the Blog

Päivi Räsänen ja lain noudattaminen

perjantai, 19.07.2013 klo 19:00/ Antti Hautamäki

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan, sisäministeri Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä on herättänyt voimakkaita intohimoja ja vastalauseita. Satoja ihmisiä on sen takia eronnut luterilaisesta kirkosta. Puhe tulkittiin niin, että Räsäsen mukaan lakeja voi rikkoa, jos ne ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Esimerkkejä voisivat olla aborttilainsäädäntö tai homoliitojen hyväksyminen avioliitoiksi.

 

Tuota pikaa tämä puhe johdatti keskusteluun kansalaistottelemattomuudesta. Helsingin Sanomien (15.7) mukaan Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP sallivat kansalaistottelemattomuuden tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen mukaan kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää tilanteissa, joissa yleinen oikeustaju ei vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä (lieko mielessä lakot?).  Vihreillä on jopa virallinen kanta, jonka mukaan joskus lain rikkominen on hyväksyttävää. Tämä on ymmärrettävää, sillä Vihreät syntyi Koijärviliikkeestä, jossa lakia uhmaten puolustettiin Koijärveä. Mukana oli tietysti Ville Komsi, mutta myös silloin tuiki tuntematon Heidi Hautala, nykyisen hallituksen ministeri.

 

 

Lain rikkomisesta filosofiassa

 

 

Päivi Räsäsen puheeseen liittyy isoja periaatteellisia kysymyksiä, joita on filosofiassa aina käsitelty.

 

Lait ovat ihmisten laatimia. Periaatteessa niiden tule ilmaista yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja eettisiä periaatteita. Jos demokratia toimii hyvin, niin kansalaisten arvot heijastuvat parlamenteissa ja niiden säätämissä laeissa. Oikeusvaltiofilosofiaan kuuluu, että lakia tulee kaikkien noudattaa. Jos laeissa on ongelmia, niitä on pyrittävä muuttamaan siten kuin lakien säätämisestä on perustuslaissa sovittu.

 

Oikeusvaltiossa vähemmistön on alistuttava enemmistön päätöksiin, mutta demokraattisissa maissa on erilaisia suojia vähemmistöille. Myös kansalaisoikeudet koskevat kaikkia: uskonnonvapaus, puhe- ja kokoontumisvapaus, sosiaaliset ja taloudelliset perusoikeudet jne.

 

Aina on pieniä ääriryhmiä, jotka eivät halua alistua yhteisesti sovittuihin sääntöihin. Usein ne ovat fundamentalistisia uskonnollisia ryhmiä. Meillä tunnettu esimerkki on Jehovan todistajien totaalinen kieltäytyminen asepalveluksesta. Aborttikysymys on todella tulenarka länsimaissa. Yhdysvalloissa aborttia vastustavat fundamentalistit ovat hyökänneet abortteja tekevien lääkärien ja lääkäriasemien kimppuun. Päivi Räsänen ilmeisesti myös hyväksyy lääkärien kieltäytymisen abortin tekemisestä.

 

Nämä esimerkit ovat ”kesyjä” verrattuna eräiden islamilaisten maiden tilanteeseen. Äskettäin televisiossa oli dokumentti naisten asemasta Egyptissä. Siellä kiellettiin tyttöjen ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen muutama vuosi sitten. Silti fundamentalistiset islamilaiset tekevät jatkuvasti ympärileikkauksia. Muslimiveljeskunta, joka pääsi valtaan vuosi sitten kansanäänestyksessä, alkoi muuttaa lakeja islamin opetusten suuntaan ja yksi teema oli tyttöjen ympärileikkauksen kiellon purkaminen. Mursin johtama islamistinen hallitus päättyi sotilasvallankaappaukseen kansan vastustaessa Mursin hallintoa.

 

Demokratia ei voi toimia, elleivät kansalaiset hyväksy sen pelisääntöjä. Demokratiassa saa olla ja ollaan hyvin montaa mieltä perustavista arvokysymyksistä. Demokraattiset menettelytavat johtavat kompromisseihin, joissa sovitetaan erilaisia käsityksiä yhteen. Demokratian kulmakivenä on kaikkien alistuminen yhdessä sovittuihin lakeihin. Demokratiaan ei sen sijaan sovi sellaiset ideologiat, jotka pyrkivät murtamaan demokratian pelisäännöt. Tämän mukaisesti demokratiassa on oltava keinoja estää tällaisten liikkeiden toiminta. Meillä on esimerkiksi kriminalisoitu kiihottaminen jotain kansaosaa vastaan.

 

Kansalaisetottelemattomuus

 

Kansalaistottelemattomuus on sen suuren puolestapuhujan Henry David Thoreaun mukaan oikeutettua, koska "useimmat hallitukset ovat täysin käyttökelovottomia ja kaikki ainakin joskus tarkoitukseensa sopimattomia" (ks. Outi Lauhakangas, toim., Kansalaistottelemattomuudesta, Otava 1986; muuten oivallinen kontribuutio ajankohtaiseen keskusteluun!). Thoreau vetoaa omaantuntoon:

 

"Meidän tulee olla ensijaisesti ihmisiä ja vasta toisisijaissti alamaisia. Ei ole syytä viljellä niinkään lain kuin oikeuden kunnioitusta, Hyväksyn ainoaksi velvollisuudekseni toimia aina tavalla, jonka tunnen oikeaksi." (s. 17)....

"Vääryyksiin perustuvia lakeja on, mutta alistummeko tottelemaan niitä? Pyrimmekö korjaamaan niitä totelleen siihen saakka kunnes muutos onnistuu vai rikommenko niitä heti? Yleensä kuvitellaan, että alamaisuuteemme kuuluu velvollisuus odottaa kunnes enemmistö on saatu taivutelluksi lainmuutoksiin. .. Tee itsestäsi vastakitka, joka pysäyttää koneiston." (s. 25-26)

Ennen kuin tästä "vastakitkasta" innostutaan, on pohdittava sen yleistämistä kantilaisittain yleiseksi laiksi. Jos sinä sallit vastakitkana olemisemisen oman omatuntosi äänen perusteella, sinun on sallittava sama oikeus muillekin. Pentti Arajärven, joka hyväksyy kansalaistottelemattomuuden tietyillä tiukoilla ehdoilla,  on sallittava sama oikeus tottelemattomuuteen Päivi Räsäselle kuin omille taisteluilleen oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Siksi jokaisen joka lähtee aidoissa demokratioissa kansalaistottelemattomuuden tielle, tulee tarkoin punnita ovatko omat tavoitteet vain subjektiivisia uskomuksia, vai onko niiden takana yleinen omatunto tai yleistahto Rousseaun sille antamassa merkityksessä. Tätä on syytä pohtia esimerkiksi kettutyttöjen tempauksien kohdalla. Turkiseläimet elävät kurjissa oloissa, mutta niin elävät lehmät, siat ja kanatkin. Missä on johdonmukaisuus, mistä omatunto kumpuaa: omasta ahdistuksesta vai suuresta vääryydestä?

 

 

Diktatuurit

 

Maailman maista vain ehkä voin neljänneksessä on voimassa järjestelmä, jota voimme pitää demokratiana. Suurin osa maailman maista on yksipuoluemaita (Kiina, Pohjois-Korea) tai diktatuureja. On islamilaisia valtioita, kuten Iran, joissa pyritään noudattamaan islamin lakia, Koraania. Monissa länsimaissakin on liikkeitä, jotka haluavat teokraattisen valtion, jossa siis uskonto kulkee lain edellä. Edellä jo mainittiin Muslimiveljeskunta Egyptissä. Vastaavia liikkeitä on mm. Turkissa ja muissa Arabimaissa. Yhdysvalloissa on fundamentalistisia kristillisiä liikkeitä, joilla on myös teokraattisia tavoitteita. Tätä samaa pyrkimystä on nähtävissä Suomen Kristillisdemokraateilla.

 

Joka tapauksessa historia tuntee lukemattomia yksinvaltaisia maita. Useat filosofit ovat käsitelleet näiden legitiimisyyttä, mainittakoon tässä J.J. Rousseau ja J. Locke. Rousseaun mukaan yhteiskunta on rikkaiden salaliitto köyhiä vastaan. Köyhät on petoksella houkuteltu hyväksymään rikkaita suosiva yhteiskuntasopimus. Valtion tulee kuitenkin perustua kansan tahtoon, jonka hän tulkitsee yhteistahdoksi. Rousseaun ihanteena on pieni kansallisvaltio, jossa yhteisöllisyys toteutuu välittömästi.

 

Yhteiskuntasopimus kuuluu myös John Locken käsitteistöön. Estääkseen anarkian ja ihmisten sodan toisiaan vastaan tarvitaan yhteiskuntasopimus, jossa kansalaiset luopuvat väkivallan käytöstä ja keskinäisestä ryöstelystä valtion hyväksi, jonka tehtävänä on turvata heidän henkensä ja omaisuutensa. Locken ihanteena on perustuslain hallitsema oikeusvaltio, jossa kansalaisten oikeudet on turvattu. Locken mukaan kansalaiset voivat nousta suvereniteettiä vastaan, jos valtio ja sen lait edistävät epäoikeudenmukaisuutta: vallankumous on oikeutettu. Rousseaun suhde vallankumoukseen oikeuttamiseen on paljon varovaisempi, vaikka hän puhuu kriittisesti valtiosta.

 

Tällaista blogia ei voi kirjoittaa viittaamatta Karl Marxiin ja marxilaisuuteen. Marxin mukaanhan työläiset ovat riiston kohteena ja se ajaa heitä kurjuuteen. Kurjuus voi loppua vasta kun omistava luokka on hävitetty. Talouden logiikka johtaa tietyllä välttämättömyydellä kommunismiin, mutta jossain vaiheessa tarvitaan kuitenkin vallankumous, jossa omistavalta luokalta eliminoidaan omaisuus ja privilegiot. Tätä puolta painotti V.I. Lenin, jonka johdolla Venäjällä tehtiin vallankumous. Vaikka Venäjän vallankumous oli suunniteltua, sen toteutus näyttää olleen täyttä anarkiaa, mistä saa hyvän käsityksen lukemalla Boris Pasternakin Tohtori Zivagon, jonka luin valitettavasti vasta tänä keväänä.

 

 

Nykyajan epäoikeudenmukaisuudet

 

Monet kansalaistottelemattomuutta kannattavat tahot vetoavat siihen, että todella hyvä asioita pitää voida joskus edistää lakejakin rikkomalla. Hakematta tulee mieleen Greenpeacen toiminta, jota minäkin rahoitan pienellä kuukausimaksulla. Greenpeacea voisi kutsua nykyajan Robin Hoodiksi, joka käy ympäristöä tuhoavien yhtiöiden kimppuun tavoitteena pelastaa maailma. Keinot ovat laillisuuden rajamailla. Tärkeätä tässä toiminnassa on että se ei suuntaudu yksilöitä vastaan vaan instituutioita, jotka eivät edistä ihmiskunnan kokonaisetua.

 

Johdonmukaisuuden nimissä on toki sanottava, että varmaankin uskonnolliset fundamentalisti nekin ajattelevat ihmisten parasta vastustaessaan abortteja ja homoliittoja tai puolustaessaan tyttöjen ympärileikkauksia. Tämän parhaan kuitenkin määrittelee uskonto ja sen pyhät kirjoitukset, joiden edessä ”meidän on vain nöyrästi kumarrettava” kuten David Hume osuvasti kirjoitti. Tästä poiketen ympäristön tuhoutuminen ja raaka-aineiden loppuminen ovat tieteellisesti perusteltavissa ja sikäli ihmisen arvioitavissa. Meidän kannattaa selvästi erottaa kysymykset, jotka voidaan ratkaista tieteen ja terveen järjen avulla, kysymyksistä jotka voidaan ratkaista vain auktoriteetteihin vetoamalla. Edelliset velvoittavat eivät jälkimmäiset, kuten Sam Harris perustelee hienosti kirjassaan The Moral Landscape.

 

Arabikevät oli vallankumous kansalaisia alistavia diktatuureja vastaan. Tällaiset vallankumoukset ovat lockelaisen filosofian mukaan oikeutettuja. Sen sijaan meidän ulkopuolisten ei kannattaisi ottaa niihin tiukkoja kantoja tai ruveta tukemaan osapuolia aktiivisin toimin. Kansan suvereniteetti on kansan itsensä kykyä ja halua ratkaista itse omat ongelmansa. Syyrian tilanteesta näemme miten vaikeita tällaiset vallan vaihdokset ovat. Anarkiasta tulee rujoa jälkeä, mutta missä on siirrytty rauhanomaisesti diktatuurista demokratiaan!

 

 

Kristillisdemokraattinen puolue ja kirkko

 

Kirkko on kiusaantunut Räsäsestä ja hänen puolueestaan. Kirkon kannalta Räsäsen kannanotot ovat yksittäisen henkilön mielipiteitä eivätkä ne edusta mitenkään kirkon virallista kantaa. Kirkosta eroaminen Räsäsen mielipiteiden takia menee väärään osoitteeseen. Kirkon kanta kansalaistottelemattomuuteen on kuitenkin aika lähellä Räsäsen mielipidettä: raamattu menee lain edelle. Räsäsen esimerkit (abortti, homoliitot) eivät kuitenkaan miellytä esimerkiksi Helsingin piispaa. Paljon mieluummin kirkko puhuisi oikeudenmukaisuuden puolesta (köyhyys, eriarvoisuus).

 

Luterilaisuudessa on vielä oma erikoisuutensa eli kahden regimentin oppi, jonka esitti alunperin Martti Luther. Sen mukaan maallisista asioista (maallinen regiimi) vastaa valtio ja sen elimet, kun taas uskonnollisista asioista vastaa kirkko. Kristitty on kansalaisena sidottu valtion lakeihin ja hänen tulee noudattaa niitä, esim. maksaa kiltisti veronsa. Sen sijaan kirkon jäsenenä (hengellinen regiimi) hän on täysin vapaa palvelemaan Jumalaa. Kapeasti tulkiten: kirkolla on omat arvonsa ja sillä on oikeus tuoda ne esiin, esim. nuhtelemalla vallanpitäjiä välinpitämättömyydestä köyhyyttä kohtaan. Kirkko on myös antanut pakolaisille turvapaikan, vaikka lain mukaan heidät olisi pitänyt karkottaa jne. Tällaista pientä kansalaistottelemattomuutta siis esiintyy. Valitettavan usein kirkko on kuitenkin asettunut vallanpitäjien puolelle.

 

P.S.

 

Päivi Räsäsenkin pitäisi erottaa maallinen laki, jonka säätäjänä ja toimeenpanijana hän toimii, uskonnollisista mielipiteistään. Ministerinä hän on lain edustaja ja siitä roolista häntä arvioidaan. Kuten eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma sattuvasti totesi: onhan se omituista, että lakeja säätävät kansanedustajat ilmoittelevat että niitä ei tarvitsekaan nodattaa.

  


(c) 2007-2011 sustainableinnovation.fi | kestavainnovaatio.fi