun malliin saadaan neljäs elementti eli arvokas elämä (s. 120-121):

 

”Arvokas elämä on lopulta se käsite, joka luo kestävän hyvinvoinnin, kestävän talouden ja kestävän ekologisuuden kulttuurisen perustan – ja on lopulta ne yhteen tuova linkki.”

 

Himanen johdattelee näistä premisseistä lukuisia muita käsitteitä, jotka liittyvät kulttuuriin ja elämänfilosofiaan (ks. s. 128-129). Kaiken kaikkiaan viimeinen luku ”Kehityksen päämäärä: Arvokas elämä” on monipuolinen filosofinen perustelu kestävän kasvun mallille. Sen yksityiskohtainen analyysi vaatisi laajan esseen kirjoittamista.

 

 

Kestävän kasvun mallin merkitys

 

Sininen kirja vetää yhteen monia Castellsin ja Himasen aikaisempia kirjoituksia. Tässä tiukka empiristi Castells ja arvoja luotaava filosofi Himanen rakentavat yhdessä synteesiä, joka on epäilemättä enemmän Himasta kuin Castellsia. Minä olen yksi tämän yhteistyön kätilö, koska kutsuin Castellsin Suomeen 1997 Sitran 30-vuotisjuhliin pääpuhujaksi. Tilaisuudessa julkistettiin myös Himasen kirja Hautomo. Esittelin heidät toisillensa. Yhteistyön ensimmäinen hedelmä oli Sitran rahoittama kirja ”Suomen tietoyhteiskuntamalli” (2001), joka ilmestyi myös englanniksi (ja myöhemmin ainakin espanjaksi). Siellä esitetään Sinisessäkin kirjassa keskeinen ajatus kilpailukyvyn ja hyvinvointiyhteiskunnan keskinäisestä riippuvuudesta. Suomen mallin erityisyys on juuri siinä, että hyvinvointiyhteiskunta tukee taloudellista menestystä. Sinisessä kirjassa tämä on henkisesti nostettu esiin osaajien hyvinvoinnin merkitys taloudelle ja innovaatioille.

 

Castellsin merkittävin kontribuutio tieteeseen on mielestäni hänen trilogiansa Information Age ja etenkin ensimmäinen osa The Rise of Network Society (1996). Siltä juontaa juurensa Sinisen kirjan ”informationalismi”. Tämän jälkeen on ilmestynyt paljon muita teoksia, joissa samoja teemoja viedään eteenpäin ehkä visionäärisemmin. Viittaan tässä esimerkkinä  Yoshai Benklerin teokseen The Wealth of Networks (2006).  

 

Pekka Himanen on julkaissut useita teoksia, joissa on pohjustettu Kestävän kasvun mallia. Sellaisia ovat Suomalainen unelma (2007) ja Kukoistuksen käsikirjoitus (2010). Kukoistuksen käsikirjoituksessa tuodaan mm. esiin arvokkaan elämän konsepti.

 

Sinisen kirjan teemoja on Suomessa käsitelty muutamissa julkaisuissa, joihin lähteissä viitataankin (mm. kirjani Kestävä innovointi). Sen sijaan lähteissä ei mainita yhdessä Demoksen kanssa laatimaani kirjaa Metropolin hyvinvointi (2011), jossa puhutaan täsmälleen samoista asioista ja määritellään uraa uurtavalla tavalla kestävän hyvinvoinnin käsite. Se sisältää kestävän taloudenpidon, elämänlaadun ja onnellisuuden (vrt. arvokas elämä) ja tasapainoisen luontosuhteen.

 

Tärkeintä on kuitenkin kestävän kasvun mallin hyödyntäminen. Itse olen väsynyt mallipuheisiin. Malleja kyllä tarvitaan kiteyttämään keskeisiä ”hyvän yhteiskunnan” piirteitä. Ja kieltämättä pohjoismainen malli on hyvä esimerkki mallipuheesta. Mutta mallit eivät kuitenkaan ohjaa kehitystä niin paljon kuin jälkikäteen saattaa vaikuttaa.

 

Yhteiskunnallinen kehitys on polkuriippuvaa eli jokaisella maalla on oma historiansa ja siellä muotoutuneet instituutionsa. Instituutiot muuttuvat erittäin hitaasti ja niillä on inertiaa eli ne jatkavat olemassaoloaan vielä kauan sen jälkeen kun niiden varsinainen tehtävä on suoritettu tai tullut tarpeettomaksi. Sääntelyllä saadaan aikaan muutoksia, esimerkiksi ympäristöverot tai päästörajat ohjaavat toimijoita. Ihmiset ovat myös opportunisteja eli etsivät aina ne keinot, joilla omaa etua voidaan edistää annetussa institutionaalisessa rakenteessa. Hyvänä esimerkkinä on verosuunnittelu, joka ei koskaan lakkaa. Toinen esimerkki on ihmisen kyky hyödyntää yhteiskunnan jakamia etuuksia (tukia).

 

Arvotkin vaikuttavat yhteiskunnan toimintaan ainakin kahta kautta. Ihmisten oma käyttäytyminen on ilmausta heidän todellisista arvoistaan. Esimerkiksi rehellisyys, suvaitsevaisuus ja auttamishalu ovat arvopohjaisia. Vastaavasti itsekkyys , ahneus ja suvaitsemattomuus ovat arvoja nekin. Tässä on tärkeää nähdä arvobalanssin heilahtelut yksilökeskeisyyden ja yhteisöllisyyden välillä (ks. Hautamäki ym. Yhteisöllisyyden paluu, Gaudeamus 2005).

 

Toiseksi arvot näkyvät puolueiden kannatuksessa. Puolueet on konservatiivisia tai uudistusmielisiä, yksilöllisyyttä tai yhteisöllisyyttä painottavia. Tästä syntyvällä nelikentällä puolueiden paikat todella eroavat.

 

Valtion rooli hyvinvointiyhteiskunnassa on aivan keskeinen kysymys. Tämän suhteen Sininen kirja on hyvin varovainen. (”Sininen ei tarkoita puolueväriä”, itselleni se tuo mieleen sinisen meren strategian).  Valtion rooli voi olla kontrolloiva tai salliva (vallan käyttö, hallinto) tai tuottaja tai järjestäjä (palvelutuotannon kysymys). Selvästi Sinisen kirjan tarjoama suunta valtiolle on kohti suurempaa sallivuutta ja järjestäjän roolia. Tässä on vahvistumassa mahdollistava valtio, joka ei kontrolloi eikä tuota palveluja. Toisaalta ympäristökysymykset nostavat esiin kontrollin tarpeen, esimerkiksi päästöjen rajoittamiseksi.

 

Kysymys valtiosta erottaa aika selvästi Euroopan ja Yhdysvallat. Euroopassa valtion rooli esimerkiksi infrastruktuureissa ja julkisissa palveluissa on paljon suurempi kun Yhdysvalloissa. Euroopassa valtioon suhtaudutaan periaatteessa aika myönteisesti ja korkeat verot hyväksytään. Yhdysvalloissa valtioon suhtaudutaan varauksellisesti ja veroja kavahdetaan. Tässä on siis takana erilainen yleinen arvomaailma.

 

Avainkysymys onkin nyt miten kestävän kasvun malli, jonka monet ovat valmiita allekirjoittamaan, muuttuu toiminnaksi. Malli antaa tavoitteita ja periaatteita yllin kyllin. Ne pitää operationalisoida toimenpiteiksi, joilla instituutioita muutetaan. Miten voimme siirtää esimerkiksi terveydenhuollossa painopistettä ennaltaehkäisevään toimintaan edistämään kaikkien arvokasta elämää? Miten voimme kehittää kouluja niin, että koulu arvostaa jokaista? Miten ohjataan energian tuotantoa ja kulutusta uusiutuviin energioihin? Miten innovaatiojärjestelmää pitää muuttaa niin että se tukee perinteisen teollisuuden uudistumista tai synnyttää globaalisti toimivia kasvuyrityksiä? Miten lisätään työmarkkinoiden joustavuutta ja todella pidennetään työuria? Miten työelämää kehitetään stressiä vähentävään suuntaan? Ilman tällaisia kysymyksiä mallit jäävät malleiksi. Kirjassa esitetyt kummenen talousteesiä ovat hyvä askel tähän suuntaan.

 

Lopuksi

 

Sininen kirja on kunnianhimoinen yritys. Se kattaa laajoja kokonaisuuksia ja tekee sen suurpiirteisesti, nostaen paikoittain esille kiinnostavia ajatuskulkuja ja pohdiskeluja. Kirja on kuitenkin hiomaton timantti. Se vaikuttaa nopeasti kirjoitetulta. Kieli on paikoin oudon kömpelöä ja kirjan viimeistely on jäänyt vähälle. Kirjaan on jäänyt myös kirjoitusvirheitä. Eniten minua vaivaa kirjassa uusien ja uusien käsitteiden ja erottelujen vyöryttäminen. Kirjan varsinainen sanoma hämärtyy lukuisiin teeseihin ja teemoihin. Sinänsä kestävän kasvun kolme elementtiä on hyvin valittu. Mutta kestäviä asioita kirjassa esitetään aivan liian paljon: on kestävää kulttuuria, kestävää ekologisuutta, kestävää sitä ja tätä. Tämä käsitteellinen viidakko saattaa estää ihmisiä myös paneutumasta ja innostumasta kirjan positiivisesta viestistä.

 

Toivottavasti kestävän kasvun malli –tutkimushankkeen loppuraportissa maltetaan hioa kaikki käsitteet ja teesit viimeisen päälle ja onnistutaan kiteyttävään perussanoma 3-4 teesiin. Erityisesti tarvitaan näkemystä siitä, miten instituutioita tulisi muuttaa arvokasta elämää edistäviksi.

 

Sininen Kirja yhdessä Pekka Himasen aikaisempien kirjojen kanssa nostaa hänen eturivin yhteiskunnalliseksi ajattelijaksi Suomessa.

 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi