the Blog

Piilaakso pääkaupunkiseudulle? ICT-Plus-työryhmän esitys

perjantai, 01.02.2013 klo 16:04/ Antti Hautamäki

Piilaakso on maailmalla tunnetuin innovaatiokeskittymä. San Josen alue on maailman kilpailukykyisin World Knowledge Competitiveness Indeksin mukaan (2005). Kymmenen listassa on vain yksi USA:n ulkopuolinen alue, ja se on Tukholma.

 

Piilaakson toimintamallia on yritetty kopioida lukuisissa kasvu- ja teollisuuskeskuksissa ympäri maailmaa. John Kao sanookin kirjassaan Innovation nation (2007), että piilaaksoja on kaikkialla. Mutta mikään alue ei ole vielä kyennyt samaan luovuuteen ja tuottavuuteen kuin Kalifornian Piilaakso.

 

Aalto-yliopiston ICT-Plus-työryhmä esittää että Pääkaupunkiseudulle rakennettaisiin ”Pohjois-Euroopan Piilaakso”, jonka ytimenä olisi ict-osaaminen.

 

Tarkoitukseni on pohtia onko tavoite järkevä tai realistinen, kumpikin asia erikseen otettuna.

 

Mitä innovaatiokeskittymät ovat?

 

Olen seurannut Piilaakson kehitystä ja siitä käytävää keskustelua 90-luvun lopulta alkaen. Olen ollut vierailevana tutkijan UC Berkeleyssä vuosina 2002 ja 2006-2007. Havaintoni ja analyysini on esitetty useissa kirjoissani (ks. alla Hautamäki 2003, Hautamäki 2007, Hautamäki 2008, Hautamäki 2010 ja Hautamäki & Oksanen 2012).

 

Olen päätynyt siihen, että innovaatiokeskittymät ovat globaalin talouden luovia, paikallisia keskuksia. Ne ovat innovaatiotalouden vahvoja noodeja, jotka ovat verkottuneet muiden osaamiskeskittymien kanssa. Innovaatiokeskittymien peruspiirteet voidaan kuvata seuraavasti:

 

 

  • Niissä on globaalisti arvostettua erityistä osaamista ja siihen perustuvaa yritystoimintaa. Sanomme tätä osaamista innovaatiokeskittymän osaamisprofiiliksi.
  • Niissä luodaan uutta tietoa ja teknologiaa, jota seurataan kaikkialla eli osaamisprofiili on globaalisti tunnustettu
  • Ne vetävät globaalisti puoleensa osaamisprofiilinsa osaajia ja tätä osaamista hyödyntävää liiketoimintaa (investointeja)
  • Niissä on globaalisti toimivia osaamisprofiiliin pohjaavia yrityksiä
  • Osaaminen on riittävän monipuolista turvaamaan alueen menestyksen jatkuvasti muuttuvilla markkinoilla
  • Niiden ekosysteemi on maailmanluokkaa ja tarjoaa erinomaiset edellytykset innovaatio- ja yritystoiminnalle.

 

 

Innovaatiokeskittymää siis luonnehtii sen maailmalla tunnustettu osaaminen ja siihen perustuva globaaleille markkinoille tähtäävä yritystoiminta.

 

Piilaakson menestys perustuu sen ainutlaatuiseen ekosysteemin. Ekosysteemi on vuorovaikutteinen innovaatioita tuottava verkosto. Ekosysteemin peruselementit ovat tutkimusteni mukaan seuraavat:

 

 

  • Huipputason yliopistot ja tutkimuslaitokset tuottavat jatkuvasti uutta tietoa ja uusia teknologioita sekä kouluttavat asiantuntijoita ekosysteemin tarpeisiin.
  • Alueella on tuntuva rahoitus uusille yrityksille ja tutkimushankkeille.
  • Alueella on riittävä varanto osaavaa työvoimaa kaikkiin tärkeisiin tehtäviin.
  • Yrityskentässä on isoja vakiintuneita yrityksiä ja uusia innovatiivisia yrityksiä
  • Alueen yritykset ovat erikoistuneet ja tekevät tiivistä yhteistyötä.
  • Alueella on paikallisten yritysten tarpeisiin erikoistuneita palveluyrityksiä
  • Lähellä on riittävä markkina uusille innovatiivisiille tuotteille.
  • Alue on verkottunut globaalisti muiden innovaatiokeskittymien kanssa.
  • Alueen toimijat näkevät menestyksensä riippuvan koko alueen tulevaisuudesta ja ovat sitoutuneita alueen kehittämiseen.
  • Alueella vallitsee vahva yrittäjyyskulttuuri, johon liittyy rohkea riskinotto, epäonnistumisen hyväksyminen ja kiinnostus uusia ideoita kohtaan.

 

 

Anna-Lee Saxenian, joka on parhaita Piilaakson tuntijoita painottaa kirjassaan New Argonauts Piilaaksolle ominaista kokeilevuutta ja ihmisten ja ideoiden jatkuvaa liikettä.

 

Piilaakson erityispiirteitä

 

Ennen kuin piilaaksoja ruvetaan rakentamaan on tarkkaan paneuduttava Piilaakson todelliseen historiaan. Siitä saa nopean kuvan Tapan Munroen kirjasta What makes Silicon Valley tick? Kokoan tähän muutaman kiinnostavan faktan.

 

Piilaaksoa ei syntynyt muutamassa kuukaudessa tai vuodessa tai edes vuosikymmenessä.

1891 perustettiin Stanfordin yliopisto

1909 perustettiin Federal Telegraph Company

1938 perustettiin Hewlett-Packard

1951 perustettiin Stanford Industrial Park

1956 perustettiin Shockley Semiconductor Laboratory

1957 perustettiin Fairshild Semiconductor

1968 perustettiin Intel

1976 perustettiin Apple Computer

1982 perustettiin Sun Microsystems

1984 perustettiin Cisco Systems

1994 perustettiin Yahoo!

1998 perustettiin Google

 

Piilaaksolle aivan keskeistä on sen vahva teknologiaperusta. Silicon Valley voidaan ilmaista kirjaimilla SC = SemiConductor, puolijohteet. Piilaaksoon on keskittynyt osaamista, joka liittyy ennen kaikkea puolijohteisiin, tietokoneisiin ja elektronisiin  komponentteihin. Vasta näiden jälkeen tulevat ohjelmistot ja biolääketieteelliset sovellukset. Professori John Zysman Berkeleystä luonnehti minulle Piilaakson menestystä sanoilla ”science based engineering”, tiedeperustainen teknologia.

 

Piilaakson dynamiikka on keskeisesti kiinni pääomasijoitustoiminnasta. Vuonna 2007 Piilaaksossa tehtiin 244 sijoitusta yhteisarvoltaan yli 2 miljardia dollaria. Merkittävä osa investoinneista on bisnesenkeleiden tekemiä. He ovat omalla yritystoiminnalla ja exiteillä rikastuneita yksityishenkilöitä, jotka haluavat auttaa uusia teknologiayrityksiä syntymään ja kasvamaan. Bisnesenkelit investoivat muutamia kymmeniä tuhansia dollareita, mutta tätäkin merkittävämpää on heidän osaamisensa, näkemyksensä ja verkostojensa saattaminen start-upeille.

 

Piilaakson työvoima on korkeasti koulutettua, mutta ehkä merkittävin piirre on maahaanmuuttajien suuri osuus. Alueen väestöstä enää 40 % on ”valkoisia”. Aasialaisia on 29%, latinoja on 24% ja mustia 3%. Aasialaisten kuten intialaisten, kiinalaisten ja korealaisten osuus erityisesti teknologiayrityksissä on merkittävä. He myös rakentavat tietämyksen siirron sitoja takaisin kotimaihinsa ja näin verkottavat Piilaakson maailman suurimpiin markkinoihin.

Yliopistot ovat tärkeä lähde uusille teknologioille ja osaamiselle. Stanfordin yliopisto on Piilaakson sydän. Se on maailman parhaita yksityisiä yliopistoja, jonka peruspääoma on lähes 20 miljardia dollaria. UC Berkeley, joka sijaitsee San Francisco Bayn toisella puolella, on maailman paras julkinen yliopisto. Kumpikin yliopisto on kahminut lukuisia Nobel palkintoja. Niiden nimissä on myös runsaasti patentteja. Nämä yliopistot ovat vahvasti integroituneet alueen ekosysteemiin.

 

Piilaakson menestystarinan takana on 100 vuotta jatkunut sähköteknisen teollisuuden kehittäminen, pitkäjänteinen tutkimustyö, maailman parhaat yliopistot ja maailman suurimmat riskipääomat. Alueen dynamiikka lisää sen väestöllinen moninaisuus, etenkin yhteydet Intiaan, Kiinaan ja Koreaan.

 

Suomalaisittain katsellen Piilaakson kiihkeys on halu rikastua, tulla miljonääriksi. Tietysti kiihkeyttä selittää myös uusien teknologioiden etsiminen ja odotus: What is the next big thing? Tätä kaikki metsästävät. 

 

Juuri missään Piilaakson analyyseissä ei tuoda esiin julkisen sektorin osuutta. Se on kuitenkin merkittävä: erityisesti isojen tutkimushankkeiden rahoitus on vuosikausia perustunut liittovaltion tai Kalifornian osavaltion tutkimusrahoitukseen, josta merkittävä osa on suuntautunut  militaarisovelluksiin (ks. Berman 2012).

Julkinen sektori ei ole ottanut käyttöön mitään erityistä innovaatiopolitiikkaa. Mutta valtion toimet esimerkiksi yliopistojen patentoinnin vapauttamisessa ja investointien verokohtelun kautta ovat luoneet edellytyksiä innovaatioille.  Tietysti kunnat ovat kehittäneet kaupunkirakennetta ja infrastruktuuria sekä elävöittäneet kaupunkikeskustoja. Mutta kuntien merkitys menestyjien palvelujen tarjoajana on suuri: näillä henkilöillä on omat hyvät vakkutukset terveydenhuolossa ja rahaa laittaa lapsensa kalliisiin yksityiskouluihin. 

 

Se mikä erityisesti pistää silmään, on julkisten välittäjäorganisaatioiden ja hautomoiden lähes täydellinen puuttuminen. Piilaakson ekosysteemi toimii bisnes-periaatteella: jos jollekin palvelulle on kysyntää, siihen vastataan perustamalla yrityksiä. Piilaaksoa pitkään tutkinut professori Martin Kenney UC Davisistä puhuu ”toisesta taloudesta” viitaten siihen, että Piilaaksossa ensimmäistä taloutta eli teknologiateollisuutta palvelemaan on syntynyt sille ominainen palveluyritysten verkosto. Siihen kuuluu rahoittajia, lakiasian toimistoja, markkinointiyrityksiä, koulutuspalvelua jne.

 

Pääkaupunkiseudun Piilaakso

 

ICT-Plus-työryhmä on esittänyt toimenpideohjelman ”Piilaakson rakentamiseksi”. Uutisten mukaan ”ICT-Plus-työryhmä uskoo, että pääkaupunkiseudulla olisi oikeasti eväitä kehittyä Pohjois-Euroopan Piilaaksoksi, joka kykenisi houkuttelemaan Suomeen kansainvälisiä yrityksiä, osaajia ja sijoittajia”. Tämän Piilaakson fokuksessa olisi tieto- ja viestintäteknologia.

 

Laakson keskipisteenä olisi it-yritystoiminnan kasvukiihdyttämö, jota kutsutan Polttopisteeksi. Sinne keskitettäisiin yritystoimintaa tukevia palveluja. Polttopisteen tavoitteet ovat kunnianhimoisia: siitä on tarkoitus tulla maailmanluokan ict-osaamiskeskittymä, joka vahvistaa ja kansainvälistää jo ennestään vahvaa yritystoimintaa. Se sijoittuu pääkaupunkiseudulle, jossa jo nyt toimii lähes 4000 alan yritystä ja yli 50 000 alan osaajaa. (Varmaan suuri kiista saadaan aikaan siitä minne tällainen Polttopiste perustetaan.)

 

Lehtitietojen mukaan Polttopisteeseen liittyisi erilaisia toimintoja, kuten:

 

  • Softapaja, joka kehittäisi nopeita prototyyppejä.
  • Kasvukokemus-Sampo, joka kerää ja jakaa kasvuliiketoiminnan osaamista.
  • Yhteisöllinen itseoppimisympäristö.
  • Rahoituspalvelut ja Metropolitan Crowd Fund – pääkaupunkiseudun kuntien hallinnoima joukkorahasto.
  • Talent Finland -palvelu, joka välittää suomalaisia it-osaajia ulkomaille töihin.

 

 

Tutkimusryhmän vetäjän Olli Pekka Mutasen mukaan:

”Meillä on jo maailmanluokan menestystarinoita, kuten Rovio ja Supercell ja ansiokkaita kasvuyritysyhteisöjä, kuten Startup Sauna. Näistä tekijöistä huolimatta todella merkittävä innovaatioiden ja kasvun keskittymä on jäänyt syntymättä”.

 

Kysymyksiä pääkaupunkiseudun piilaaksosta

 

Ehdotus on Pääkaupunkiseudun Piilaaksosta on otettava vakavasti. Siksi meidän on kysyttävä eräitä fundamentaalisia kysymyksiä, jota hanke olisi realistinen.

 

Julkishallintovetoisuus: Polttopiste on julkinen projekti, jota työnnetään narulla eteenpäin. Piilaakson mallin mukaan Polttopisteen tulisi olla yritys, jonka palveluista ollaan valmiita maksamaan. Jos se toimii julkisella rahalla, sen toimintaa rajoittavat koko ajan julkisen rahan käytön ehdot. Lisäksi Polttopisteeseen johdolta tulisivat puuttumaan taloudelliset kannusteet ja he olisivat ”virkamiehiä”.

 

ICT-keskeisyys: Lähteminen ICT:stä on vakava rajoitus. Toimiala-ajattelu on jo ajat sitten todettu vanhentuneeksi (ks. Missä arvo syntyy?). ICT on teknologiaa, joka sulautuu kaikkeen muuhun, niin konepajateollisuuteen kuin palveluihinkin. Lisäksi Polttopisteen polttopisteessä on ohjelmisto-liiketoiminta. Mutta eikö silläkin alueella tapahdu jo valtavaa erikoistumista. Onko pelejä, pankkisoftaa, tietoliikennesoftaa, sosiaalista mediaa, navikointisoftaa jne. Uutena alueena ovat nousussa jokapaikan tietotekniikka, lisätty todellisuus ja robotiikkaa. On vaikea nähdä miten softaosaamista voitaisiin yleisellä tavalla kehittää ilman erityisiä käyttökonteksteja. Puhdas softaosaaminen ei maailmalla kiinnosta. Sen sijaan esimerkiksi peliteollisuus kiinnostaa. Pelit ovat paljon muuta kuin softaa (ks. Niipola: Pelisukupolvi)

 

Pääomasijoitus: Piilaakso kukoistaa ahneiden pääomasijoittajien sijoitusten varassa. Suomessa pääomasijoittajat keräsivät vuonna 2011 pääomaa noin 420 miljoonaa euroa ja sijoittivat suunnilleen saman verran. Näistä noin 40% oli yritysostoja, ei siis sijoituksia alkaviin yrityksiin. Venture sijoituksia oli noin 20%.  Nyt puhumme koko maasta. Suomessa on aivan liian vähän riskirahaa eivätkä yritykset pääse kasvamaan.

 

Dynamiikka: Piilaakson väestöllinen rakenne ulkomaalaisine osaajineen on aivan toista luokaa kuin Pääkaupunkiseudulla. Piilaaksossa on liikkuminen yritysten ja tutkimuslaitosten sisällä ja välillä todella laajamittaista. Suomessa ollaan hyvin varovaisempia sekä maahanmuuton että liikkuvuuden suhteen. Esimerkiksi tutkijoiden halu perustaa yrityksiä on vielä aika heikko eikä sitä edes suosita yliopistoissa. Myöskään yrittäjien rekrytointi yliopistoihin on lähes pannassa eikä se sovi mitenkään vallitsevaan tenure-track-malliin (ks. Hautamäki & Ståhle: Ristiriitainen tiedepolitiikkamme).

 

Silti innovaatiokeskittymiä pitää Suomeenkin rakentaa, mutta meille ominaisella tavalla (ks. Hautamäki & Oksanen 2012). Tätä edistetään nyt TEMin lanseeraamalla innovatiiviset kaupungit eli INKA-rahoituksella, joka on suunnattu suurimmille kaupunkiseuduille (aiehakemukset on juuri jätetty TEMiin).

 

Kannattaako seurata Piilaakson mallia?

 

Kärjistäen Piilaakson logiikka on iskeä nopeasti uusiin ideoihin kiinni ja etsiä niitä testaamaan ja kaupallistamaan parhaat tyyppit; ja kaikki tämä tapahtuu tavoitteena rikastuminen ja  edelleen rikastuminen.

 

Sopiiko tämä toimintamalli Suomeen ja suomalaiseen arvomaailmaan? Ehkä juuri arvomme selittävät, miksi meillä syntyy niin vähän kasvuyrityksiä. Suomalaiset arvostavat kiinnostavaa työtä ja hyviä tiimejä, mutta eivät halua uhrata kaikkea aikaansa yrityksiin. Eräs intialainen yrittäjätuttavani Berkeleyssä valitti, että hänen yrityksensä Helsingin toimistossa työntekijät ovat vähän niinkuin viroissa ja poistuvat työpaikalta heti kellon lyödessä neljää. Hän itse kehuskeli/valitteli, ettei käytännössä ole nähnyt äsken syntynyttä pikkuvauvaansa puoleen vuoteen kun kaikki päivät, illat ja viikonloput menevät bisneksessä. Ihanneko?

 

Toinen vakava kysymys on mihin tähtäämme innovaatioilla. Piilaaksossa innovaatiot ovat nimenomaan keinoja pärjätä taloudellisessa kilpajuoksussa. Tavoitteena on tuottaa huipputeknologiaa, josta saa hyvät katteet. Innovaatiot ovat riskastumisen väline.

Innovaatioita voidaan katsoa myös laajemmasta perspektiivistä. Innovaatioilla voidaan ratkaista yhteiskunnan ja ihmiskunnan haastavia ongelmia. Kehittämässäni kestävän innovaation konseptissa innovaatiot yhdistetään kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen ja niillä on paitsi taloudellinen myös yhteiskunnallinen ja luonnon kestokykyyn liittyvä ulottuvuutensa.

 

Vieraillessaan Jyväskylän yliopistossa viime kesänä Martin Kenney sanoi ajatuksen, joka on jäänyt askarruttamaan mieltäni. Hänen mukaansa Suomessa ei kannata kilpailla Piilaakson kanssa ja toimia samalla logiikalla. Meidän vahvuutemme voisi olla tuottaa yhteiskunnallisesti merkittäviä innovaatioita, joilla ratkaistaan polttavia ongelmia. Tällaisille innovaatioille on tavaton kysyntä, jossa olisi tehtävää niin yrityksille kuin julkisillekin tahoille. Kenneyn mukaan Piilaakson logiikka estää sitä tekemästä tuollaisia sosiaalisia innovaatioita.

 

Taustamateriaalia

 

Berman E. P. (2012). Creating the Market University, How Academic Science Became an Economic Engine. Princeton & Oxford: Princeton Univeristy Press.

Hautamäki A. (2003). Kyllä Amerikka opettaa, Hyvinvointivaltio muutosten edessä. Sitran julkaisu 259. Helsinki: Edita.

 

Hautamäki A. (2007). Innovaatioiden eko


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi