the Blog

Teollisuuden kilpailukyky paranee innovaatioilla, ei palkkoja polkemalla

lauantai, 15.12.2012 klo 14:08/ Antti Hautamäki

Teollisuuden kilpailukyky on rapautunut innovatiivisuuden puutteesta - ei palkkojen takia. Palkoista on tehty syntipukki, vaikka teollisuuden tulisi katsoa peiliin ja omaan toimintaansa 2000-luvulla. Käytettiinkö lihavien vuosien ylijäämä investointeihin ja tutkimus- ja kehitystoimintaan vai maksettiinko ylenpalttisia osinkoja ja johtajapalkkioita? Luotettiinko siihen, että vanhoilla tuotteilla ja toimintatavoille pärjätään ikuisesti. Unohtuuko että monet Suomalaiset yritykset kuten Kone tai Rovio pärjäävät erinomaisesti suomalaisellakin palkkatasolla?

 

 

Kilpailukyky muodostuu monista tekijöistä

 

Keskustelu yritysten kilpailukyvystä on erityisen tärkeää nyt, kun maailmantalouden kasvu on hidastunut ja Eurooppa on taantumassa. Mistä sitten kilpailukyky muodostuu? Elinkeinoelämän etujärjestö EK on nostanut palkkatason etualalle. EK:n mukaan korkeat palkat rapauttavat kilpailukykyämme. EK:n rajuimpien ehdotusten mukaan matalatkaan palkankorotukset eivät tule kysymykseen: palkkoja on jopa alennettava tai suostuttava tekemään enemmän työtä samalla palkalla. On ymmärrettävää, että ammattiyhdistykset torjuvat tällaiset ehdotukset. Osittain EK:n ehdotukset ovat tyypillistä debattia, jota aina käydään ennen työehtosopimusneuvotteluja. Mutta nyt panokset ovat kovemmat kuin aikoihin, mikä johtunee teollisuuden huonoista kasvunäkymistä ja kovenevasta kilpailusta.  Jos kilpailutilanne joskus vaatii palkankorotuksista luopumista, niin uskon että asiasta päästään tosiasioiden pohjalta neuvottelutulokseen. Mutta nyt vaikuttaa siltä että EK:n linjaukset ovat ideologisia. 

Kun keskustelu palkankorotuksista ja –alennuksista kiihtyy, niin teollisuuden kilpailukyvyn muuta aspektit jäävätkin huomiotta. Tämä saattaa estää etsimästä aktiivisesti muita ratkaisuja kilpailukyvyn haasteeseen. Yleisillä mittareilla mitaten Suomi on erittäin kilpailukykyinen. Innovaatiojärjestelmämme on yksi maailman parhaita ja panoksemme t&k-toimintaan ovat aivan kärkitasoa. Palkkatasomme ei myöskään poikkea merkittävästi muiden pitkälle teollistuneiden maiden tasosta.

 

Teollisuuden kilpailukyvyn kannalta palkkatasoa tärkeämpää on yritystoiminnan harjoittamisen kokonaiskustannukset kyseissä maassa. Kokonaiskustannuksiin vaikuttavat palkkojen lisäksi mm. verot, energian hinta ja kuljetuskustannukset. Lisäksi työntekijän saama palkka on vain osa työvoimakustannuksista: mukaan on luettava työnantajamaksut, työterveydenhuolto, koulutus jne.  Siksi palkka-alen sijaan pitää reilusti puhua kilpailukyvystä ja sen kokonaisvaltaisesta parantamisesta. Tällaista keskustelua tarvitaan juuri nyt!

 

 

Olemme innovaatiokilpailussa, emme tuottavuuskilpailussa

 

Tämä on innovaatiotutkijan blogi. Innovaatiotutkia katselee kilpailukykyä schumpeterilaisittain luovan tuhon kautta, ei kansantalouden indikaattoreiden kautta. Olen usein tuonut esiin näkemykseni globaalin kilpailun luonteesta: olemme innovaatiokilpailussa emme tuottavuuskilpailussa (ks. esim. A.Hautamäki & K.Oksanen: Suuntana innovaatiokeskittymä, 2012).

 

Tuottavuuskilpailulla viitataan kilpailuun siitä kuka pystyy tuottamaan tietyn kategorian tuotteita tehokkaammin. Tuottavuushyöty lisää katteita tai auttaa kilpailemaan hinnalla. Tuottavuuskilpailussa voi kompensoida kalliimpaa työtä suuremmalla työn tuottavuudella. Suomalaisen teollisuuden pitäisi nyt huolestua työn tuottavuudesta ja panostaa siihen esimerkiksi ottamalla tehokkaasti käyttöön tietotekniikkaa. Väitän että suomalainen teollisuus on laiminlyönyt työn tuottavuuden nostamisen. Tätä laiminlyöntiä yritetään nyt korjata vaatimalla palkkapidättyvyyttä. Tässä omat laiminlyönnit siirretään työntekijöiden maksettaviksi.

 

Työn tuottavuutta voidaan nostaa innovaatioilla. Väitteeni tarkoittaa tältä kannalta sitä että teollisuutemme ei ole panostanut tuottavuutta lisääviin innovaatioihin, jotka ovat usein yhdistelmiä uudesta teknologiasta ja uusista toimintatavoista.

 

Innovaatiokilpailu tarkoittaa myös kilpailua uusilla tuotteilla ja palveluilla. Parhaimmillaan uudet tuotteet ja palvelut luovat uuden kategorian, jolloin kyseessä ovat radikaalit innovaatiot. Tällöin innovaatio luo uudet markkinat, jolla ei ole vielä (kovaa) kilpailua. Tällöin työvoimakustannukset eivät ole niin kriittinen tekijä kuin olemassa olevilla, kovasti kilpailluilla markkinoilla. Siellä hintajohtaduudella on illa. Siell kriittinen tekijä kuin olemassaolevilla ä hintajohtajuudella on suuri merkitys. Myös laatua parantavat innovaatiot lisäävät tuotteiden ja palveluiden kysyntää ja yritys voi taas parantaa markkinaosuuttaan tai katteitaan. Tärkeintä tässä on, että tuoteinnovaatioilla yritys voi parantaa kilpailukykyään vaikka tuotantokustannukset eivät olennaisesti laskisikaan.  Tehdään korkeamman osaamistason tuotteita ja siirrytään arvoketjuissa ylöspäin kohti suurempaa lisäarvoa. Yleensä tämä tapahtuu siirtymällä arvoketjun alkupäästä lähemmäksi loppuasiakasta.

 

Henry Chesbrought on lanseerannut mainion termin tavaraloukko (commodity trap), jolla hän viittaa siihen, että ilman innovaatioita yrityksen tuotteista tulee tavaroita (commodity), joita hyvin monet yritykset pystyvät tuottamaan. Sen takia yritykset joutuvat kilpailemana hinnalla ja tuottavuudella. Ja tässä kilpailussa häviävät hyvin pian pienen, korkean palkkatason maan yritykset. Väitän että teollisuutemme on laiminlyönyt tuoteinnovaatiot ja ajautunut tavaraloukkoon.

 

On reilua todeta, että Suomessa on myös yrityksiä, jotka ovat kehittäneet uusia tuotteita ja palveluita. Elektroniikkateollisuus on edelleen suurimpia tuotekehittäjiä ja toimialan osuus teollisuuden t&k-investoinneista on yli puolet, vaikka Nokian osuus onkin pienentynyt. Mainittakoon esimerkkinä Suunto, joka on löytänyt kapean Niche alueen, jolla se on todella vahva toimija. Valitettavasti jotkut  muut tärkeät toimialat ovat investoineet t&k-toimintaan aivan riittämättömästi (puunjalostusteollisuus, rakennusteollisuus, vaatetusteollisuus, vähittäiskauppa).

 

 

Olemme palvelutaloudessa

 

Palvelujen osuus kansantuotteesta on jälkiteollisissa maissa 70-80 %, siksi voimme kutsua talouden nykyistä vaihetta palvelutaloudeksi. Silti vientimme on pääasiassa tavaravientiä, palvelujen osuuden ollessa noin neljännes. Suomalainen teollisuus on omaksunut palvelutalouden ajattelumalleja verrattain hitaasti. Usein sanotaan, että suomalaiset yritykset menevät ulkomaille teknologia edellä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että suomalainen teollisuus ei ole tosissaan siirtynyt palvelutalouteen. Kuitenkin yhä suurempi osa teollisuusyritysten liikevaihdosta muodostuu suunnittelusta, asennuksesta, koulutuksesta, huollosta, ylläpidosta ja tietojärjestelmistä. Palvelututkijat sanovatkin kärjistäen että fyysinen tuote tarvitaan jotta palveluja voitaisiin antaa.

 

Palvelutalouden myötä yritysten tuotekehitykseen on tullut uusia aineksia muotoilusta. Muotoilu ei ole suinkaan tuotteiden ulkonaista  ehostamista, vaan ennen kaikkea käytettävyyden ja käyttökokemuksen muotoilua. Tuotteiden menestykseen ei riitä niiden hyödyllisyys tai funktionaalisuus. Tuotteiden täytyy olla myös haluttavia ja kiinnostavia ja juuri näitä piirteitä kehitetään muotoiluajattelulla.

 

Palvelutalouden ongelmia Suomessa on heikko tuottavuus, vähäiset investoinnit t&k-toimintaan ja usein kilpailun vähäisyys kotimarkkinoilla. Mutta suomalainen palvelusektori ei tunnu hallitsevan myöskään palvelumuotoilua. Palvelujen kehittäminen tapahtuu liiaksi järjestelmän ehdoilla ja asiakkaan näkökulmaa ei oteta huomioon. Vähittäiskauppa on tästä surullinen esimerkki. Kauppa on kehittynyt ja standardisoitunut. Kaikki on suunniteltu ”normiasiakkaalle” ja yksilöllistä tarjontaa on todella vähän. Tämä ei ole taaskaan pelkästään kustannuskysymys vaan toimintatapakysymys.

 

Henry Chesbrough esittää kirjassaan Open services innovation (2012) esimerkkejä ja malleja miten palvelujen skaalautuvuutta voidaan edistää tehokkaasti. Hyvällä palvelujärjestelmäarkkitehtuurilla voidaan saavuttaa sekä skaalaetuja että yksilöllisyyttä. Väitän että suomalaiset palveluyritykset eivät osaa hyödyntää palvelumuotoilua eivätkä edes tieto- ja viestintäteknologiaa. Toki poikkeuksia on kuten pankkipalvelut ja verohallinto julkisen sektorin puolelta. Innovaatiokäsite on vihdoin irrotettava siihen takertuneesta ”fysiikasta”.  Yhä useammat innovaatiot ovat hybridisiä eli niissä yhdistyy palvelut, korkea teknologia ja uudet toimintatavat. 

 

 

Aineettoman pääomana kaupallistaminen kannattaa

 

Kun Suomen strategia perustuu tietoon ja osaamiseen, niin tiedosta ja osaamisesta on tullut meille keskeistä pääomaa. Emme kuitenkaan näytä osaavan hyödyntää aineetonta pääomaa. Teollisuuden suosimat patentit liittyvät oman tuotannon ja tuotteiden suojeluun tai kilpailijoiden aisoissa pitämiseen. Sen sijaan patenteista ei ole tehty varsinaisesti kauppatavaraa. Jos teollinen tuotanto ei ole Suomessa kannattavaa, niin tuotetaan uusia tuote- ja palvelukonsepteja, suojellaan ne ja myydään pois tai hyödynnetään globaalia alihankintataloutta. Erilaisia sopimusvalmistajia löytyy pilvin pimein Kiinasta ja muista kehittyvistä talouksista.

 

Osaamista voidaan kaupallistaa Pöyryn tavoin tekemällä konsultoinnista, suunnittelusta ja projektiosaamisesta globaaleja tuotteita.

 

Aineettomaan pääomaan kuuluu myös muotoilu, joilla voidaan tuottaa merkittävää lisäarvoa tuotteille. ”Puhtaat” design-tuotteet, kuten Iittalan astiat tai Marimekon tekstiilit ovat low-tech-tuotteita, joissa ei ole sisällä teknologiaa, vaikka valmistusprosessit voivat olla hyvinkin vaativia. Design-tuotteiden hinta on usein paljon korkeampi kuin massatuotteiden.

 

Sarjamme väitteitä esitän vielä yhden väitteen. Suomen teollisuus ei ole kyennyt tuotteistamaan ja kaupallistamaan aineetonta pääomaansa.

 

 

Suomen kilpailukyky syntyy innovaatioista

 

Palataan työvoimakustannuksiin. Paraneeko yritysten kilpailukyky sillä että työntekijöiden työaikaa lisätään ja palkkoja jopa alennetaan. Vastaus on täysin selvä. 1) Palkkojen osuus kokonaiskustannuksista ei ole niin suuri, että parin prosentit muutokset suuntaan tai toiseen muuttaisivat olennaisesti kustannuksia. 2) Palkkojen jäädyttämisellä myrkytetään työilmapiiri ja vähennetään työmotivaatiota. 3) Palkkojen jäädyttäminen vähentää kysyntää joka puolestaan heikentää taas kotimarkkinoilla toimivien yritysten kannattavuutta.

 

Teollisuuden tulee nyt katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa kilpailukykyään innovaatioiden varaan. Eväät innovaatioiden ajan teollisuudelle ovat selkeät 

  1. Lisätään t&k-investointeja mm. tuottavuuden parantamiseksi
  2. Luodaan aivan uusia tuotteita ja palveluja
  3. Kaupallistetaan aineetonta pääomaa
  4. Hyödynnetään globaaleja alihankintaverkostoja

 

Teollisuuden tulee nyt panostaa voimakkaasti innovaatiovetoiseen uudistumiseen. Keskustelu Suomen palkkatason korkeudesta ei saa olla veruke jolla huomio siirretään pois  kokonaiskannattavuudesta ja innovaatioiden tarpeesta.

 

 

Palaute: antti@sustainableinnovation.fi

 


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi